tiistai 8. tammikuuta 2019

DAY 5 ROADTRIP: Mostar, Bosnia – Hertsegovina




Ennen Bosnia Hertsegovinaan siirtymistä, vietimme vielä yön Montenegron toiseksi suurimmassa kaupungissa Nikšićissa. Nikšić valikoitui yöpaikaksi vain sijaintinsa vuoksi. Halusimme vielä olla yhden yön Montenegrossa ja Nikšić oli ainoa vähänkään isompi kaupunki, joka sijaitsi matkamme varrella ennen rajan ylitystä Bornia Hertsegovinan puolelle. Ajattelimme, että tästä kaupungista löytyisi varmaan helpommin yöpaikka kuin matkanvarrelta olleista pienistä kylistä.
 
Niksic on Montenegron toiseksi suurin kaupunki. Kaupunki ei taida erityisesti kiinnostaa turisteja, koska emme nähneet kaupungilla liikkuessamme ketään muuta matkailijan näköistä ihmistä. Kaupungin keskusta oli nopeasti kierretty ja vaikutti ihan viihtyisältä paikalta. En silti usko, että kaupungissa olisi nähtävää moneksi päiväksi. Oli kuitenkin mukavaa vaihtelua istua ravintolan terassilla ja katsoa paikallista elämänmenoa. Kuvia en ottanut kaupungista lainkaan, joten eiköhän jatketa matkaa Bosnia - Hertsegovinan puolelle.



Rajan ylitys Bosnia Hertsegovinaan vei paljon enemmän aikaa kuin rajanylitys Montenegroon. Rajalla ei ollut lähes ollenkaan jonoa, mutta rajavirkailijat tarkastelivat passeja ja auton papereita kohtuullisen pitkän tovin. Muuten rajanylitys onnistui ilman mitään ongelmia ja matkamme kohti Mostaria sai jatkua. Bosnia Hertsegovinan rahana toimii markka, joita emme pystyneet vaihtamaan suomessa ennen matkaamme. Bosnia Hertsegovinan markkaa löytyy harvoin maan rajojen ulkopuolelta. Onneksi valtaosa paikoista hyväksyy myös eurot, joten rahan vaihtaminen ei ole välttämätöntä. 





Ajaminen Bosnia Hertsegovinan puolella oli taas hyvin erilaista kuin Montenegrossa tai Kroatiassa. Tiet eivät olleet erityisen hyvässä kunnossa ja tiet olivat täynnä suuria rekkoja. Näiden välissä oli mielenkiintoista ajella kapeilla vuoriteillä ja jyrkissä mäissä. Saattoi vain toivoa, että kaikkien jarrut ovat kunnossa, koska onnettomuuden sattuessa meidän pieni automme rutistuisi rekkojen välissä kasaan kuin muovinen kahvikuppi. Bosnia Hertsegovinan tiet menivät suoraan vuoren yli, joten ajoimme korkeammalla mitä olemme ajaneet tämän matkan aikana. Maisemat eivät ihan yltäneet Montenegron tasolle.



Mostar on pieni kaupunki vuorten keskellä. Vanhakaupunki ja Stari Most- silta ovat kauniita ja suosittuja matkakohteita. 90-luvulla kaupunki sai kärsiä sodasta, jonka jäljet ovat edelleen näkyvillä kaupungin kivimuureissa. On hienoa, että kaupungin uudelleen rakennuksessa on pidetty huolta siitä, että historiallinen keskusta on palautettu vanhaan loistoonsa.  


 
Bosnia Hertsegovina on ollut kohtuullisen rauhallinen maa. Emme ollut aikaisemmin päivästä törmänneet suuriin ihmismassoihin. Stari Mostin sillan kupeessa kävi kuitenkin aikamoinen vipinä. Paikalla oli paljon ravintoloita, matkamuistokojuja ja muita ihmisiä. Kapeilla turistikaduilla sai kulkea ihmismassan mukana, mutta heti kun meni hieman sivuun Mostarin turistikeskuksesta sai kulkea ihan omassa rauhassaan. Mostar on myös yksi niitä kaupunkeja, jonne on helppo tehdä päivämatkoja Kroatian puolelta.



Monissa blogeissa varoiteltiin turisteja autojen jättämisestä katujen varsille. Vuokra-autot ovat täällä ilmeisesti yleisiä murtautumisen kohteita ja tämän vuoksi mekin jätimme automme vartioidulle parkkipaikalle ja maksoimme koko päivän parkista 5€. Vartioituja parkkeja on ympäriinsä ja niitä ei ole mitenkään vaikea löytää. Kannattaa ajella Stari Most -sillan läheisyydessä ja varmasti eteesi osuu kylttejä, jotka tarjoavat vartioitua parkkia. Me päätimme mieluummin maksaa parkista kuin stressata siitä onko tavaramme vielä paikallaan, kun palaamme autolle. 



Mostarissa voi nähdä hurjapäitä, jotka hyppäävät Stari Most- sillalta alla virtaavaan jokeen. Silta on kohtuullisen korkealla veden pinnasta, joten tuota hyppyä ei ihan kaikki uskaltaisi tehdä. Tämä tapahtuma kerää aikamoisen yleisön ja hyppääjät osaavat ottaa huomiosta kaiken irti. Se oli aikamoista Showta.

  

Mostar on ehdottomasti vierailun arvoinen kaupunki. Siellä on ihan omanlaisensa tunnelma, hienoja rakennuksia ja paljo mielenkiintoisia kojuja ja kauppoja. Kaupunki on loistava päiväretkikohde. Me vietimme muutaman tunnin Vanhassakaupungissa ja lähtiessämme ihastelimme, kuinka hienolta myös uusi kaupunginosa näyttää. Mostarin rakennukseen on selvästi panostettu ja kaupungin läpi kulkiessa löytyi paljon viihtyisän näköisiä paikkoja. Me emme tosin ehtineet niistä paljoa nauttimaan, koska meidän piti päästä Kroatian puolelle vielä saman päivän aikana. Tänään oli pitkä ajopäivä, mutta seuraavaksi saimmekin viettää välipäivän Kroatian rannikolla Splitin kaupungissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti