Sunshine Coast

Lähtö Brisbanesta ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan. Palohälytin alkoi soida kolmen aikaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Minä en ollut vielä saanut unta, joten olin salamana ylös sängystä ja herättelin korvatulpat korvissa nukkuvan Karon. Meidän huoneemme oli aivan ulko-oven vieressä, joten olimme pihalla ensimmäisenä. Savua ei onneksi näkynyt missään.

Ihmisillä kestää kyllä pitkään päästä ovesta ulos. Palokuntakin saapui jo paikalle ennen, kun viimeiset laahustivat ovesta ulos. Jos olisi ollut todellinen hätä, jollekin olisi voinut jo käydä huonosti. Siinä sitten värjöttelimme keskellä katua yövaatteet päällä, kun palokunta meni sisälle ja tutki paikat. Paikka ei kuitenkaan ollut tulessa vaan ilmeisesti hälyttimessä oli jotain vikaa. Pääsimme nopeasti takaisin sisälle, mutta nukkuminen oli lähes mahdotonta. Hälytinkaappi, joka oli aivan huoneemme vieressä, piti kimakkaa piippausta seuraavat kaksi tuntia. Hotellin työntekijät kävivät tasaisin väliajoin painamassa piippauksen pois, mutta se alkoi aina muutaman minuutin jälkeen uudelleen.
  

Brisbanen hotellin palohälytys oli jo toinen palohälytys tämän matkan aikana. Ensimmäinen tuli Hong Kongin hotellissamme. Hälytin alkoi soida keskellä yötä ja me olimme Karon kanssa jälleen salamana käytävällä pohtimassa pitäisikö sitä lähteä juoksemaan ulos. Brisbanessa olimme sentään suoraan ulko-oven vieressä. Hong Kongin hotelli taas oli todella monikerroksinen, ahdas ja sokkeloinen, joten hädän tullen sieltä voi olla vaikea päästä pois. Onneksi hotellin omistaja tuli nopeasti kertomaan, että kyseessä oli väärä hälytys. Joku oli jälleen polttanut tupakkaa sisätiloissa ja laukaissut vahingossa palohälyttimet. 

 

Maanantaiaamuna, noin kolme huonosti nukutun tunnin jälkeen, heräilimme ja päätimme ostaa vielä yhden jatkoyön hotellilta. Me tarvitsimme kipeästi lisää unta, vaikka olimmekin juuri levänneet kaksi viikkoa. Lisäyön osto osoittautui kuitenkin erittäin hyväksi ajatukseksi, koska koko maanantain satoi vettä aivan kaatamalla. Retkeilystä ei olisi tällä säällä saanut paljon mitään irti.

Tiistai aamuna heräsimmekin huomattavasti virkeämpinä. Hyppäsimme autoon ja ajoimme Brisbane Lookoutille ja siitä eteenpäin kohti Sunshine Coastia. Söimme aamupalaa Brisbane Lookoutilla, jossa kohtasimme myös tähän asti isoimman liskon. En ole ihan varma miksi näitä liskoja pitäisi kutsua, epäilisin että ne ovat varaaneja. Olemme nähneet matkallamme monta noin kolmenkymmenensentin mittaista liskoa, mutta Lookoutilla näkemänne lisko oli varmaan yli metrin mittainen. Se oli aika hienon näköinen. Liskot eivät yleensä paljon välitä ihmisistä, mutta ne pitävät silti aina jonkunnäköisen turvavälin ihmisiin.  

Siellä se menee

Sunshine Coastin pitäsi nimensä mukaan olla Australian aurinkoisimpia paikkoja. Tämä oletus joutui kokemaan kovia seuraavan viikon aikana, koska ainakin puolet ajasta satoi vettä.

Tämän roadtripin aikana olemme ainakin oppineet, että jos sinulta kysytään kysymys Australian historiallisista henkilöistä. Paras vastaus on varmasti Kapteeni James Cook. Todennäköisyys osua oikeaan on aika suuri. James Cook löysi Australian ja tutki sen rantoja ensimmäisten joukossa. Tämän vuoksi jokaisesta itärannikon kaupungista löytyy vähintään yksi paikka, joka on nimetty hänen mukaansa. Parhaassa tapauksessa niitä näkee vähintään yhden päivässä. Tämän seurauksena olemme päätyneet Karon kanssa siihen lopputulokseen, että Australiaan liittyvien koekysymysten todennäköisin vastaus on varmasti Kapteeni James Cook.

Tällä matkalla on kyllä saanut kokea toinen toistaan upeampia maisemia. Kuvassa Glass House Mountains

Myös Glass House Mountains on saanut nimensä James Cookilta. Me päätimme kiivetä eräälle näistä vuorista. Australiassa on aivan mahtavia ulkoilu ja patikointireittejä. Niistä pidetään hyvää huolta, joten niissä saa kävellä rauhassa, ilman että täytyy pelätä astuvansa myrkkykäärmeen päälle. Pienellekin vuorelle kiipeäminen käy kyllä kunnon päälle, koska nousu on yleensä aivan pystysuoraa seinämää. Tasainen nousu on huomattavasti parempi kuin portaat. Täällä ollessamme olemme kyllä varmasti tehneet ihan tarpeeksi porrasjumppaa.

Kävimme myös Mary Caincross Lookout Pointilla, josta pääsi pienelle sademetsä kävelylle. Minä ja Karo kävelemme ja puhumme hiljaa, ettemme vain säikäytä tai häiritse sademetsän eläimiä. Samaa ei kyllä voi sanoa muista sademetsässä kävelijöistä. Ihmisten pitää jostain syystä aina huutaa asiat toisilleen. Ei ihme, ettemme nähneet metsässä paljoa eläimiä. Kävimme myöhemmin Mapleton Fallsilla, jossa saimme kokea huomattavasti paremman sademetsäkävelyn. Ja kun sanon sademetsäkävely, en tarkoita, että minä ja Karo olemme vain satunnaisesti lähteneet pusikkoon rämpimään. Kävelemme sademetsään jo valmiiksi tehtyjä retkeilypolkuja pitkin. Minä ainakin haluan pitää hengestäni sen verran huolta. 

Sademetsässä on kyllä kummallisia puita ja köynnöksiä jotka kietoutuvat toistensa ympärille.

Australiassa on niin paljon erikoisia ja myrkyllisiä eläimiä ja kasveja etten halua joutua vahingossa niiden uhriksi. Sademetsäkävelyillä on yleensä kylttejä, joissa kerrotaan sademetsän kasveista ja eläimistä. Eräs puu oli niin myrkyllinen, että jos siihen koskee, saattaa olla kivuissaan seuraavat kuukaudet. Minä en ikinä koske mihinkään, jos ei ole ihan pakko. Sademetsässä on paljon lintuja, minkä seurauksena sademetsässä kuuluvat äänet ovat todella erikoisia. Minä varmaan itkisin pelosta, jos joutuisin sademetsään keskellä yötä. Sen verran mielenkiintoisia ääniä ympäriltä kuuluu.

Vietimme viisi retkipäiväämme ilmaisilla leirintäalueilla nukkuen. Viikko oli sen verran sateinen ettei teltassa nukkuminen tuntunut erityisen hyvältä ajatukselta.