tiistai 18. joulukuuta 2018

Day 3 ROADTRIP: Upea Montenegro


Kolmannesta päivästä tuli pitkä ajopäivä. Ajomatkaa oli vain alle 300 kilometriä, mutta aikaa meni silti ihan koko päivä. Montenegron pienillä ja mutkaisilla teillä ei tehnyt mieli hurjastella ja siinä vaiheessa olisi jäänyt ainakin puolet hienoista maisemista näkemättä. 

Sveti Stefan

Lähdimme liikkeelle hyvissä ajoin aamulla ja jatkoimme matkaamme rannikkoa pitkin etelään. Korkeanpaikan kammoiselle kuskille (eli minulle) tuli ajoittain jännityshetkiä korkeiden rantakallioiden reunoja ajellen. Onneksi ajaminen vilkkailla teillä vaati sen verran keskittymistä, että se harhautti ajatukset tuosta toisella puolella olevasta pudotuksesta. 

Etelään päin ajaessa pysähdyimme katsomaan rikkaiden lomasaarena tunnettua Sveti Stefania. Tälle saarelle ei ihan meidän budjetilla päästäisi. Saari on yhtä luksusta, jossa myös monet maailman rikkaimmat ihmiset kuninkaallisista elokuvatähtiin ovat viettäneet lomaansa. Me emme kuuluneet kumpaankaan porukkaan, joten meidän oli aika jatkaa matkaamme.

Skadarskon järvialue
 

Rantaviivaa ajellessa vastaan tuli toinen toistaan idyllisempiä rantakaupunkeja, jossa olisi hyvinkin voinut viettää koko loman. Ajoimme lähes koko Montenegron 300 kilometriä pitkän rantaviivan (kahden päivän aikana) ennen kun suuntasimme tutkimaan Montenegron sisämaata. Matkamme kulki Skadarskon järvialueen läpi Montenegron pääkaupunki Podgoricaan. Skadarskon alue oli kaunista seutua ja paikka, josta ostimme pienen pullon parasta Rose viiniä jota olen koskaan maistanut. Turistikausi ei vielä ollut parhaimmillaan, joten järvialueen ympäristössä oli vielä kohtuullisen hiljaista. Alueelta olisi löytynyt vaikka mitä mielenkiintoisia aktiviteetteja. Me olimme kuitenkin enemmän kiinnostuneita Montenegron vuoristoisemasta osasta, joten päätimme jättää alueen tutkistelun seuraavaan kertaan.

Montenegron pääkaupunki Podgorica ei sen sijaan vakuuttanut lainkaan. Kaupunki näytti epämääräiseltä puoliksi hylätyltä teollisuuskaupungilta keskellä Montenegrolle harvinaista tasaista kuivaa aluetta. Ajoimme kaupungin läpi pysähtymättä. Ehkä kaupungista olisi löytynyt hienoja piilotettuja helmiä, mutta ensivaikutelma ei erityisesti houkutellut niiden etsimiseen. Päätimme siis jatkaa matkaamme pysähtymättä.

Ensinäkymät Tara joesta. Seurasimme jokea seuraavat 50 kilometriä aina Durmitorin kansallispuistoon asti. Kuvan vasemmassa yläreunassa näkyvät palkit näyttävät sillanpalkeilta, mutta en tiedä miksi silta täytyisi rakentaa noihin korkeuksiin.


Seuraavat kaksisataa kilometriä kului luonnonihmeitä ihaillen. Määränpäänä tänään oli Tara Kanjonin silta ja matka Podgoricasta sinne oli täynnä toinen toistaan upeampia kanjonimaisemia. Ajoreittimme kulki Kolasin ja Mojkovacin halki Taran kanjonia pitkin aina Taran sillalle asti.  

Löydätkö Örkin kalliosta? :D



Emme olleet varanneet majoitustamme etukäteen Taran sillan kupeesta. Uskalsimme jättää majoituksen varaamatta, koska näin sesongin kynnyksellä matkustaessa, uskaltaa vielä laskea sen varaan, että kaikki huoneet eivät ole täynnä. Päivän matkamme päättyi Taran sillan vieressä olleeseen majataloon, josta saimme ruokaa, kohtuullisen halvan huoneen ja upealla näköalalla Taran sillalle. Jatkoa luvassa seuraavassa kirjoituksessa.

P.S. Jos tilaat Montenegrossa Burgerin, saat eteesi todella rasvaisen jauhelihapihvin ja ranskalaiset. On siis turha odottaa Hampurilaista tai mahdollisia lisukkeita. Kaikki Montenegrossa syömäni ruuat olivat todella rasvaisia ja kohtuullisen mauttomia. Saattaa tietysti olla, että söin vain ihan vääriä ruokia. Mutta halusin vain varoittaa teitä muita, jotka myös mahdollisesti kuvittelitte burgerin tarkoittavan hampurilaista :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti