Elämä päivitystä!

Olen ollut täällä jo kohta kaksi kuukautta. Äiti ja isä olivat vierailulla pari viikkoa sitten ja Jejun ja Busanin matkamme päivitykset ovat vieneet kauemmin kuin oletin. Tämän vuoksi yritän nyt kirjoittaa pari tällaista suurempaa kirjoitusta siitä millaista yleinen elämäni täällä on ollut.

Vajaan kahden kuukauden koreassa oloni perusteella voin sanoa, että täällä on aivan mahtavaa. Rakastan Koreaa ja Seoulia. Jos minulla vain olisi varaa, viettäisin ehdottomasti ainakin seuraavan vuoden Seoulissa koreankieltä opiskellen ja kohtuullisen stressitöntä elämää viettäen. Tulin tänne nauttimaan elämästäni ja olen kyllä onnistunut siinä todella hyvin. Jokainen joka tuntee minut tietää että olen yleensä aikamoinen stressaaja. Olen myös alitajunnallinen stressaaja, eli ilman että tajuankaan sitä kroppani ja mieleni ovat alituisen stressin vallassa. Se on todella rasittavaa ja sen vuoksi olenkin aikamoinen sohvaperuna ja ajoittain oikein kunnon laiskimus. Täällä ollessani stressi on kadonnut kokonaan. Olen innoissani kaikesta, hymyilen kokoajan ja mietin mitä voisin seuraavaksi tehdä.

Suomessa ollessani pitää miettiä töitä, seuraavaa askelta elämässäni ja kaikkea suurta aikuisuuteen liittyvää. Täällä ainoa asia, joka on pakko tehdä, on kouluun meneminen. Kaikki muu on vapaaehtoista (ja periaatteessa koulukin on vapaaehtoista, mutta kuitenkin). Ei tarvitse miettiä tulevaisuutta, koska sen eteen ei kuitenkaan nyt voi tehdä mitään. Voit vain elää tässä hetkessä ja olla ihanan stressitön.

Viimeiset kaksi kuukautta ovat siis olleet kuin terapiaa minulle. Yleinen elämä täällä on myös luonnollisesti hyvin erilaista kuin Suomessa. Seoul on valtava kaupunki ja täällä on niin paljon tekemistä, että neljä kuukautta voisi hyvinkin viettää aamusta iltaan uusia paikkoja tutkien. Olen kierrellyt valtavasti, mutta silti minulla on todella paljon paikkoja jossa haluan käydä.

Ensimmäisen kuukauden aikana koreankielen tuntimme oli aamulla, joten koulusta pääsi jo yhdeltä pois ja tämän jälkeen oli aikaa tehdä vaikka mitä. Nyt toisen kuukauden aikana tuntimme ovat kello kahdesta viiteen ja se on todella huono aika olla koulussa. Aamulla ei ole tarpeeksi aikaa lähteä mihinkään kauemmas ja iltapäivällä kaupungilla on sen verran isot ruuhkat, että paikasta toiseen kulkeminen ei ole niin vaivatonta. Myöhäisemmät tunnit ovat myös keikauttaneet jo aikaisemminkin huonon unirytmini ihan päälaelleen ja nyt täytyy nähdä jo hieman vaivaa sen takaisin kolauttamisessa.

Minusta on myös tullut täällä oikea shoppailija. Yleensä en voi sietää shoppailua ja teen sitä vain jos on ihan pakko ostaa jotain välttämätöntä. Kukaan ei varmaan koskaan ole kuullut minun sanovan, että ”mennäänkö viikonloppuna kiertelemään kauppoja” tai ”voi kun tuli taas shoppailtua”. En pidä shoppailusta, koska yleensä en löydä mitään mielenkiintoista ostettavaa. Täällä taas voi törmätä vaikka millaisiin aarteisiin, jollaisia ei todellakaan suomesta saa. Ainoa asia mikä ottaa päähän on se että en ole millään tasolla lähelläkään aasialaisten vaatekokoja, joten nuo kaikki aivan mielettömän upeat (ja halvat) vaatteet saavat jäädä jonkun muun löydettäväksi. Jos täällä olevat vaatteet mahtuisivat minulle, olisin varmaan jo vararikossa… ja ystäväni eivät varmaan tunnistaisi enää minua kun palaisin kotiin. Täällä on nimittäin todella mielenkiintoisia vaateita ja muotia. Se on myös yksi syy, miksi rakastan kaupungilla kiertelyä. Ihmisen todella panostavat pukeutumiseensa. Täällä näkee todella persoonallisia ja hienoja vaatekokonaisuuksia joissa on käytetty välillä todella outojakin virityksiä. Haluaisin todella tietää, millainen tyyli minulla olisi, jos kaikki vaatteet mitä ihailen kaupassa, mahtuisivat päälleni.

Täällä siis kulutan päiväni kaupungilla kiertelyyn, ihmisten katselemiseen, mielenkiintoisen ruuan syömiseen, uusien ihmisten kanssa jutteluun, opiskeluun, komeiden korealaisten miesten katselemiseen ja hihittelyyn siitä kuinka suuresti voinkaan tuntea kuuluvani tänne. Sen vuoksi jäisin tänne vielä muutamaksi kuukaudeksi jos minulla vain olisi rahaa. Olisiko kellään halukkuutta sponsoroida minun opiskeluani koreassa seuraavan vuoden? :P

Tässä hieman kuvia muutaman vimeisen viikon ajalta:

Namsan Tower

Namsan Tower on yksi Seoulin keskeisimmistä maamerkeistä. Namsan N Tower näkyy joka puolelle kaupunkia ja se on myös erittäin suosittu turistikohde. Namsan Towerille pääsee kahdella eri tavalla (tai no oikeastaan kolmella, jos haluat laskea vuorelle kiipeämisen mukaan). Ensimmäinen ja suosituin tapa on kaapeli hissi, joka lähtee läheltä Myeongdongin ostoskatuja. Toinen vaihtoehto on hypätä bussin kyytiin ja mennä bussilla huipulle. Kävin Namsan Towerilla äidin ja isän kanssa pari viikkoa sitten. Me satuimme olemaan lähempänä bussia, joten päätimme kokeilla sitä. Bussilla meneminen on todennäköisesti hitaampaa, koska ruuhka saattaa hidastaa menoa. Bussi meni pitkään ylämäkeä ja minä ajattelin, että ehkä onkin parempi mennä bussilla rinnettä ylös, koska silloin ei huomaa kuinka korkealla mennään. Noh, pian ikkunasta kuitenkin ilmestyi kohtuullisen jyrkkä pudotus ja bussi kulki mutkaista tietä rinnettä ylös. Ylempänä ei ollut niin paljoa puita, joten vasta korkealla alkoi näkyä maisemia. Minä istuin pudotuksen puolella, joten nojauduin hyvin innokkaasti käytävän puoleen, ettei minun tarvitsisi liikaa kurkkia reunan yli.

Bussi pysähtyy kohtuullisen lähelle tornia. Pysäkiltä täytyy vain kiivetä vielä sadan metrin pystysuoramäki ylös. Se otti voimille. Huipulta oli hienot näkymät ja satuimme juuri paikalle kun tornin juurella esitettiin jonkunnäköinen taisteluesitys. Miehet olivat pukeutuneet historiallisiin soturin vaatteisiin ja tekivät hienon miekkaesityksen.

Tornilla ei ollut ruuhkaa ollenkaan ja sen seurauksena saimme kävellä ihan suoraan hissille, joka vei tornin huipulle.  Huipulta avautui hienot näkymät ympäri kaupunkia. Ikkunoihin oli kirjoitettu kuinka pitkä matka tornilta on eri maiden pääkaupunkeihin. Suomikin löytyi sieltä. Äiti lähetti pari korttia tornin huipulta ja istahdimme kahville tornin huipulle. Auringon laskuun oli vielä niin monta tuntia että emme viitsineet jäädä odottamaan sitä. Päätin tulla tornille joku ilta Pamelan kanssa, jotta näen Seoulin yö valaistuksessa.

 

Namsan Tower on se paikka, jonne kaikki rakastavaiset tuovat "rakkauslukkonsa". Lukko Namsanin huipulla pitäisi merkitä onnea ja sitä että lukon laittanut tulee vielä joskus palaamaan Namsan Towerille

Gyeongbokgung Palatsi ja Sininen talo

Gyeongbokgung Palatsi on myös yksi Seoulin Must-see kohteista. Kävin myös siellä vanhempieni kanssa muutama viikko sitten. Palatsi oli ihan hieno, mutta ilman audio opasta, palatsi oli hieman sekava. Paikalla ei oikeastaan ollut mitään kunnollisia opasteita ja olisi ollut mielenkiintoista tietää mitä noissa kaikissa rakennuksissa oli ennen ollut. 

 

 

Kiinalaisen horoskoopin patsaat. Jokaisella meistä on myös kiinalainen horoskooppi, mutta se määrittyy syntymävuoden ei kuukauden mukaan. Kaikki me jotka olemme syntyneet 1988 olemme kiinalaiselta horoskoopiltamme se kaikista coolein horoskooppi eli Lohikäärme. Lohikäärme on kuvassa vasemmalla puolella.

Gyeongbokgung Palatsi oli ihan hieno, mutta odotin siltä paljon enemmän. Toisaalta Pekingin Kielletyn kaupungin jälkeen odotuksen palatseja kohtaan ovat ehkä tavoittelemattoman korkealla. Jos siis suuntaan Gyeongbokgung palatsiin, suosittelen audio-oppaan ostamista. Palatsi on sen ansiosta varmasti hieman helpompi hahmottaa.

Pääsimme ulos palatsin takaovesta ja päädyimme suoraan korean presidentin virka-asunnon sinisen talon eteen. USA:n presidentti Obama oli sillä hetkellä vierailulla Etelä-Koreassa, joten en tiedä olivatko turvatoimet sen vuoksi niin tiukat vai onko tuo naapurivaltio sen verran arvaamaton, että turvatoimet ovat aina korkealla. Joka tapauksessa agenttimiehiä oli paikalla todella paljon. Vähänkään isomman väkiryhmän lähestyessä agentit olivat valppaana ja pyysyvät ihmisiä esimerkiksi laittamaan aurinkovarjonsa pois, etteivät he peittäisi näkyvyyttä. Oli hieman ahdistavaa olla niin monen agentin silmän alla ja valokuvan ottaminenkin tuntui rikolliselta toiminnalta. Odotin vain kokoajan koska joku taklaisi minut ja takavarikoisi kamerani. Näin ei kuitenkaan käynyt ja jatkoimme matkaamme sinisen talon muurin viertä kävellen. 

 

Kadut jotka johtivat siniselle talolle, olivat täynnä agentteja ja poliiseja. Poliiseja oli kaksi kappaletta noin 20 metrin välein ja tiellä oli jopa sulku, joka tarkisti jokaisen auton joka halusi ajaa sinisen talon ohi. Me kävelimme hieman häkeltyneenä kaikesta tästä poliisi vartiosta ja isä pysähtyi ottamaan valokuvaa tiesulusta. Minä ja äiti kävelimme etteenpäin emmekä edes huomanneet isän jääneen taakse ottamaan kuvaa. Isä oli asettanut itsensä puun taakse, joten tietullimies ei nähnyt mitä isä oikein teki. Oli huvittavaa katsella kun mies yritti tähyillä jotta näkisi isän ja lopulta lähti oikein katsomaan mitä ihmettä isä siellä puun takana oikein touhuaa. Hän ei kuitenkaan ehtinyt ihan isään asti ennen kuin isä jo kävelikin esiin puun takaa. Vahti teki tyylikkään isän ohitusliikkeen ja kääntyi pian isän perään ja palasi paikalleen. Hän yritti selvästi näytellä, ettei hän oikeasti mennyt katsomaan mitä isä teki. Ja minä sanoin isälle, että yrittäisi nyt edes ottaa valokuvan niin, ettei se näytä salakavalalta vakoilutoiminnalta.

Lantern Festival ja Lauttaturma

Lotus Lantern Festival järjestetään joka vuosi Buddhan syntymäpäivän aikaan ja se huipentuu Buddhan syntymäpäivään ja tietenkin Lantern kulkueeseen. Lantern kulkue eli lyhtykulkue on muutaman tunnin mittainen tapahtuma jossa kuljetetaan valtavan isoja valaistuja paperisia lyhtyjä, jotka on yleensä muotoiltu jonkun eläimen tai kukan muotoon. Kulkue oli todella upea ja koko kaupunki oli täynnä pieniä värikkäitä lyhtyjä. 

Tämän vuoden lyhtyjuhlaa varjosti kuitenkin muutamaa viikkoa aikaisemmin tapahtunut lauttaturma, josta varmasti myös jokainen suomalainen tietää. Lauttaturmassa kuoli noin 300 ihmistä, joista suurin osa oli nuoria lukiolaisia. Lyhtyjen lisäksi kaupunki oli täynnä keltaisia muistonauhoja, joihin ihmiset olivat saaneet kirjoittaa suruvalittelunsa ja rohkaisevat sanansa. Näitä keltaisia nauhoja oli Seoulissa varmasti kymmeniä tuhansia, koska niitä oli melkein joka paikassa. En ole koskaan nähnyt niin suurta ja kattavaa surutyötä kuin mitä Etelä-Korea teki uhrien muistoksi. Se oli todella mieleenpainuva kokemus.

Itaewon

 Itaewonin kaduilla on laattoja, joissa on jokaisen maan lippu, nimi, pääkaupunki ja tervehdys. Tere... nyt on tainnut tulla naapurin tervehdys meidän laattaan. Voihan Korea...

 

Itaewon on se ”länsimaalainen” kaupungin osa Seoulista. Tämä johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että USA:n korean pääsotilastukikohdat löytyvät tältä alueelta. Korealaisten mukaan Itaewon on myös hieman ”vaarallinen paikka” koska siellä on ne kaikki länsimaalaiset. Itaewon oli hieman hämmentävä kokemus. Tiesin että Itaewon olisi se länsimaalaisten paikka, mutta en olettanut että länsimaalaisia on paikassa enemmän kuin itse korealaisia. Itaewon oli todella länsimaalainen. Varmasti jos tulisi kova koti-ikävä, Itaweon olisi loistava paikka tulla syömään jotain tuttua ja turvallista ja olla kaikkien länsimaalaisten ympäröimänä. Itse viihdyn kuitenkin paljon paremmin korealaisten ympäröimässä koreassa. Minulla ei ole paljoa muuta sanottavaa Itaewonista, olen käynyt siellä vain yhden kerran ja en usko että tulen menemään sinne montaa kertaa uudestaan.

Loppukevennys!

Gangnamin kaupunginosalla on Gangnam Style, mutta ennen sitä Itaewonilla oli Itaewon Freedom. Tämä kappale on kaikinpuolin niin hirveä, että se on jo loistava. Musiikkivideo seuraa hyvin korealaista huumorimusiikkivideon kaavaa. Kappale on myös sellainen joka alkaa soida päässä joka kerta kun kuulee sanan Itaewon. Kun kuljen Itaewonin kadulla, tämä biisi soi päässä:

 P.S. Pääsen perjantaina EXO:n keikalle, Wuhuu! Seuraava päivitys on todennäköisesti konserttihypetystä. Joten kannattaa jo alkaa henkisesti varautua siihen :D