torstai 1. kesäkuuta 2017

BTS & Vivid Sydney


Vivid Sydney Darling Harbour

(Julkaisen nyt samantien toisen kirjoituksen, kun netti on kerrankin hyvä. Eli myös edellinen Noosan kirjoitus on ihan uusi)

Torstaina 25.5 oli aika palata tuttuihin maisemiin, kun lensimme Sydneyn BTS:n keikan vuoksi. Meillä kävi tuuri, että koko kaupungin kattava Vivid Sydney valofestivaali alkoi juuri samana viikonloppuna. Saimme siis hoidettua kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Torstaina kävimme viikonlopun teeman innoittamana syömässä korealaista ruokaa. Australian isoissa kaupungeissa on tarjolla valtavasti hyvää korealaista ruokaa ja mehän olemme syöneet sitä oikein urakalla. Toivon todella, että Tampereelle perustetaan jossain vaiheessa kunnollinen korealainen ravintola, koska korealainen ruoka on niin HYVÄÄÄ! En edelleenkään tiedä mitä australialainen ruoka on. Muutaman kuukauden perusteella voisin sanoa, että se on ehkä pääosin sekoitus brittiläistä ja amerikkalaista ruokaa.

Korealaista ruokaa NAM!

Emme nukkuneen keskiviikon ja torstain välisenä yönä juuri ollenkaan, joten Sydneyn hotellille päästyämme nukuimme taas urakalla.


Perjantai oli kokonaan pyhitetty BTS:n keikalle. Olen ollut BTS:n fani melkein heidän ensimmäisestä levystään asti eli hieman vajaa neljä vuotta. Kun olin Koreassa keväällä 2014, BTS oli vielä kohtuullisen tuntematon Kpop (korealainen pop) bändi. Kun kerroin pitäväni kyseisestä bändistä, kukaan ei tiennyt keistä puhun. Minua harmitti, kun BTS ei järjestänyt konserttia Soulissa oloaikanani. Toivoin kuitenkin, että vielä jonain päivänä pääsisin heidän keikalleen.

BTS- Blood Sweat and Tears Musiikkivideo on erittäin tyypillinen Kpop musiikkivideo: Videon tapahtumat herättävät enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, Tanssi on aivan mahtavaa ja muoti mielenkiintoista. Kyseinen biisi on myös yksi omista suosikeistani. Muut suosikkikappaleeni ovat I need U, Save Me, Butterfly ja Let Me Know. Kannattaa käydä kuuntelemassa!

Seuraavien vuosien aikana BTS nousi yhdeksi Korean suosituimmista ja menestyneimmistä bändeistä. Heillä on valtavasti faneja koreassa ja ympäri maailmaa. Voisin myös heittää sellaisen arvauksen, että BTS on suomen suosituin Kpop bändi. Tähän lopputulokseen olen päässyt sen ajan perusteella mitä olen pyörinyt Suomen K-pop fanien seurassa ja Suomen K-pop tapahtumissa. BTS:n musiikki saa yleisön aina syttymään. BTS voitti edellisellä viikolla Billboard Music Awardin (Best Sosial Artist) valtavalla äänivyöryllä. BTS sai noin 300 miljoonaa ääntä kuin toiseksi tullut Justin Bieber sai vajaa 25 miljoonaa ääntä. Tämä osoittaa myös kuinka omistautuneita K-pop fanit ovat ihailemilleen artisteille. Intohimoa ei puutu.

Jos et ole koskaan kuullut korealaista musiikkia, niin korea kuulostaa aluksi todella oudolta. Siihen kuitenkin tottuu nopeasti ja ei ole merkitystä, vaikka et ymmärtäisi yhtään mitään mitä kappaleissa lauletaan. Musiikki on kansainvälinen kieli ja vaikka et ymmärtäisi sanoja, hyvä kappale herättää silti tunteita. Olen myös moneen otteeseen huomannut, että korealaiset ovat niin hyviä laulujen tulkitsijoita, että laulun tarina ja tunne välittyvät esityksestä täydellisesti, vaikka laulun sanat menevätkin hieman ohi. Nyt kun osaan koreaa jo kohtuullisen hyvin, kappaleiden sanomakin aukeaa minulle enemmän.

Perjantaina lähdimme jo hyvissä ajoin Sydneyn Olympic Parkiin, jossa konserttiareena Quidos Bank Areena sijaitsi. Ovet aukesivat kello viideltä, mutta olimme paikalla jo kahden aikaan. Tarkoituksena oli viettää päivä Olympiapuistossa kierrelleen. Puistot olivat kuitenkin kohtuullisen suuri pettymys. Paikalla oli paljon isoja areenoita, mutta itse puistossa ei ollut paljon nähtävää. Quidos areenan ympäristö oli täynnä K-pop faneja, jotka odottivat keikan alkua. Jotkut olivat varmasti jonottaneet jo edellisestä yöstä alkaen, että pääsisivät varmasti seisomapaikkojen parhaille paikoille. Meillä oli onneksi paikkaliput, joten meidän ei tarvinnut turhia jonotella. Pihalla myytiin paljon BTS fanituotteita. Jonot olivat kuitenkin niin valtavia, että emme viitsineet jonotella niihin. Toinen syy oli se, että olemme reppureissulla, joten ei ole mitään järkeä ostaa turhaa krääsää kannettavaksi. Ostimme kuitenkin BTS kaulahuivit, kun niitä tultiin kauppaamaan suoraan meille. Olin myös yllättynyt, kuinka paljon miehiä konsertissa oli. Yleensä K-pop konsertit ovat täynnä tyttöjä, mutta tällä kertaa näin monia poikaporukoita jotka tulivat konserttiin. 


Oli todellinen onnen potku, että saimme yleensäkään liput kyseiselle keikalle, joten ei varmaankaan ollut erikoinen yllätys, että paikkamme eivät olleet mitenkään hyvät. Olimme Areenan ylimmällä rivillä. Paikalta näki upeasti kaikki tanssikoreografiat, mutta henkilökohtainen kontakti jäi lähes olemattomaksi, koska olimme niin kaukana. Pääasia kuitenkin oli, että pääsimme keikalle ja näimme BTS:n pojat!


Ennen keikan alkua areenan videotauluilla pyöri BTS:n musiikkivideot, mitkä saivatkin aikaan aika mainioita yhteislauluhetkiä.

Kun keikka alkoi, korvat saivat kokea kovia kun 21 000 ihmistä kiljui kurkku suorana. Keikka pyörähti käyntiin Not Today kappaleella. BTS:n keikka on jo yhdeksäs K-pop konserttini, mutta se tuntuu silti aina yhtä epätodelliselta, kun näkee fanittamansa artistin yhtäkkiä edessään ihan ilmi elävänä. Olimme sen verran kaukana, että emme nähneet heidän kasvojaan niin selvästi (muuta kun valotaululta lavan vierestä), joten on vaikea antaa mitään kuvausta siitä miltä he näyttivät luonnossa. Tanssiliikkeet ainakin olivat todella upeaa katsottavaa ja laulu aivan erinomaista. En ymmärrä kuinka ihminen pystyy tanssimaan niin vauhdikkaasti ja laulamaan samalla aivan moitteettomasti. Itselläni meinaa ylämäkikävelyssä jo henki loppua, jos puhuu samaan aikaan. Muutaman esityksen aikana huomasin tuijottavani esitystä suu auki, koska tanssiliikkeet olivat vain niin mahtavia. 
 
BTS:n jokainen jäsen esitti myös oman sooloesityksensä. Jungkookin Begin – kappaleessa oli niin nopeaa tanssia, että tämä oli yksi niistä tilanteista kun tuijotin eteeni suuauki. Sugan First Love - kappale oli vain niin mahtava, että kyyneleet nousivat silmiin. Olin nukkunut hieman huonosti, joten tunteet ottivat valtaa jossain kohtaa. Keikka jännitys meinasi purkautua onnen kyyneliin jo moneen kertaan, mutta sain kuitenkin pidettyä itseni koossa… kunnes alkoi lempikappaleeni I Need U. Siitä ne portit sitten aukenivatkin. Parhaat esityksen olivat ehdottomasti I Need U, Blood, Sweat and Tears, Save Me ja Spring Day. Keikka kesti vähän päälle kaksi tuntia, joka oli ihan liian vähän. Keikan loputtua halusin kuulla konsertin saman tien uudestaan.

 
BTS on kyllä mahtava! MAHTAVA SANON MINÄ!

Konsertin loputtua keskustaan meneviin juniin oli aikamoinen tungos. Junaan ei pyrkinyt vain K-pop fanijoukko vaan myös viereisen areenan rugby-yleisö. Junassa viereemme istui miesporukka, joka ihmetteli käsissämme olevia kylttejä ja oudon näköistä porukkaa junassa. K-pop fanit pukeutuvat usein hieman erikoisesti. Me kerroimme heille, että olemme tulossa korealaisen bändin keikalta. Yksi heistä tiesikin K-pop nimityksen ja sanoi, että oli kuullut siitä aikaisemmin. Oli hauskan näköistä, kun junassa oli puolet K-pop faneja ja puolet urheilua rakastavia miehiä. Kaksi hyvin kaukana toisistaan olevaa ihmisryhmää.
Me toivoimme Karon kanssa koko Sydneyssä oloaikamme, että törmäisimme BTS:n kadulla. Mutta eihän meille sellainen tuuri käynyt. Pahinta oli, että BTS kävi keikan jälkeen syömässä meidän hotellin vieressä olevassa korealaisessa ravintolassa samaan aikaan kun me istuimme huoneessamme. Luin asiasta seuraavana päivänä netistä ja kyllä otti päähän. Olimme niin lähellä, mutta silti niin kaukana. No ehkä vielä jonain päivänä meillä käy tuuri ja näemme heidät myös konsertin ulkopuolella.

VIVID SYDNEY

Darling Harbour
 
BTS:n konsertti-mahtavuuden jälkeen oli aika kierrellä valojen täyttämässä Sydneyssä. Lähdimme lauantai-iltana Darling Harbourin kautta Sydneyn ooperatalolle ja kasvitieteelliseen puutarhaan. Darling Harbourissa oli valtava suihkulähde-, valo- ja musiikkishow. 

Tämä on tehty vedellä ja valoilla
 


Kaupunki oli aivan täynnä ihmisiä. Turvatoimet olivat myös aika tiukat ja poliiseja ja turvamiehiä oli paikalla aivan valtavasti. Selvästikin maailman tapahtumat vaikuttavat myös täällä. Jatkoimme matkaa Oopperatalolle, joka oli myös todella kauniisti valaisu.






Vietimme Sydneyssa ensimmäiset kolme viikkoa, joten tuntui melkein kotoisalta palata sinne. Sydney on kyllä kaunis kaupunki. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti