tiistai 12. maaliskuuta 2019

Rooma: Forum Romanum & Colosseum



Ensimmäinen yö Roomassa ei sujunut erityisen rauhallisissa tunnelmissa. Olin ennen matkaani lukenut hotelliarvosteluja ja niissä valitettiin huoneen ohuista seinistä ja siitä että kaikki äänet kuuluu naapuri huoneisiin. Ajattelin ensin, että minulla oli käynyt tuuri, koska naapurihuoneiden äänet eivät kuuluneet huoneeseeni lainkaan. Tämä kuvitelma rapistui sillä hetkellä, kun naapurihuoneen asukit saapuivat keskiyöllä kova äänisesti paikalle. Porukalla oli ilmeisesti samassa kerroksessa, mutta kahdessa eri huoneessa. Ja luonnollisesti sitä seurasi paljon edes takaisin ramppaamista, oven paiskomista ja ajoittain oven auki pitämistä. Korvatulpatkaan eivät auttaneet. Jouduin siis kuuntelemaan kolme tuntia aksentista päätellen jostain päin karibiaa kotoisin olevien keski-ikäisten naisten huutoa. Sain myös seuraavien yöiden aikana huomata, että tässä kulttuurissa selvästikin kaikki kommunikointi täytyi käydä huutaen. Hakkasin ajoittain seinää ja se sai naiset hiljenemään noin minuutiksi. Sitten sama meno jatkui.

Onneksi huonosti nukuttu yö ei vaikuttanut seuraavan päivän menoon. Nousin jo hyvissä ajoin ja suuntasin pienen aamupalan jälkeen metrolle. Colosseum ja Forum Romanum olivat kohteet, joita odotin eniten Roomassa. Sen vuoksi suuntasinkin sinne heti ensimmäisenä aamuna. Oli kyllä upea hetki nousta metrotunnelista ja nähdä Colosseum suoraan edessään.


Forum Romanum oli aikoinaan Rooman valtakunnan keskeisimpiä paikkoja. Siellä kävellessä voi vain kuvitella kuinka upea tämä paikka oli ollut kukoistuksensa aikakaudella. Paikalla olevat rauniot ovat yli kaksituhattavuotta vanhoja. 

Luin ennen matkaani, että kaikista lyhimmällä odotusajalla selviää, kun menee ensin Forum Romanumille ja ostaa sieltä lipun, jolla pääsee myös Colosseumiin. Metrosta ulos päästyäni huomasinkin, että valtaosa ihmisistä suuntasi suoraan Colosseumille ja oletettavasti sen edessä oleville lippuluukuille. Minä lähdin kävelemään kohti Forum Romanumin sisäänkäyntiä ja kävelin melkein vahingossa sen ohi. Sisäänkäynnillä ei ollut ketään jonossa. Ostin lipun ja pääsin sisään ilman mitään jonotusta. Lippu ei ollut lainkaan kallis, molempiin kohteisiin pääsi yhteishintaan 12€. Sisäänkäynniltä kannattaa muistaa napata kartta mukaan. Muuten nämä paikoittaiset kivikasat eivät kerro sinulle paljon mitään. Jos haluat saada paikasta irti kaikista eniten, niin kannattaa investoida kohteiden Audio-kierrokseen. Kuljin itse kartan ja pienen matkaopaskirjaseni kanssa, mutta sen jälkeen jäi vielä muutamia kysymyksiä rakennelmien historioista. Paikalta löytyy joitain informaatiotauluja, joissa kerrotaan paikan historiasta. Jos haluat yksityiskohtaisemman historiantunnin, niin Audio-kierros on varmasti hyvä investointi. 


Parhaat näkymät Forumiin ja Colosseumille löytyy ehdottomasti Palatium- kukkulalta. Sieltä avautuu hieno näkymä koko alueelle ja näkee sieltä hieman pidemmällekkin. Koko alue on suoran auringonpaisteen alla, joten kannattaa varata mukaan hattu ja vettä. Rooma on täynnä vedenottopisteitä ja minä ainakin join tuota vettä ihan huoletta, ilman että siitä seurasi mitään vatsavaivoja.  Forum on kohtuullisen pieni alue, mutta sen tutkimiseen kannattaa silti varata hyvin aikaa. Nähtävää riittää.


Forumin jälkeen oli aika kävellä Colosseumille. Minä kävelin pari kertaa harhaan, kun kuvittelin löytäneeni oikotien Colosseumille. No ainakin löysin muutaman hienon näköalapaikan. Kannattaa siis seurata Exit- kylttejä eikä vain automaattisesti suunnata Colosseumin suuntaan. Toisaalta, harhailemalla voi löytää hienojanäköalapaikkoja.

