Coffs Harbour & Byron Bay

South West Rocksin kauneuden jälkeen jatkoimme eteenpäin noin kuudenkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan Coffs Harbouriin. Ajattelimme että pääsiäisen loputtua leirintäalueiden hinnat laskisivat ja kaikkialla olisi jälleen tilaa. Saimme kuitenkin kuulla Coffs Harbourissa, että seuraava viikko on vielä koulujen lomaviikko, joten kannattaa varautua siihen, että hinnat ovat edelleen korkealla. Emme kuitenkaan jaksaneet enään jatkaa matkaamme eteenpäin, joten päätimme jäädä Coffs Harbouriin yhdeksi yöksi.

Ajattelimme kävellä keskustasta satamaan ja takaisin. Kartalla tuo matka näytti todella lyhyeltä, mutta todellisuus iski jälleen kasvoille, kun kävelimme monta tuntia edes takaisin ennen, kun pääsimme takaisin leirintäalueelle.

Coffs Harbour vaikutti oikein viihtyisältä paikalta, mutta kaupunki oli erikoisesti jakautunut. Pienen ja herttaisen keskustan ja satama-alueen erottaa toisistaan kahden kilometrin asuinaluepätkä, jossa ei oikeastaan ole mitään nähtävää. Satamassa oli iso laituri, jonka päästä näki koko sataman. Satama on historiallisesti merkittävä paikka, mutta nyt siellä ei tunnu erityisesti tapahtuvan mitään. Poukamassa oli paljon purjeveneitä, rannalla oli paljon lapsiperheitä viettämässä päivää ja satunnainen turisti pyöri jaloissa. Muuten paikka oli todella rauhallinen. Me jopa näimme valtavan merikilpikonnan, joka tuli ottamaan hieman happea ennen kuin sukelsi takaisin syvyyksiin. Valitettavasti emme nähneet sitä enää uudestaan.

Olemme Australiassa ollessamme nähneet jo paljon eläimiä luonnossa. Sydneyssä näkyi valtavan kokoisia liskoja. South West Rockissa näkyi delfiinejä ja kenguruita. Coffs Harbourissa näimme merikilpikonnan ja jonkunnäköisen pussirottan. Olimme jälleen leiriytyneet automme viereen lataamaan laitteitamme, kun puusta alkoi kuulua epämääräistä murinaa. Oletimme, että murinaa piti ympärillämme olevat kissat. Oli kuitenkin jo sen verran pimeä, että emme nähneet selvästi ympärillemme ja taskulamputkin kantoivat vain tietyn matkaa. Näimme puussa, joitain kissan näköisiä eläimiä. Vasta kun ne laskeutuivat alemmille oksille, näimme mitä ne olivat. Oletamme niiden olevan joitain pussirottia, jotka olivat aikeissa tulla syömään meidän herkkujamme. Onneksi ne kuitenkin pitivät etäisyytensä ja me saimme olla ihan rauhassa. Emme ole onneksi vielä nähneet todella isoa hämähäkkiä tai käärmeitä. Mutta ehkä sekin on vielä edessä.

Saimme myös varmuuden siitä, kuinka paljon sadetta telttamme kestää. Emme olleet ihan varmoja kestääkö telttamme sadetta ollenkaan, mutta kun keskellä yötä rupesi sataman aivan kaatamalla, saimme siitä selvyyden. Teltta kestää sadetta, ainakin suurimmaksi osaksi. Teltan pohjalla oli aamulla hieman vettä ja katosta putosi satunnainen tippa, mutta muuten säilyimme aika kuivina.

 

Olimme vain yhden yön Coffs Harbourissa, josta matkamme jatkui Byron Bayhin. Byron Bay löytyy säännöllisesti Australian Must see-listoilta, joten täytyihän sinne pistäytyä. Melkein kaikki majoituspaikat olivat täynnä, mutta onneksi Karo löysi meille hyvän leirintäalueen parin kilometrin päässä keskustasta. Leirintäalue oli todella iso ja siellä oli jopa kaksi uima-allasta. Päädyimme viettämään kolme yötä Byron Bayssa. Lähdemme seuraavana aamuna hyvissä ajoin kävelemään keskustaan. Ajattelimme kävellä Byron Bayn majakalle ja manner Australian itäisimpään kohtaan. Katsoin kartalta, että jos  itäisimmästä kohdasta jatkaa suoraan itään, seuraava paikka joka tulee vastaan, on Chile. Voi olla, että matkalla on jotain niin pieniä saaria, että ne ei kartalla näy. Mutta näyttäisi ainakin siltä, että saa mennä ihan rauhassa koko Tyynenvaltameren yli.

Illalla meille tultiin kauppaamaan surffireissua seuraavalle aamulle. Hinta oli vain kolmekymmentä dollaria kahden tunnin opetuksesta. Minä olin ajatellut, että haluan jossain vaiheessa kokeilla surffausta ja nyt kun hyvä mahdollisuus sattui kohdille niin mikäs siinä sitten. Karo tarvitsi hieman suostuttelua, mutta lopulta hänkin suostui lähtemään mukaan. Lähtö oli seuraavana aamuna yhdeksältä. Matkalle lähtiessäni lupasin nukkua oikein urakalla ja pitkään. Olen kuitenkin herännyt seitsemältä lähes joka aamu. Varsinkin autoreissussa ollessamme. Aurinko nousee yleensä kuuden jälkeen ja alkaa lämmittää telttaa/ autoa aika urakalla. Herään yleensä siihen, että on valoa ja minulla on kuuma. Näin kävi tänäkin aamuna.

Meidän lisäksemme matkaan lähti neljä saksalaista tyttöä. Kaksi heistä oli maailmanympärimatkalla, jota he aikoivat jatkaa vielä seuraavat kolme kuukautta. Ajoimme noin puolituntia kaupungin ulkopuolisille rannoille, koska päärantojen aallot ovat sen verran isoja, että aloittelijat eivät pysyisi niissä mitenkään pystyssä. Laudan ja märkäpuvun valinnan jälkeen oli aika suunnata kuivaharjoitteluun. Näytin varmasti todella hyvältä märkäpuvussa XD Olimme Karon kanssa porukan pisimmät, joten me myös saimme isoimmat laudat. Minun oli pakko raahata lautaa perässä, koska se oli niin painava ja pitkä, etten saanut sitä mitenkään nostettua ylös. Kun miettii surffilautaa, mieleen tulee vain helpostikannettavat kapeat laudat. Sellaiset mitä elokuvissa yleensä näkee. Harjoittelulauta oli kuitenkin isompi kuin minä ja en saanut edes kättäni sen ympärille muuta kuin ihan päästä. 

Turvallisuusohjeiden ja kuivaharjoittelun jälkeen oli aika lähteä aaltoihin. Minun tasapainoni ei ehkä ole kaikista paras, joten minulla meni kohtuullisen pitkään päästä pystyyn laudalle. Kanssa opiskelija saivat varmasi nähdä oikein upeita lentämisiä. Harjoittelun loppupuolella minäkin löysin oikean tekniikan ja pääsin oikein surffaamaan. Se oli kyllä todella hauskaa. Harjoittelun lopussa ohjaaja näki, että hyvä aalto oli tulossa, mutta ei ehtinyt tulla antamaan minulle yhtään vauhtia. Hän käski minun vain meloa ja napata aalto. En uskonut, että onnistun siinä, mutta jotenkin se vain onnistui ja voin nyt sanoa napanneeni oman aallon. Ihan kuin ammattilainen (no ei nyt ehkä ihan). Karo onnistui harjoittelussa paremmin ja oli jo ihan innoissaan ostamassa omaa surffilautaa. Surffaus ei todellakaan ole mikään halpa harrastus. Olemme nähneet monta kauppaa jotka myyvät surffilautoja ja halvimmat näyttäisivät maksavan noin 100 dollaria. Kalliimmissa mennäänkin sitten jo lähemmäksi 1000 dollaria.

Olin aika ylpeä itsestäni. En olisi uskonut, että pystyn surffaamaan, koska olen sen verran iso enkä kauhean ketterä. Onnistuin kuitenkin todella hyvin ja pari seuraavaa päivää oli ihan sellainen olo, että pystyy mihin vain. Olin myös aina ajatellut, etten koskaan voisi surffata, koska haipelkoni varmasti estäisi sen. Surffatessa hait kävivät mielessä vain kerran ja sekin oli aika nopea ajatus, koska sitten piti taas hypätä laudalle. Ehkä se haipelko tästä pikkuhiljaa hellittää. 

Seuraavana päivänä kyllä huomasi, että oli tehnyt jotain edellisenä päivänä. Yläkroppassa tuntui, että edellisenä päivänä oli tehnyt jotain erilaista liikuntaa. Myöhemmin päivästä myös vatsa ja selkälihakset ilmoittelivat itsestään.

Vietimme Byron Bayssa kolme yötä ja se ei ollut tarpeeksi. Kaupungissa oli aivan ihana tunnelma. Johtuisiko siitä, että paikka on hieman hipihtävän rento surffaripaikka, joka on täynnä mielenkiintoisia pieniä liikkeitä ja putiikkeja. Byronin iltaelämä jäi kokematta, joten ehkä sinne täytyy vielä palata jossain välissä.Nyt on kuitenkin aika jatkaa matkaa.

Port Macquerie & South West Rocks

Karo osti autoomme erittäin hienon Darth Vader bubbleheadin. Likaisen lasin takaa näkyy myös hieman maisemia.

Karo oli jälleen kuskina ja minä kartanlukijana, kun lähdimme Blue Mountainsilta takaisin rannikolle. Australian teillä ajelu (tai kyydissä olo) on kyllä mielenkiintoinen kokemus. Ensinnäkin tiet ovat ajoittain todella kapeita, jyrkkiä ja monttuisia. Toisekseen australialaiset ovat todella kohteliaita ja kärsivällisiä kaikkialla muualla kuin liikenteessä. Tiet ovat todella pieniä ja kuudenkympinkin nopeus tuntuu jo siltä kuin leintäisi ihan juuri ulos tietä. Täällä ei jätetä turvavälejä ja suoraan vaan töötätään jos joku menee liian hitaasti. Kaikista pahimpia ovat kuitenkin valtavat rekat, jotka kulkevat sellaisista paikoista mistä henkilöautollakin on karmivaa mennä. Rekkakuskit ovat kärsimättömiä eivätkä jätä ollenkaan turvaväliä. Neuvoni siis on, että jos näet rekan takapeilistäsi, koita saman tien löytää paikka johon voit väistää pois tieltä. Koska pian takapuskurissasi on kiinni töötti pohjassa ajava rekka, joka ei edes jätä sinulle tilaa väistää pois alta. Ainoa mahdollisuus on ajaa karkuun ja se ei tule onnistumaan, koska tiet ovat niin karmivia.

Kuvaa hieman tasaisemmilta seuduilta

Pääsimme myös lauttailemaan pienen joen yli. Vuorelta pois päästyämme ajattelimme, että nyt olisi ehkä jo sen verran lämpimämpi, että voisi nukkua ulkona teltassa. Autossa on ihan hyvä nukkua, mutta tilanpuutteen vuoksi aamulla huomaa, että joku paikka on kipeä, kun on tullut nukuttua oudoissa asennoissa. Teltta olikin aivan loistava ajatus. Oli juuri sopivan viileä ulkoa nukkumiseen ja vaihteeksi sai hieman enemmän nukkumatilaa. Australian luonto pitää kyllä niin kummallisia ääniä yön pimeydessä, että pari kertaa meinasi alkaa hirvittää. Leirintäalue, jossa olimme, oli keskellä vuoristoista suoaluetta ja asetelma oli muutenkin hieman kuin kauhuelokuvasta. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja yökin tuli nukuttua oikein levollisesti. Illalla piti kyllä vielä tarkistaa, asuiko krokotiilit näillä seuduilla, ei onneksi asunut.

Ostettiin pieni tobleronepatukka pääsiäisen kunniaksi ja tottakai täytyi esittää että se on valomiekka!

Seuraavana päivänä palasimme vihdoin meren äärelle Newcastlen lähelle. Tästä jatkammekin sitten kohti Brisbanea. Matkaan saattaa kyllä mennä ainakin viikko koska matkalla on vielä monia mielenkiintoisia paikkoja ja kaupunkeja, joissa haluamme vierailla. Nyt on ehkä mahdollista päivittää blogiakin, kun wifi yhteyksiä saattaa olla saatavilla. Olimme viisi päivää vuorilla ilman internet-yhteyttä ja siellä vasta huomasikin, kuinka paljon sitä tulee vietettyä internetin ihmeellisessä maailmassa. Minulla ei ollut mitään muuta ajanvietettä kuin karttakirja ja puhelimessa ilman nettiä toimiva karttapalvelu. Karolla sentään on kirja ajanvietteenä. Minä olen säännöllisesti unohtanut ostaa itselleni ajanvietettä, kun käymme kaupassa. Onneksi lentokentältä ostetussa sudoku-lehdessä on vielä muutama ratkaisematon ristikko.

Jos joku ei ole jo tietoinen siitä kuinka paljon rakastan palmuja, tämä kuva ehkä selittää kaiken.

Vietimme yön Newcastlen lähellä olevalla leirintäalueella. Leirintäalue oli pääosin täynnä pieniä vuokramökkejä, jotka taas olivat täynnä pääsiäistä viettämään tulleita perheitä. Olemme varmasti huvittava näky, kun istumme teltanvieressä viltillä ja virtapömpelistä tulevassa jatkojohdossa on kiinni kaikki elektroniset laitteet, joita meillä vain on. Kannattaa aina ladata koneiden akkuja, jos siihen vain on mahdollisuus.

Karon selkä sanoi illalla sopimuksensa irti ja sen seurauksena Karo käveli kuin robotti seuraavat kolme päivää. Heräsin aamulla jo ennen seitsemää, kun joku lintu päästi niin kauhean rääkäisyn aivan meidän telttamme vieressä. Karo nukkuu aina korvatulpat korvissa, joten hän ei kuullut mitään. Valitettavasti jakamaltamme ilmapatjalta on ihan mahdoton lähteä ilman että herättää toistakin. Menin siis autoon kirjoittamaan ja julkaisemaan blogiani. Yritin edellisenä iltana julkaista blogiani noin kaksi tuntia ennen kuin annoin periksi. Hyvin harvassa paikassa on niin hyvä wifi että saan julkaistua blogiani. Joten jos ei hetkeen kuulu mitään niin voitte päätellä, että wifi ei jälleen toimi. 

Jatkoimme matkaamme Newcastlesta Port Macquerieen. Pääsiäisen vuoksi kaikkialla oli aivan täyttä ja näytti hetken jo siltä, että emme löydä ollenkaan yösijaa. Onneksi saimme keskustan leirintäalueelta teltallemme paikan. Vastaanottovirkailija sanoikin, että meillä kävi tuuri, kun joku ei eilen saapunutkaan paikalle, muuten paikka olisi ollut ihan täynnä. Virkailija myös varoitteli, että hyttyset ovat todellinen riesa näin tyyninä päivinä. Ja seuraavana päivänä sen kyllä todella huomasi. Minun jalassani oli noin viisitoista hyttysen puremaa ja Karolla ei yhtään. Ilmeisesti hyttysillä on yhtä vaikeaa löytää Karolta verisuonta kuin laboranteilla. Minä taas tunnun olevan hyttysten suurinta herkkua.

Port Macquerie

Port Macqueriesta jatkoimme paikallisten suosittelemalle South West Rocksille. Kaksi eri ihmistä kysyi meiltä leirintäalueelta lähdettäessä, että minne suuntaamme seuraavaksi ja molemmat sanoivat, että kannattaa poiketa South West Rocksilla matkan varrella. Päätimme siis poiketa siellä. Ajoimme rannantuntumassa sijaitsevan piknikalueen parkkipaikalle. Parkkipaikka oli pienen kukkulan päällä, joten sieltä avautui hienot maisemat nyppylän molemmilla puolilla oleville hiekkarannoille. Alue ei virallisesti ole leirintäalue, mutta siellä saa olla yötä, jos nukkuu omassa autossa eikä virallisesti leiriydy alueelle. Päivä oli kuuma, joten heitimme jälleen viltin nurmikolle ja makasimme siinä koko loppupäivän. Haimme hieman ruokaa rannan kioskilta ja nautimme kauniista maisemista. Minä viihdytin itseäni surffareita katsellen. On hienon näköistä, kun joku osaa surffata. Hauskaa tilanteesta tekee vakituinen surffihiustenheilautus. Surffihiukset ovat juuri sen verran pitkät, että ne pitää vedestä noustessaan heilauttaa pois silmiltä. Kun kuvassa näkyy monta surffaria, on todella huvittavaa katsella, kun he yksi toisensa jälkeen nousevat vedestä ja heilauttavat surffihiuksensa taakse ennen, kun voivat taas jatkaa seuraavan aallon metsästystä. Täällä onkin näkynyt paljon niitä klassisia australialaisia surffareita. 

Auringonlasku South West Rockilla. Surffari pääsi myös kuvaan.

Menimme Karon kanssa illalla kävelemään rannalle ja palasimme autolle juuri sopivasti ennen auringonlaskua. Se oli kyllä aika hieno. Minä olin jostain syystä niin väsynyt, että nukahdin jo yhdeksältä. Parkkipaikalla oli noin viisi muutakin retkipakua, joten emme joutuneet olemaan ihan yksin. Karo avasi oven jossain vaiheessa yötä, koska oli niin kuuma. Aaltojen huminassa oli hyvä nukkua. Heräsimmekin aamulla jo kuuden jälkeen ja saimme katsella auringonnousua ihan paraatipaikalta. 

Auingonnousu meidän makuuhuoneesta (autonperästä). Kyllä tämä on elämää!

Makasimme nurmikolla koko aamupäivän ja päätimme lähteä katsomaan muutaman kilometrin päässä olevaa leirintäaluetta, jonka ympärillä pitäisi pomppia paljon kenguruita. Ja siellähän niitä olikin. 

Kengurut eivät paljon näyttäneet ihmisistä häiriintyvän, mutta olivat kyllä haukkana paikalla, jos joku söi jotain. Karo meinasi saada sydärin kun hän kaivoi autosta uikkareita ja pyyhettä. Siinä samalla hän hieman rapisteli muovipusseja ja kun hän kääntyi ympäri, noin kymmenen kengurua seisoi metrin päässä hänestä ja tuijotti odottavan näköisenä. Karo sanoi, että hieman kuumotti, kun ei yhtään tiennyt mitä ne aikoivat. Rapina oli tietenkin saanut ne siihen uskoon, että he saisivat kohta jotain ruokaa. Kun ne huomasivat, ettei Karolla ollutkaan mitään ne jatkoivat tyytyväisenä nurmikon syöntiä. Näimme myös pikkukengurun, joka kurkisteli välillä äitinsä pussista. Kävimme uimassa ja lähdimme sitten takaisin edellisen iltamme nukkumapaikalle. Kengurupaikka oli kyllä tosi kiva, mutta puutteellisen tuulen vuoksi paikalla oli niin hirveästi hyttysiä, että päätimme olla jäämättä heidän ruuakseen.

Äiti Kenguru ja pikku Joey