tiistai 26. helmikuuta 2019

Kymmenen vuotta sitten…



Viimeisien kuukausien aikana sosiaalisissa medioissa on pyörinyt kymmenenvuoden kuvahaaste. Monet ovat osallistuneet siihen ja tämä sai myös minut miettimään omaa elämääni viimeisen kymmenen vuoden aikana. Monet ovat puhuneet siitä mikä kaikki onkaan muuttunut kymmenessä vuodessa. Ehkä se on myös kuvahaasteen perimmäinen tarkoitus. Joillekin se on ehkä kysymyksenä pinnallinen. Olenko vanhentunut arvokkaasti, näytänkö edelleen yhtä nuorelta kuin kymmenen vuotta sitten? Toisille taas se on pintapuolta syvempi kysymys. Mihin suuntaan olen kasvanut henkisesti kymmenessä vuodessa? Onko nuoruuden epävarmuudet nyt voitettu? Olenko löytänyt itseni ja paikkani tässä maailmassa?

Osa ystävistäni on mennyt naimisiin, hankkinut lapsia, löytänyt unelmauransa… Nämä olivat ehkä minunkin tavoitteitani kymmenen vuotta sitten. Tämä on se suunta, johon valtaosa ihmisistä kulkee ja suunta mihin elämä usein luonnollisesti vie. Moni asia on muuttunut kymmenen vuoden aikana, mutta suurin muutos omassa elämässäni tapahtui kymmenenvuotta sitten kun uskaltauduin lähtemään toden teolla maailmalle.

Kuten olen jo aikaisemmin maininnut, olen tottunut matkustamaan. Matkustimme aina kesäisin ulkomaille, kun olin lapsi. Myöhemmin oli aika matkustella kavereiden kanssa. Yksin matkustaminen ei nuorempana erityisesti kiehtonut minua ja totta puhuakseni se ei käynyt koskaan edes mielessäni. Olin nuorenakin sosiaalinen, mutta kuitenkin aika arka levittämään siipiäni.

Ammattikorkeakoulussa eteeni saapui odottamani mahdollisuus, mahdollisuus lähteä vaihtoon Eurooppaan. Olin jo ammatikouluaikana suunitellut vaihtoon lähtöä, mutta vasta ammattikorkeakoulussa sain mahdollisuuden todella lähteä reissuun. En ollut aikaisemmin matkannut yksin ja epäilin, pärjäisinkö yksikseni maailmalla. Tämän vuoksi valitsin vaihtokohteeni tarkkaan. Lähteminen itsessään oli jo jännää, joten vähensin jännitystä hakemalla englantia äidinkielenään puhuvaan Irlantiin.

Lampaita löytyy Irlannista lähes jokaiselta peltotilkulta
 

Lähdin Irlantiin vaihtoon tammikuussa 2009. Samalla lennolla, samaan kouluun vaihtoon tuli toinenkin suomalainen tyttö, joten oli minulla matkalle hieman vertaistukea. Siitä alkoikin neljän kuukauden elämys, jota muistelen edelleen lämmöllä. Opiskelin kohtuullisen pienessä merenrantakaupungissa nimeltä Tralee, joka sijaitsi lounais-Irlannissa Kerryn Kreivikunnassa. Vaikka olin Irlannissa opiskelemassa tulevaa ammattiani varten minusta tuntuu silti, että opin enemmän itsestäni ja elämästä koulun ulkopuolelta. Tralee oli pieni kaupunki, joten meidän vaihtariporukkamme vietti neljä kuukautta todella tiiviisti yhdessä. Vietin nämä neljä kuukautta vieraassa maassa noin kymmenen eri kansallisuuden ympäröimänä. Se avasi silmiäni eri kulttuureista ja elämäntavoista. Joka päivä oppi jotain uutta maailmasta tai itsestäni. Ulkomailla oppii myös arvostamaan elämäänsä ja kaikkia niitä asioita jotka ovat suomessa hyvin.



Sai oppia, että ranskalaiset ja saksalaiset eivät vain periaatteessa tule toimeen keskenään. Etelä-Eurooppalaisten aikakäsitys ei ole ihan sitä mihin itse on tottunut. Ei kannata hämmentyä, vaikka ranskalainen mies tulee pussaamaan sinua molemmille poskille, vaikka olet tavannut hänet vain kerran. Kannattaa jättää hieman tilaa itsesi ja espanjalaisen väliin, koska he selittävät asiat suuresti käsillään. Etäisyyden jättäminen ei kyllä aina auta, koska harvalla eurooppalaisella on niin tarkka käsitys ihmisen omasta tilasta kuin meillä suomalaisilla. Saksalaisten kanssa tulee aina toimeen. Saudi-Arabialaiset matkustavat joka paikkaan omalla taksilla, oli matka sitten kuinka lyhyt tahansa. Ranskalaiset oikeasti sanovat paljon ”oh! la laa”. Nämä asiat sain oppia kokemuksien kautta.

TRALEE, IRLANTI


Opin myös valtavasti asioita Irlannista. Kuten, kaikki sosiaalinen kanssakäyminen Irlannissa käydään pubissa ja siellä on lähes aina joku esiintyjä.  Irlantilainen siideri Bulmers (kulkee euroopassa nimellä Magners) on todella hyvää. Sateenvarjo on täysin hyödytön. Kova tuuli usein rikkoo sateenvarjon tai heittää vedet joka tauksessa päällesi. Jos haluat säilyä sateella kuivana, pysy sisällä. Tämäkään ei aina ole niin helppoa, koska kahden kilometrin koulumatkalle lähtiessäni taivas on aurinkoinen ja sininen. Noin puolessa välissä yllättää viiden minuutin rankkasade ja koululle päästyäni aurinko paistaa taas. Sää muuttuu Lounais-Irlannissa ihan silmän räpäyksessä ja sää saattaa joskus riepoitella oikein urakalla. Irlannin luonto on kaunis ja todella vihreä. Irlannissa olo aikani avasi todella silmäni luonnonkauneudelle ja Suomeen palattuani katsoin ja ihailin suomen luonnonkauneutta aivan uudella tavalla. Sanontahan kuuluu, että joskus pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle. Irlantilainen tanssi (mm. rivardance) on todella upeaa katsottavaa livenä. Sen harjoittamiseen tarvitaan myös aikamoista kuntoa, kuten sain huomata Irlannin kulttuurin tunnilla, kun harjoittelimme sitä. Irlantilainen musiikki saa edelleen sydämeni lämpiämään samoin kuin mikä tahansa elokuva tai televisiosarja, jossa ollaan Irlannin kauniissa maisemissa. 



Neljä kuukautta Irlannissa tekivät minuun suuren vaikutuksen. Tunsin kasvaneeni merkittävästi ja löytäneeni todellisen elämän ilon uusien kokemusten, elämysten ja ihmisien kautta. Oli outoa palata kotiin neljän kuukauden jälkeen. Minä olin muuttunut valtavasti, mutta elämä suomessa oli pysynyt kohtuullisen samana. Palasin kotiin ja elämä palasi arkikuvioihinsa. Elämä ei kuitenkaan palannut täysin samoille urille. Pian aloin tuntea kaipuuta tuohon vapauttavaan tunteeseen, joka pääsi Irlannissa valloilleen. Pidempi reissu, jossa sai todella rentoutua ja nauttia erilaisesta elämästä. Tämä kaipuu vei minut heti seuraavana vuonna uudestaan vaihtoon. Isoin kynnys oli jo ylitetty ensimmäisen vaihdon yhteydessä, nyt oli aika tuoda kuvioihin lisää haastetta.

Seurauksena suuntasinkin kolmeksi kuukaudeksi Kiinaan, joka opetti minulle lisää maailman menosta ja eri kulttuureista. Siellä sain myös kokea kunnollisen kulttuurishokin ihan arjen peruskuvioidenkin osalta. Ammattikorkeakouluni kautta pystyi lähtemään myös työharjoitteluun ulkomaille ja Kiinasta kotiin päästyäni ehdin olla kotona vain kaksi kuukautta, kun jo suuntasinkin Espanjaan viideksi kuukaudeksi vuonna 2011. Valmistumisen jälkeen epäilin kykyäni matkustaa pitkän kaavan mukaan ilman koulun tarjoamaa tukea ja apua. 

Tämä ongelma ei lopulta ollutkaan mikään ongelma. Piti vain päätää reissulle lähtö ja tehdä suunnitelma sen toteuttamiseksi. Sain töitä ja aloin samantien säästää rahaa seuraavaan pitkään reissuun. Vajaa kaksi vuotta myöhemmin otin neljä kuukautta vapaata töistä ja suuntasin Etelä-Koreaan kielikurssille. Tuon matkan aikana aloitin tämän blogin kirjoituksen ja olen siitä erittäin iloinen.  Saan näin purkaa innostustani matkoistani ja ehkä inspiroida jonkun muun matkoja. Kirjoitan mielelläni, joten tämä on myös loistava kanava tuon harrastuksen jatkamiselle.

Etelä-Korean matkan jälkeen aloin säästää rahaa Australian Working Holiday reissua varten, joka toteutui jälleen pari vuotta edellisen jälkeen.


Olen viettänyt kaksi ja puoli vuotta ulkomailla viimeisen kymmenen vuoden aikana. Enkä ikinä usko, että olisin elänyt tällaista elämää, jos en olisi kymmenen vuotta sitten lähtenyt maailmalle avoimin mielin. Irlannin reissu muutti elämäni. Olen matkaillessani paras versio itsestäni ja sen vuoksi olen erittäin onnellinen, että minulla on ollut mahdollisuus kokea kaikki nämä mahtavat matkailuhetket viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ilman Irlannin reissua en usko, että olisin se ihminen, joka olen nyt ja en varmasti olisi elänyt viimeistä kymmentä vuotta tavalla, kun olen sen nyt elänyt.


Haluan siis sanoa, että jos sinulla on unelma, josta olet aina haaveillut, mutta et vain jostain syystä ole saanut aikaan toteuttaa sitä. Toivon että tämä kirjoitus antaa sinulle sen tarvittavan tönäisyn lähteä toteuttamaan sitä. Oli se unelma sitten pieni tai suuri. Se tuo sinulle varmasti iloa ja parhaassa tapauksessa tuo elämääsi jotain, jota se on ehkä kaivannut. En malta odottaa mitä seuraavat kymmenen vuotta tuovat tullessaan. Toivon ainakin, että minulla on seuraavan kymmenen vuoden aikana mahdollisuus matkustaa mahdollisimman moneen unelmieni kohteeseen ja nauttia jokaisesta hetkestäni maailmalla.

Not all those who wander are lost
- J.R.R Tolkien 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti