torstai 22. kesäkuuta 2017

Hyvin kulkee… vai kulkeeko?


Meidän yllä on varmaan jokin kirous. Aina kun meillä on ihan mahtava päivä takana, illalla tapahtuu jotain todella ärsyttävää. Niin kävi myös tällä kertaa. 

Vietimme päivän vesiputouksia ja upeita rantoja ihaillen. Söimme myös aivan mielettömän hyvän hampurilaisaterian eräässä Mission Beachin pienistä ranta ravintoloista. Päivä sujui ihan hienosti ennen, kun pysähdyimme Innisfailiin (nimestä olisi pitänyt jo päätellä, että tämä paikka on epäonninen). Pysähdyimme kaupungin puistoon täyttämään vesipullojamme. 
 

Tässä on meidän Steve-auto

Kun palasimme autoon, se ei enää käynnistynyt. Kaikki merkit viittasivat siihen, että akku on loppu, mutta mielessämme kummitteli myös paha aavistus siitä, että Steve -automme sanoi sopimuksensa kokonaan irti ja rikkui siihen paikkaan. 

Öljyvalo oli hieman vilkutellut tänään ja me olimme aikeissa viedä auton huoltoon, emme vain vielä ollut saanet sitä aikaan. Oli sunnuntai-ilta, joten mikään autokorjaamo ei aukeaisi ennen maanantaiaamua. Kävelimme läheiselle huoltoasemalle, mutta siellä ei osattu sanoa muuta, kun että meidän kannattaa soittaa Australian Roadside assistansce yritykseen. He kuuleman osaavat antaa meille tarvittavia neuvoja. Soitimme sinne ja toivoimme että se ratkaisisi ongelman… niin ei käynyt. 

Käyttääksemme heidän palveluitaan, meillä täytyi olla Australialainen osoite. Meillähän ei tietenkään ole sitä, koska asumme tällä hetkellä meidän autossamme. Emme siis voineet liittyä heidän palveluunsa ja olimme jälleen takaisin lähtöruudussa. He kuitenkin ehdottivat meille, että meidän kannalta halvin vaihtoehto on hinauttaa auto jonnekin huoltamolle. Emme kuitenkaan voi olla varmoja siitä kenellä olisi aamulla aikaa katsoa autoamme. Vaihtoehtoinamme oli siis hinauttaa auto jonkun autokorjaamon pihaan ja toivoa, että he ehtisivät katsoa sitä seuraavana päivänä TAI istua autossa aamuun asti, soittaa korjaamoille ja hinauttaa sitten auto sen korjaamon pihaan, joka ehtisi katsoa autoamme. Emme myöskään voineet jättää autoamme vartioimatta, koska automme sammahti paikkaan, jossa saa olla parkissa vain kaksi tuntia. Emme halua sakkoa, joten päätimme partioida autollamme koko yön. Australian sakot ovat usein monta sataa dollaria ja emme tarvitse enää yhtään lisämenoja tähän väliin. Emme myöskään voineet nukkua kunnolla auton takatilassa, koska leiriytyminen leirintäalueiden ulkopuolella on myös lainvastainen teko. Ja ei olisi mukavaa herätä aamulla ja huomata, että sakkolappu koristaa tuulilasia. 


Innisfail oli kyllä ihan kaunis paikka

Soitimme hinausautolle jo illalla, mutta hän oli juuri toisessa kaupungissa ja sanoi, ettei palaa innisfailiin muutamaan tuntiin. Siinä me sitten nökötimme autossa keskellä kaupunkia koko yön… Täytyy myöntää, että ei ollut erityisen rentouttava yö. Varsinkin kun mielessä kummitteli jo se mahdollisuus, että koko auto on mahdollisesti rikki ja sen korjaamiseen menee ne viimeiset vähäiset roposet, joita meillä vielä on jäljellä. 

Tälle rantakadulle automme sammahti
 
Saimme nukuttua muutaman tunnin ja soitimme aamulla ensimmäiselle korjaamolle, jonka google ehdotti. Onneksemme he lupasivat katsoa autoa saman tien. Soitimme hinausauton paikalle ja tuntia myöhemmin saavuimme autokorjaamon pihaan. Odotimme jännityksellä tuomiota automme kunnosta. Automme akku oli entinen, joten se täytyi vaihtaa. Automme valuttaa myös hieman öljyä. Korjaaja sanoi, että sitä ei välttämättä tarvitse korjata, koska vuoto on niin vähäistä. Korjaus maksaisi kuitenkin kohtuullisen paljon ja niin vanhaan autoon, jonka on tarkoituskin olla meillä vain vuoden, on ihan turha kuluttaa niin paljoa rahaa. Korjaaja käski meitä tarkistamaan öljyt vähintään kerran viikossa ja ostamaan vara öljyä jo valmiiksi autoon. Pikahuollon jälkeen automme käynnistyi huomattavasti hiljempaa murahtaen. Onneksi olin juuri edellisenä iltana nostanut lisää matkarahaa ja käteinen riitti juuri ja juuri auton korjausmaksuihin. Saimme vielä viisikymmentä dollaria alennusta, koska olin korjauksien yhteydessä maininnut huonon rahatilanteemme. Mahtavaa.

Steve-auto kuljettaa meitä siis edelleen eteenpäin. Jää nähtäväksi kestääkö auto koko vuoden meidän käsittelyämme. Korjaaja kyllä sanoi, että auto näyttää edelleen ihan hyvältä. Joten toivotaan, että auto jaksaa koko vuoden.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti