tiistai 5. helmikuuta 2019

DAY 9 & 10 ROADTRIP: Viimeiset päivät Kroatiassa



Kulutimme viimeiset päivät Kroatiassa ajaen Plitvicesta Brelan kautta takaisin Dubrovnikiin. Halusimme viettää yön jossain pienessä merenranta paikassa, jossa voisimme käydä uimassa ja rentoutumassa. Pienen googlettelun jälkeen löysimme pienen paikan nimeltään Brela. Brela oli rauhallinen merenrantakaupunki joka oli rakennettu vuorenrinteelle. Kroatian rannikkokaupungeista valtaosa on rakennettu jyrkille vuorenrinteille. Rannikolta harvoin löytyy yhtään tasaisempia kohtia. Varasimme huoneen Airbnb:n kautta ja onnistuimme varaamaan huoneen terassilla ja hienolla merinäköalalla. Brela löytyy myös monen suomalaisen matkatoimiston kohdelistalta.


Paikalle päästyämme heitimme tavarat huoneeseen ja riensimme uimaan. Kroatian rannat ovat kivirantoja, mikä tarkoittaa sitä että rannalta ei löydy pehmeää hiekkaa vaan ne ovat täynnä eri kokoisia kiviä. Minulla on kohtuullisen herkät jalkapohjat ja rannalla kävely, veteen meneminen ja varsinkin sieltä pois tuleminen tuottivat kohtuullisen paljon vaikeutta. Pienet kivet sattuivat jalkapohjiini ja varsinkin aallokossa merestä pois pääseminen oli aika kivulias prosessi. Uimakengät olisivat olleet hyvä idea. Oli kiva päästä uimaan ja rentoutumaan aamun Plitvicereitkeilyn ja pitkän ajomatkan jälkeen. Siellä me sitten kelluimme jokuisen tovin ja rentouduimme. Olemme olleet niin paljon liikkeessä että emme ole ehtineet mennä aikaisemmin uimaan. Vaikka olimme Kroatiassa, tämä ei ollut mikään rantaloma.
 


Vietimme illan rennosti syöden ja terassin näkymästä nauttien. Brela vaikutti rauhalliselta turistikaupungilta. Rantakadut ja ravintolat olivat selvästi suunnattu turisteille, mutta meno oli kohtuullisen rauhallista. Varsinkin kun vertaa muihin vierailemiimme Kroatian kohteisiin. Katselimme autingonlaskua ja joimme Montenegrosta ostamamme Rose viinin, koska emme voisi viedä sitä kuitenkaan kotiin. Me matkustimme vain käsimatkatavaroiden kera. 

Terassilla istuessamme haaveilimme jälleen matkailijan elämästä ja kuinka hienoa olisi, kun voisimme vain jatkaa tätä reissua vielä pari kuukautta eteenpäin. No, ehkä mekin vielä päädymme pitkälle reissulle yhdessä. Nyt oli kuitenkin aika valmistautua roadtrippimme viimeiseen etappiin ja autonpalautukseen Dubrovnikiin. 




Seuraavana aamuna ajoimme merenrantatietä Dubrovnikiin. Pysähdyimme matkalla Arboretum Trstenonissa ihailemassa merenranta puutarhoja. Astuin melkein valtavan ruskean käärmeen päälle, mutta onnekseni astuin hieman sivuun sen hännästä. Puutarha oli hieno, mutta paviljonki (jossa on kuvattu Game of Thronesia) oli valitettavasti suljettu vierailijoilta. Tämä oli ehdottomasti reissun kuumin päivä ja myös ensimmäinen päivä jolloin tärmäsimme toisiin suomalaisiin. Kävimme syömässä puutarhan lähellä olevassa ravintolassa ja viereisessä pöydässä oleva perhe puhui yllätykseksemme suomea. 




Meidän Roadtrip sujui suunnitelmien mukaan. Meillä oli erittäin hyvä reitti ja suosittelen kyllä käymään kaikissa mainitsemissani paikoissa. Jos meillä olisi ollut vielä muutama ylimääräinen päivä, olisimme varmaan lisänneet matkaamme Sarajevon ja muutaman lisärantapäivän. Aikataulumme oli aika tiukka ja lyhyeen aikaa sisältyi paljon ajamista. Dubrovnik oli hyvä paikka aloittaa ja lopettaa reissu. Olen erittäin tyytyväinen, että haimme auton erikseen lentokentältä. Dubrovnikin kadut ovat todella kapeita ja jyrkkiä, en olisi mielelläni pitänyt autoa kaupungissa olo aikanamme. Parkkipaikan löytäminen olisi varmasti luonut oma ongelmansa.

Näkymä Dubrovnikin hotellin terassilta

Viimeinen ilta meni vielä Dubrovnikin kaupungissa kierrelen ja katsellen. Kroatia oli pitkään matkalistallamme ja oli hienoa että saimme sen yhdessä toteutettua. Meillä on kyllä vielä lukemattomia muitakin matkasuunnitelmia ja näyttää siltä että seuraava euroopanreissu toteutusi toukokuussa. Suunnitelmat ovat vielä vähän auki, mutta katsotaan nyt mihin me päädytään. Ja ilmoittelen kyllä sitten kun suunnitelmat on lyöty lukkoon.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti