Huh huh, olisikohan sitä aika herätellä tätä blogia henkiin.
Korean matkani päättyi jo parisen vuotta sitten mutta loppupostauksen
kirjoittaminen jäi. Taidan siis aloittaa siitä ennen kuin kerron tarkempia
jatkosuunnitelmiani.
Korean matka, tuntuu että siitä tosiaan on jo vuosia ja
samalla tuntuu kuin se olisi ollut ihan äsken. Kaipaan Koreaa edelleen ja
haluaisin sinne takaisin. Toivottavasti seuraava matkani vie minut myös sinne.
Viimeinen viikko
Koreassa kului hieman haikeissa merkeissä. Viimehetken ostokset, viimeiset kierrokset
lempipaikoilla ja hyvästien heittämiset kavereille oli aika haikeaa, mutta olin
myös innoissani kotiin pääsystä.
Lähdin Seoulista aamulennolla. Tilasin taksin
aamulle jo edellisenä iltana ettei minun tarvitsisi alkaa metsästää taksia
aamulla kauhean tavaramäärän kera. Minulle kerrottiin että matka lentokentälle
voi aamulla kestää, joten kannattaa lähteä hyvissä ajoin liikkeelle että
varmasti ehtii ajoissa. Tein työtä käskettyä ja olin tämän seurauksena kolme
tuntia etukäteen lentoasemalla. Teillä ei ollut pienintäkään ruuhkaa ja koko
matka meni todella nopeasti. Tämä saattaa tietysti myös johtua siitä että
taksikuski kaahasi valtavaa nopeutta koko matkan.
Lentokentällä taistelin haluani vastaa raahata suuri TVXQ
Yunho pahvistandi mukanani koneeseen. Toisaalta halu takertua EXO:n kuvilla
varustettuun pylvääseen ja ilmoittaa etten lähde ollenkaan oli myös suuri. Kun
lentokone lopulta nousi, nousi myös kyyneleet silmiin. Lohdutin itseäni ajatuksella että palaisin
varmasti koreaan vielä jonain päivänä ja että nämä eivät olisi hyvästit.
Olin iloinen kotiin pääsystä ja siitä että näin jälleen
perheeni ja ystäväni. Sain myös ihailla kaunista suomen luontoa. Siinä on perää kun sanotaan että pitää mennä
kauas nähdäkseen lähelle. Suomea osasi arvostaa jälleen aivan uudella tavalla.
