Itävallan Roadtrip OSA 3: Grossglockner alppitie

 

Grosglocknerin alppitien ajamishaave oli päällimmäinen syy, miksi halusin vuokrata auton Itävallassa. Ajatus serpentiininä ylös kipuavasta alppitiestä saattaa korkeanpaikan kammoiselle olla hieman ikävä ajatus. Mutta itse olen huomannut, että kun ajaa itse niin pelko ei pääse puraisemaan. Tie kulkee Grossglocknerin kansallispuiston läpi ja tiellä ajaminen on maksullista. Hotellini Hotel Wasserfall oli vain muutaman kilometrin päässä alppitien pohjoisesta alkupisteestä. Iloiseksi yllätyksekseni hotellini antoi minulle Grossglockner passin, sen kanssa pääsin ajamaan Grosslocknerin alppitien ilmaiseksi. Muuten olisin joutunut maksamaan 38€ päiväpassista. Tämä oli todella mukava yllätys, enkä muista, että siitä olisi kukaan maininnut hotellin arvosteluissa. En tiedä oliko tämä vain joku kertajuttu vai tekeekö hotelli näin aina. Joka tapauksessa, tästä hotellille iso plussa.

Lähdin ajelemaan alppitietä aamulla yhdeksän aikaan. Ensimmäiseen tuntiin ei näkynyt paljoa muita autoilijoita. Luin että varsinkin kesällä tämä reitti on todella suosittu ja liikenne sen mukainen. Ilmeisesti kesäkuun alku on vielä hiljaisempaa turistiaikaa, koska vasta reitin loppuvaiheessa myöhemmin iltapäivällä alkoi olla enemmän porukkaa ja matkaaminen meni jonossa kulkemiseksi. Suosittelen, että kannattaa lähteä ajamaan reittiä mahdollisimman aikaisin. Tällöin saat todennäköisemmin ajella kohtuullisen rauhassa. Alkumatkasta ylöspäin kipuavia pyöräilijöitä oli jokaisella pätkällä ennen seuraavaa mutkaa. En itse todellakaan pystyisi polkemaan tätä reittiä ja melkein omiakin reisiä poltti, kun katsoi ihmisten polkemista.

 

Tie on tosiaan klassinen alppitie, serpentiinitietä joka suuntaan. Tie oli loistavassa kunnossa ja jokaisen hienon maiseman kohdalla oli mahdollisuus ajaa tienreunaan ottamaan valokuvia ja ihailemaan maisemia. Laakso, josta tie lähti kipuamaan ylöspäin, oli täynnä pieniä vesiputouksia. Korkeammalle päästyäni niiden kohina kuului pitkälle ja näin jo ensimmäiseltä näköalapaikalta ainakin kuusi pientä vesiputousta. 

 

 

 

Ilma suosi minua jälleen. Oli kohtuullisen kirkasta ja pilvet pysyivät valtaosin vuorien yläpuolella. Tämä ei ole sanomattakin selvää, koska seuraavana aamuna hotellin ikkunasta ulos katsoessani en nähnyt vuorten huippuja ollenkaan. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Edelweissspitze, alppitien korkein kohta. Edelweisspitzen suuntaan täytyy huomata kääntyä päätieltä. Ylös mentäessä tie on vain yhden auton levynen, mutta ohituspaikkoja löytyy aina, tasaisin väliajoin. Olin näköalapaikalla täysin yksin. Vasta alas mentäessä, vastaan tuli muita autoja. Kiivetessäni ylöspäin huomasin tien reunassa murmelivaroituksen ja koitin kovasti bongailla kyseisiä karvakasoja. Edelweisspitzeztä laskeutuessani näin ensimmäisen murmelin vipeltävän tiereunaa. Näin kymmeniä murmeleita reissun aikana. En tiedä olinko vain onnekas vai onko murmeleita kuitenkin enemmän mitä olen saanut ymmärtää. Tietenkin turistien vähäinen määrä vaikuttaa varmasti murmelien näkyvyyteen. 

 

Kesäkuun alussa oli vielä kohtuullisen paljon lunta ympäröivien vuorten huipulla, tie oli onneksi täysin sula. Toinen suuri nähtävyys reitillä on Kaiser Franz Josef Höhe jäätikkö. Paikalta löytyy ilmainen parkkeeraus. Paikka oli ehdottomasti tämän reitin vilkkain paikka. Tämä saatoi tietysti johtua myös siitä että olin jäätiköllä keskipäivän aikaan ja monelle tätä reittiä toisin päin ajavalle jäätikkö oli ensimmäinen pysähdyspaikka tälllä reitillä. Täällä pääsin vihdoin ihan lähelle murmelia. Täällä niitä näkee varmasti, niitä vipelsi joka puolella. Alueella on paljon nähtävää. 

Ylhäältä löytää lasisen Wilhelm Swairovski Observation towerin. Täältä löytyy tietoa alueesta ja sen eläimistä. Lasitornissa oli myös vuorivuohien tutkija ja hän näytti minulle kiikareilla alhaalla vaeltavan sarvipäisen vuorivuohen. Toivonkin näkeväni vuorivuohen, mutta epäilin että se onnistuisi tällä reissulla. Näin vuohia enemmänkin, kun pääsin hieman alemmas. Keskusteluni tutkijan kanssa auttoi minua löytämään niitä jatkossakin. Koitin innoissani kertoa vuohista myös muille ohikulkijoille, mutta heitä ei selvästikään kiinnostanut. Ilmeisesti minä olin ainoa, joka piti vuorivuohia kiinnostavina.

Loppumatka oli aika lailla vuorelta alas laskettelua. Vuoren alareunasta löytyy upea kirkko Heiligenblut. Pysähdyin ihailemaan kylän maisemia ja lepuuttamaan käryäviä jarruja, jotka joutuvat todella koville pitkissä ja jyrkissä alamäissä.

Ajoin takaisin hotellilleni Lienzin kautta kiertäen. Vaikka matka ei kartalla näytä erityisen pitkältä, hitaat ja mutkittelevat tiet vievät yllättävän pitkän ajan. Päivän kierrokselleni tuli mittaa 180km ja aikaa siihen meni 8h. Uni maittoi hyvin seuraavana yönä.