sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Viikonloppukatsaus osa1!



Perjantaina aloitin päiväni selvittämällä mistä ihmeestä saan kuuman veden päälle. Yritin torstaina käydä suihkussa, mutta se jäi aivan pikasuihkuksi. Minä kun jälleen oletin, että tottakai hanasta tulee myös kuumaa vettä, ilman ihmeempiä säätämisiä… olin väärässä. Hetken pientä seinässä olevaa lämmityslaitetta tutkailtuani ja Google Translateria käyttäen sain kytkettyä vedenlämmittimen päälle. Pitää yrittää muistaa laittaa lämmitys päälle aina aamulla heti kun herää. 

Torstaina oli tuskaisen kuuma, joten päätin että lähden liikkeelle t-paidalla ja nahkatakilla. Päivän aikana kuitenkin huomasin että jopa nahkatakki oli liikaa. Täällä on kuuma! Ilman kosteus huitelee 50% ja lämpötila on siinä +20C tienoilla.

Päätin että Seoulin tutkiminen kannattaa varmaankin aloittaa historiallisesta keskustasta. Kävelin kauniissa aurinkoisessa säässä parinsadan metrin päässä olevalle metroasemalle. Metrolipun osto oli kohtuullisen helppoa vaikka ensin hieman takertelinkin koneen kanssa. Tiesin jo valmiiksi että T-money card on varmasti parempi vaihtoehto kuin että ostaisi joka matkalle uuden lipun. T-Money cardille voi ladata saldoa helposti lisää ja se käy myös busseissa.

Menin metrolla City Hallin pysäkille ja lähdin siitä kävelemään kohti Gyeongbokgung palatsia. Matkalla palatsille kuljin Amiraali Yi Sun-Sinin ja kuningas Sejongin patsaiden ohi. Yi Sun-Sin oli voitokas ja arvostettu laivaston amiraali, jota pidetään koreassa edelleen suuressa arvossa. Kuningas Sejong muistetaan erityisesti korealaisen kirjoitusjärjestelmän (Hangeul) luojana. Koreassa käytettiin ennen Hangeuleita kiinalaisia kirjoitusmerkkejä, jotka olivat kuninkaan mielestä liian vaikeita oppia. Tämän vuoksi kuningas loi korean oman ja paljon yksinkertaisemman kirjoitusjärjestelmän Hangeulin. Näin koreankielen opiskelijana olen hänelle erittäin kiitollinen. Olen opiskellut myös kiinaa ja kiinalaisten merkkien opettelu on todella haastavaa, koska jokaiselle sanalle on oma merkkinsä. Koreassa käytetään korealaisia aakkosia eli jos osaat aakkoset voit lukea koreaa. Tämän vuoksi esimerkiksi minä osaan lukea koreaa, kun taas kiinalaisista merkeistä tunnistan ehkä kymmenen kappaletta ja kielen lukemisen oppiminen kuulostaa minulle täysin mahdottomalta.

Saavuin Gyengbokgung palatsille juuri sopivasti vahdinvaihtoseremoniaan. Ihailen todella historiallisen korean upeaa värin käyttöä. Kuninkaalliset vartijat ja sotilaat on puettu todella kirkkaisiin väreihin ja kankaat eivät myös varmasti olleet mitään halpaa tavaraa. On hienoa nähdä että värejä on todella uskallettu käyttää. En mennyt itse palatsiin sisälle, koska olin kokonaan unohtanut syödä aamulla. Tiesin että jos menen vielä moneksi tunniksi kävelemään auringon täytteisiin palatsiin, oloni olisi kierroksen loppuvaiheessa jo aika kamala. Satuin länsimaalaisen ruuan täyttämälle kadulle ja päädyin lopulta syömään voileivän pienessä kahvilassa. Ystäväni Amanda olisi varmasi niin onnessaan Seoulissa. Joka paikassa myydään erilaisia smoothie mehuja. Tiskien takana on kuppeja jotka ovat täynnä erilaisia marjoja ja hedelmiä. Kun olet valinnut minkä haluat, hedelmät sekoitetaan mehuksi. Seoul on täynnä kahviloita, joten ei ole lainkaan ihme, että lähes jokaisella vastaantulijalla on take away kahvi/tee/mehu kädessä. Myös minä olen näiden muutaman päivän aikana oppinut tämän tavan.


 Maassa maan tavalla! Mansikka smoothie ja ei ole meinaan mitään lisäaine moskaa! Oli vaan sen verran kylmää että brain freeze pääsi valloilleen muutamaan otteeseen :D

Keskusta täyttyi suurimmaksi osaksi turisteista, pukumiehistä ja televisiokanavien uutiskameroista. Puistossa istuessani huomasin yhden televisio kameran osoittavan suoraan minuun. Onneksi he eivät vielä näyttäneet nauhoittavan mitään ja pääsin livistämään paikalta ennen kuin lähetys alkoi. Kotimatkalla nappasin vielä mukaani Kimbabrullan (kasviksilla täytetty merilevä riisirulla), jonka vetelin sitten iltapalaksi. 

HONGDAE


Lauantai oli varattu Hongdaen tutkimiselle. Hongdae on Seoulin indie musiikin ja taiteiden aluetta. Hongdaesta löytyy paljon pieniä vaate- ja tavarapuoteja. Hongdae on suosittua aluetta, mutta koska en ole shoppailija ihminen en uskonut sen iskevän minuun. Hongdaessa on myös yksi Seoulin merkittävimmistä baarialueista. Siellä voi myös nähdä paljon katusoittajia ja esityksiä. Hongdae on kävelymatkan päässä kämpältäni, joten sinne on helppo lähteä koska vain. Kävelin ensimmäisenä katsomaan suosikki korea-blogini Eat your Kimchin studiota. Studio oli yllättävän iso ja helppo löytää. Simonia ja Martinaa ei näkynyt missään, joten jatkoin valokuvan ottamisen jälkeen matkaani. 

 Eatyourkimchi.com on blogi jonka avulla sain varmasti eniten tietoa korealaisesta kulttuurista, tavoista ja Seoulin vierailun arvoisista paikoista. Jos haluat tietää enemmän korealaisesta kulttuurista niin kannattaa kurkata heidän bloginsa TR;DR osioon. Seillä on paljon hyviä videoita mielenkiintoisista asioista.

Kävelin Hongdaen baari kadulla, mutta taisin kääntyä jossain vaiheessa väärään suuntaan koska päädyin hieman sivuun reitiltä. Ympärilläni oli pian pelkkiä asuin rakennuksia, mutta onneksi löysin ison pääkadun kohtuullisen pienen harhailun jälkeen. Harhailu oli toisaalta hyväksi koska löysin monta kaunista katua, joka oli täynnä kukkaan puhjenneita puita. Puut eivät ole vielä täydessä kukoistuksessaan, mutta ne näyttävät jo todella näteiltä.



Vasta takaisin tullessani löysin Hangdaen keskeisimmät kadut ja paikan missä kaikki muutkin ihmiset tuntuivat olevan. Hongdae on täynnä pieniä kahviloita, ruokapaikkoja ja puoteja. Kpop soi liikkeissä niin kovaa että koko katu kaikui. Vaikka en ole shoppiluihminen huomasin pian kiertäväni kaikki pikkukaupat ja yritin hillitä itseäni ostamasta kaikkea ylisuloista tavaraa mitä käsiini sain. Annoin itselleni luvan ostaa kaksi hiuspantaa. Toisessa on kissan korvat ja toisessa joku ihmeellinen sykkyrä. En tiedä kehtaanko ikinä käyttää niitä sitten kun palaan suomeen, mutta täällä aion kyllä käyttää niitä! Meinasin saada söpöys yliannostuksen, koska kaikki kaupat oli täynnä niin söpöjä tavaroita. Harmi että oma puhelimeni Samsung galaxy S3 mini on ilmeisesti niin vanha juttu että siihen ei löydy mitään ällösöpöjä suojia! Kaikkiin uudempiin versioihin niitä kyllä näytti olevan. 

Kuten sanoin aikaisemmin Hongdae on myös katutaiteen kehto, joten kaduilla oli todella paljon upeita graffititöitä ja maalauksia. Niihin on todella panostettu ja niitä myös kunnioitetaan niin, ettei kukaan mene tahallaan sotkemaan selvästi hienoa työtä. Julkisuudenhenkilöt ja korealaisten sarjojen hahmot näyttävät olevan suosittu aihe.



Hongdae oli aivan ihana paikka ja tulen varmasti viettämään siellä paljon ajastani. Porukkaa oli paljon, musiikki soi ja tunnelma oli mahtava. Uskon että Hongdaesta löytyy aina jotain uutta ja mielenkiintoista nähtävää

3 kommenttia:

  1. Hongdae kuulostaa niin kivalta alueelta. Erityisesti noi erikoisemmat puodit ja kaikki se katutaide, ja ihan toi tunnelma mitä kuvailit! Tosi hyvännäköisiä kuvia muuten, ootko ottanut nää sillä uudella kameralla?
    (Ja smoothiet todellakin rokkaa.)

    VastaaPoista
  2. Kivan näköstä ja kuulostaa niiiiin ihanalta! Breen fraize :DDD

    VastaaPoista