DMZ - Pohjois-Korean rajalla

Etelä-Koreassa vierailijan tulee ehdottomasti käydä DMZ alueella. DMZ tarkoittaa Demilitarisoitua aluetta. Eli pohjoisen ja etelän välissä on molemmin puolin noin kahden kilometrin sotilaallinen alue, joka on varmasti yksi maailman vartioiduimpia rajoja. Pohjois- ja Etelä-Koreahan ovat vielä sodassa keskenään. Virallista rauhansopimusta maat eivät ole koskaan kirjoittaneet. Käynnissä on vain aselepo, joka allekirjoitettiin koreansodan päättyessä. Etelä ja pohjoinen ovat nahistelleet keskenään aselevon solmimisenkin jälkeen ja vuonna 2010 sota oli todella lähellä. Tällä hetkellä maiden välit ovat jälleen kireät. 

Rajalle on Seoulista vain noin tunnin matka. Pohjois-Korean on siis vain viidenkymmenen kilometrin päässä Seoulista, joten ei varmaan ole mikään ihme, että sotilaalliset varotoimet ja vartiotornit jatkuvat lähes Seoulin kaupungin rajalle asti. 

DMZ alueelle ei ole mahdollista tehdä omatoimimatkoja vaan retkelle pitää mennä jonkun ryhmän mukana. Saimme järjestettyä retken äidin ja isän hotellin kautta. Otimme puolenpäivän retken ja heräsimme aamulla aikaisin lähteäksemme retkelle. Hotellivirkailija oli vahingossa kirjoittanut lappuihimme että meidän pitää olla valmiina kello 7.15. Noh, lopulta selvisikin että meidän täytyi olla valmiina vasta kello 8.15. Minä joka olin herännyt jo kello 6.00 ja kävellyt äidin ja isän hotellille jo ennen seitsemää olin erittäin iloinen kuullessani tämän. Menimme siis vielä tunniksi nukkumaan ja palasimme aulaan kahdeksan jälkeen.

Bussi oli melkein täynnä. Bussissa meiltä kaikilta otettiin nimet, kansallisuudet ja passinnumerot. Rajalla ollaan tarkkana siitä ketkä käyvät DMZ alueella ja matkalla oli myös passintarkastus.

Tavallaan oli aika hermostuttavaa että heti Seoulin kaupungin loputtua Han joen ympärilleni ilmestyi piikkilanka aidat valonheittimet ja vartiotornit. Han joki ei missään vaiheessa mene Pohjois-Korean puolelle, mutta eräs Pohjois-Koreasta tuleva joki liittyy Han jokeen ja joet laskevat yhdessä mereen. Virta ei siis vie Seouliin päin, mutta silti on mahdollista, että vakoojat tai salamurhaajat pyrkisivät kaupunkiin joen kautta. Näin kävi vuosia sitten, kun Pohjois-Korea lähetti salamurhaaja joukon, jonka tehtävänä oli vallata sininentalo (presidentin virkahuone). Tehtävä kuitenkin epäonnistui ja tämän seurauksena Etelä-Korea alkoi vahtia jokea oikein kunnolla. 

Ei tarvinnut matkustaa pitkää matkaa kun jo näki ensimmäisen pilkahduksen Pohjois-Koreasta. Se näkyi hetkellisesti joen toisella puolella. DMZ aluetta lähestyttäessä kuljimme muutaman sillan näköisen betonimöhkäleen ali. Opas kertoi että ne eivät ehkä näytä vaarallisilta, mutta ne ovat täynnä dynamiittia. Tie jota ajoimme vie suoraan Pohjois-Koreaan, joten tie täytyy olla mahdollisuus katkaista, jos Pohjois-Korea päättää yhtäkkiä hyökätä. Tämän vuoksi tie on täynnä siltoja, jotka voidaan sitten romahduttaa tientukoksi ja näin ostaa hieman lisää aikaa. Rajalle oli mielenkiintoista mennä, koska siinä todella huomasi kuinka lähellä Pohjois-Korea on ja kuinka todellinen sen uhka on. Kukaan ei usko että Pohjois-Korean oikeasti olisi hyökkäämässä lähiaikoina (vaikka eihän siitä yhdestä hihhulista koskaan tidä), mutta sen uhka on todellinen ja en ole koskaan ollut sellaisessa paikassa. Samalla mietinkin että on tämässäkin hauskan päivän resepti: ”Mitäs tänään tehtäisiin?” ”Mitäs jos lähdetään kiikaroimaan Pohjois-Koreaa” ”Joo, kuulostaa hauskalta. Eiköhän lähdetä!”

Tästä passin tarkastukseen ja sillan yli DMZ alueelle

Aikataulu oli todella tiukka ja oppaamme antoi meille myös tiukat ohjeet siitä mitä saamme ja mitä emme saa tehdä. Pohjois-Koreaan johtava tie jatkui suoraan, mutta me käännyimme tieltä pois. Rajamuodollisuuksien jälkeen olimme vihdoin DMZ alueella. Sotilaita oli paljon ja teiden reunat olivat täynnä esteitä ja piikkimattoja, jotka voidaan tarvittaessa nopeasti vierittää tielle ja sulkea tie kokonaan. Pysähdyimme ensimmäisenä  Pohjois-Korean tunnelihankepaikkaan. En osaa antaa sille parempaakaan nimeä. Pohjois-Korean suunnitelma oli aikoinaan kaivaa maanalaisilla tunneleilla tiensä Seouliin. Tunneleita suunnitellut Pohjois-Korealainen insinööri kuitenkin pakeni Pohjois-Koreasta Etekä-Korean puolelle ja auttoi etelää paikallistamaan pohjoisen tunnelit. Tunneleita oli tekeillä monta kymmentä, mutta etelä löysi niitä neljä. Tunneleiden päämääränä oli Seoul ja tarkoituksena oli tehdä suuryllätyshyökkäys Seouliin. Tämä hanke kuitenkin kariutui, kun etelä sai tiedon tunneleista. Pohjoinen oli maalannut kultaista maalia tunneleiden seiniin. Tämä tehtiin sen vuoksi, että jos etelä sattuukin löytämään tunnelit, pohjoinen voi aina sanoa, että ne ovat vanhoja kultakaivoksia jotka ovat olleet jo vuosia hylättyinä. Harmi vain että oli kohtuullisen helppo selvittää että tunneleissa ei ollut kultaa ja että seinissä oleva ”kulta” oli maalia. Nyt ollaan kohtuullisen varmoja, että pohjoinen ei enää kaiva tunneleita. Nykyaikaisilla menetelmillä, niistä todennäköisesti saataisiin nopeasti tietoa.

Pääsimme käymään yhdessä tunnelissa. Ensin kävelimme monta sataa metriä alas tunneliin. Sen jälkeen tutkimme tunnelia selkä kyyryssä ja sitten vielä kiipesimme takaisin maanpinnalle. Tuli kyllä päivän lenkki tehtyä. Tunnelissa ei saanut ottaa valokuvia, joten en oikein voi näyttää miltä siellä näytti.

Seuraava kohteemme oli näkötorni, josta pääsimme kiikaroimaan Pohjois-Korean puolelle. Keli oli hieman sumuinen, mutta kyllä sinne silti yllättävän hyvin näkyi. Oli todella helppo nähdä missä meni todellinen raja. Etelän puolella oli paljon puita, mutta heti kun pohjoisen puoli alkoi, puut loppuivat kokonaan. Meidän puolellamme näkyi Etelä-Korean lippu ja toisella puolella lepatti Pohjois-Korean lippu. En nähnyt yhtäkään pohjoisen sotilasta, mutta näin kyllä silti ihan tarpeeksi pohjoista. Opas kertoi, että aina kun on maiden välit ovat oikein kireät, näkötorni suljetaan yleisöltä. ”Me näemme heidät, joten myös he näkevät meidät”. Ajatus ei tuntunut erityisen mukavalta. Varsinkin kun tuntuu että Pohjois-Korea vihaa USA:ta kaikista eniten. Täällä ollessani minulta kysytään aina ensimmäisenä, että olenko amerikkalainen ja ehkä minä näytän hieman stereotyyppiseltä amerikkalaiselta. Tämän vuoksi ei tuntunut hirveän mukavalta olla ”se amerikkalaisen näköinen tyyppi” Pohjois-Korean tarkkailevan silmän alla.

Siellä se Pohjois-Korea näkyy. Näkötornissa oli raja minkä takaa vain oli mahdollista ottaa kuvia. Tämän vuoksi tämä kuva on parasta mihin pystyi

  

Viimeinen etappi oli juna-asema. Etelä-Korean ja Pohjois-Korean välit olivat kohtuullisen hyvät 2000-luvua alussa. Etelä-Koreasta pääsi tekemään retkiä pohjoiseen ja etelä rakensi muutamia tehtaita pohjoisen puolelle. Suurin hanke oli ehdottomasti junarata, joka yhdistäisi Etelä-Korean Venäjään ja Eurooppaan. Pohjois-Korea oli jo antanut suostumuksensa siihen, että junarata saataisiin rakentaa ja että pohjois-korean läpi voitaisiin kuljettaa tavaroita ja ihmisiä. Tämä olisi helpottanut huomattavasti Etelä-Korean ulkomaankauppaa ja nopeuttanut tavaran kuljetusta. Kaikki tämä kuitenkin kariutui vuonna 2008 (muistaakseni) kun pohjois-korealainen sotilas ampui yhden etelä-korealaisen turistin, joka oli vahingossa harhaillut kielettylle alueelle. Tämä oli myös aikaa kun etelä-korean hallitus muutti politiikkaansa ja suhteet pohjoiseen kylmenivät kohtuullisen tehokkaasti. Junarata ehdittiin kuitenkin jo rakentaa ja nyt tämä ihan uusi junarata on täysin autio ja käyttämätön. 

Jaahas, otetaanko juna kohti Pohjois-Korean pääkaupunkia?

200km ja sitten olet Pohjois-Korean pääkaupungissa

Meillä oli vain puolen päivän DMZ kierros ja se oli ihan riittävä. Kuulimme paljo mielenkiintoista tietoa Pohjoisen ja Etelän väleistä ja myös hieman tämän hetken tilanteesta. Jos tulet Souliin, kannattaa ehdottomasti käydä rajalla. Puolipäivää oli mielestäni ihan riittävä reissu, mutta jos haluat vielä kattavamman kierroksen, voit myös valita koko päivän retken.

Nyt on sitten nähty hieman Pohjois-Koreaakin. :D