tiistai 16. maaliskuuta 2021

Hiljaiseloa, mitä tässä välillä on tapahtunut?


Koli Syyskuu 2020

Kuten varmaan jokainen huomaa, blogi on viettänyt jonkun aikaa hiljaiseloa. Päällimmäisenä syynä on luonnollisesti tämän maailmanlaajuinen epidemia, joka on estänyt matkustamisen viimeisen vuoden aikana kokonaan. Saatoitte myös huomata, että kirjoitukset Romanian matkasta lopahti kesken kaiken. Tarkoituksenani oli kirjoittaa reissu loppuun, mutta syksy 2019 oli minulle haastavaa aikaa. Paloin loppuun töissä ja jouduin ottamaan hieman ylimääräistä vapaata. Tämän vapaan aikana myös blogin kirjoitus jäi taka-alalle. Tarkoituksena oli lähteä reissuun syksyllä 2019, mutta raskaan syksyn seurauksena, tyydyin vain lyhyeen autoreissuun Suomessa. Jos olisin silloin tiennyt tai voinut edes kuvitella, että seuraavana vuonna koko maailma lopettaisi matkustamisen täysin, olisin varmasti lähtenyt johonkin ulkomaille reissuun.

Savonlinna syksyllä 2019

Kävin syksyllä (2019) ystäväni Karon kanssa pienellä Suomi roadtripillä. Ajoimme itäsuomen kautta Kolille ja sieltä taas takaisin kotiin. Poikkesimme ihailemassa Savonlinnaa, Imatran koskea ja Saimaan rantoja. En ollut aikaisemmin käynyt Kolilla, mutta ihastuin siihen ensikäynnilläni niin, että kävin siellä vielä uudelleen viime syksynä. Tässä hieman reissukuvia Kolilta 2019.

Ensimmäistä kertaa Kolilla syksy 2019


Vuoden 2020 alussa uutiset Kiinassa vellovasta viruksesta kuulostivat vielä kaukaisilta ja juhlistimmekin uutta vuotta äidini kanssa parin päivän Tallinnan reissulla. Olin käynyt Tallinnassa viimeksi lapsena ja olin yllättynyt kuinka vähän muistikuvia minulla on sieltä. Tallinna oli todella kaunis kaupunki ja kuten varmaan aikaisemminkin on tullut esille, rakastan keskiaikaisia linnoituksia ja kaupunkeja. Kiertelimme Tallinnan joulutorilla ja kävimme syömässä keskiaikaisteemaisissa ravintoloissa, joissa oli aivan oma tunnelmansa ja ohjelmansa. Tässä kuvia siltä reissulta 

Tallinnan joulutorilla Tammikuussa 2020
 



Kävin myös alkuvuodesta viikon mittaisella talvilomalla Ylläksen hangilla.



Ylläksen huipulla Tammikuu 2020

Keväällä 2020 kaikki vaikutti jo valoisammalta. Minulla oli uusi työpaikka, jossa olemisesta nautin. Matkahaaveet kumpuilivat jälleen ja olin jo suunnitellut itselleni 3 viikon Kanadan kiertomatkan syksylle 2020. Toinen reissusuunnitelma oli talvelle 2020/2021. Tämän matkan oli tarkoitus suunnata Etelä-Afrikkaan, Kapkaupunkiin. Noh, maaliskussa tämä virushomma sitten räjähti käsiin. Tuntuu ettei kenelläkään oikein ollut aavistusta, kuinka pitkään tämä kaikki kestäisi. Olin keväällä vielä ihan varma, että syksyllä 2020 pääsisi jo reissuun. En voinut kuvitellakaan, että tämä kestäisi muutamaa kuukautta pidempään. Oi kuinka väärässä olinkaan. Tälläkin hetkellä on vielä kysymysmerkki, pääseekö tämän vuoden puolella vieläkään reissaamaan maan rajojen ulkopuolelle.

Kesällä tilanne meni parempaan suuntaan ja reissaaminen naapurimaihin tuntui ihan mahdolliselta. Kun kesälomani koitti syyskussa 2020, meidän oli tarkoitus lähteä äitini kanssa autoreissulle pohjois-Norjaan. Viikkoa ennen suunniteltua reissua rajat menivät kiinni ja suomen ulkopuolelle ei väliaikaisesti päässyt matkustamaan. Keksimme onneksi nopeasti varasuunnitelman ja vietimme kaksi viikkoa suomen kansallispuistoja ihaillen. Kävimme Kolilla, Kuusamossa ja Ylläksellä. Vaikka sydämeni halajaa maailmalle, olen myös nauttinut siitä, että lomilla voi vain olla kotona ja nauttia Suomen kauneudesta. Välillä sitä unohtaa kuinka paljon kauneutta löytyy ihan omalta takapihaltakin. Syyskuun puoliväli oli aivan mielettömän upeaa aikaa olla reissussa pohjoisessa suomessa. Otin valtavasti upeita ruskakuvia.

Kolilla äidin kanssa Syyskuu 2020


Kuusamo, Pieni Karhunkierros Syyskuu 2020

Rukatunturin huipulla Syyskuu 2020


Ylläksellä vanhempien kanssa Syyskuu 2020

 

Vaikka olen nauttinut kotimaan matkailusta, olisin silti jo ihan valmis lähtemään ulkomaillekin. Sisälläni on pieni toivon kipinä sen suhteen, että syyskuussa rokotukset ovat jo siinä vaiheessa, että ulkomaille voi lähteä hyvällä omallatunnolla. Katsotaan nyt, miten käy. 

Koska kirjoitukseni Romanian matkasta jäivät vajaiksi, käsittelen reissua vielä seuraavassa kirjoituksessani.