 
Jonoja Colosseumille oli kolme kappaletta. Ensimmäinen jono oli ryhmämatkailijoille, jotka pääsivät aina jonossa ensimmäisiksi. Tuossa jonossa harvoin tarvitsi kenenkään paljoa seisoskella. Minun Forum Romanumilta ostamallani peruslipullani pääsi toiseen jonoon. Tämä jono liikkui kohtuullisen hyvää tahtia, eikä ollut alun perinkään niin pitkä. Minä jonotin Colosseumiin ehkä jonkun 15 minuuttia. Kolmas jono menikin sitten todella pitkälle. Se oli kolme kertaa pidempi kuin se jono, jonka päähän minä alun perin asetuin ja koko minun jonotusaikanani se ei paljoa siitä lyhentynyt tai edes liikkunut. En tiedä millaiset liput näillä ihmisillä oli, mutta mielestäni ostamani 12€ lippu ei ollut lainkaan kallis ja jopa sillä lipulla pääsi aika pienellä jonotuksella sisälle. Tämä on kuitenkin Rooman päänähtävyys ja lipullani jouduin jonottamaan koko päivän aikana vain sen 15 minuuttia, täytyy sanoa, että aika hyvä diili. En osaa kuvitellakaan millaiset ruuhkat täällä on sesongin huippuaikoina. Silloin ei taida ihan viidellätoista minuutilla selvitä.


Colosseum oli upea. Hienosti kunnossa pidetty vanha rakennelma, jossa oli todellista historian havinaa. Ainoa asia, joka siellä häiritsi, oli valtavat ihmismassat. Minä en osaa rentoutua ihmismassassa. Koko ajan joku on melkein iholla, vähän väliä olet jonkun tiellä tai joku änkee sinun tiellesi. Tämä nyt ei varmasti tule kellekään Colosseumilla vierailevalle yllätyksenä ja olin henkisesti varautunutkin siihen. Siellä on koko ajan vipinää.


Jos kuitenkin onnistuu löytämään hieman hiljaisemman paikan, saa ihan rauhassa uppoutua maisemiin ja omiin ajatuksiisi Colosseumista. Tällaisissa paikoissa tulee aina mietittyä siellä olevaa historiaa ja miltä paikka on mahtanut näyttää kukoistuksensa aikana. Colosseum toimi areenana Gladiaattori taisteluille ja gladiaattorit ovat varmasti yksi tunnetuimmista osista Rooman Valtakunnan historiassa. Siitä on pitänyt huolen ainakin elokuvateollisuus, joka on useinkin tuonut gladiaattorit esille tuotannoissaan. Hyvänä esimerkkinä toimii Ridley Scottin vuonna 2001 ilmestynyt elokuva Gladiaattori. Colosseumin vieressä oleva pizzeria oli nimeltään Gladiator ja ruokalistan gladiaattori näytti kovin Russel Crown elokuvassa näyttelemältä päähenkilöltä. Russelia tuskin on mainoksessa käytetty, mutta uskoisin mainoksen ideana olevan juuri tuo mielleyhtymä. Colosseum on aika nopeasti katsottu ja sen jälkeen en voinut vastustaa kiusausta istahtaa pizzalle kyseiseen gladiaattori ravintolaan. 

Ravintola oli tien toisella puolella Colosseumista, joten olisi voinut kuvitella sen hintatason olevan aivan pilvissä. Sain ilokseni huomata, että ulkona syöminen Roomassa ei ole ollenkaan kallista. Pienen pizzan saa alle kympillä. Mutta kuten sanottu: pizza on pieni. Ruokailu Roomassa on selvästi suunniteltu niin, että asiakas ottaa alkuruuan, pääruuan ja jälkiruuan. Annokset eivät ole erityisen isoja ja nälkäisen kannattaa valita listalta myös alkuruokaa. Pienemmät annokset riittivät hyvin minulle. Tämä on myös hyvä kikka säästää rahaa ja päästä silti syömään hienoihin ravintoloihin upeissa paikoissa. Roomassa on siis halpaa syödä pizzaa ja pastaa, mutta kaikki aterian muut osat voivat nostaa ruokailun kokonaishintaa korkeallekin.

Aurinkoisen ja väsyttävän seikkailun jälkeen oli ihana päästä hotelliin rentoutumaan. Olin varannut seuraavalle päivälle kierroksen Vatikaanissa, joten otin tämän illan ihan rauhassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti