maanantai 17. maaliskuuta 2014

Aluksi


Tervetuloa seuraamaan matkaani Etelä-Koreassa. Matkani tarkoituksena on mennä Etelä-Koreaan opiskelemaan koreankieltä, tutustumaan korealaiseen kulttuuriin ja nauttimaan erilaisesta elämänmenosta. Olen ollut koulun kautta vaihdossa kolme kertaa ja pidemmät ajat ulkomailla ovat olleet mahtavia piristysruiskeita elämässäni. Tällä kertaa olen valinnut kohteekseni Etelä-Korean ja ajattelin nyt hieman valottaa lähtöni taustoja teille jotka ette ehkä tunne minua (ja ehkä myös teille tutuille jotka vielä hämmentelevät maavalintaani).

Olen aina ollut kiinnostunut muista kulttuureista. Matkailu avartaa ja opettaa ihmiselle valtavasti ei vain itsestään vaan yleisestä maailman menosta. Muutamia kuukausia ulkomailla vietettyäni olen oppinut itsestäni valtavasti ja maailman katsomukseni on muuttunut aika tavalla.
On upeaa viettää kuukausia ulkomailla ja päästä viettämään niin sanottua arkielämää täysin erilaisessa ympäristössä kun mihin olen elämässäni tottunut. Muutaman kuukauden ulkomailla olon jälkeen on jälleen mukava palata kotiin ja arvostus omaa kotimaataan kohtaan kasvaa huimasti.

Miksi Korea?

Tämä kysymys esitetään minulle yleensä erittäin hämmentyneellä äänensävyllä ja kysymystä seuraa yleensä asiaan kuuluva pohjois-korea vitsi, joita olen kuullut varmasti enemmän kuin tarpeeksi. Aika harva suomalainen matkustaa Etelä-Koreaan ja moni ei tiedä valtiosta paljon mitään muuta kuin sen että Etelä- ja Pohjois-Korealla on kireät välit. Täytyy myöntää että ennen kun tutustuin korealaiseen kulttuuriin, olisin varmasti itsekin hämmennellyt jonkun palavaa halua lähteä Etelä-Koreaan.

Siitä pääsemmekin matkani pohjimmaiseen tarkoitukseen. Pääasiassa lähden koreaan oppiakseni korean kieltä, josta toivottavasti on hyötyä tulevaisuuden työelämässä. Toinen ja täysin henkilökohtainen syy on mennä koreaan oppimaan kieltä sen takia että ymmärrän korealaisten lempikappaleideni sanat, voisin katsella korealaisia televisio ohjelmia ilman tekstitystä ja tietenkin että voin kuunnella itse mitä lempi bändini tai artistini kertoo haastatteluissaan. Olisi ihanaa jos ei olisi niin riippuvainen englanninkielisistä tekstityksistä.
Jos joku ei siis osannut jo arvata, olen hillitön korealaisen viihdemaailman fani. Ystäväni ja perheeni tietävät tämän varmasti jo tuskallisenkin hyvin. Olen vajaa kolme vuotta seurannut korealaista viihdemaailmaa musiikin, televisio-ohjelmien ja elokuvien kautta. Kiinnostukseni koreaa kohtaan heräsi viihdemaailman kautta, mutta sitä seuratessani kasvoi myös kiinnostus korealaista kulttuuria ja historiaa kohtaan.  Toivon matkani sisältävän tasapainoisesti kaikkia näitä osa-alueita… ja ehkä muutaman ei niin arvokkaasti ilmaistun fanityttö kohtauksen :D

1 kommentti:

  1. Jee, hyvältä vaikuttaa!! Eikä oo yhtään tuskallista :D oon vaan iloinen, että oon oppinut itsekin niin paljon k-popista ja korealaisesta kulttuurista ihan vaan sua kuuntelemalla, muuten en tietäis varmaan mitään...

    VastaaPoista