torstai 27. heinäkuuta 2017

Cairns ja odottelu jatkuu...



Cairnsin rantabulevardi. Cairnsissa on hiekkaranta, mutta siellä ei ole vettä.Kuvassa näkyvä hohde on muta-alue, joka jatkuu noin sata metriä merelle päin. Nousuveden aikaan vesi nousee melkein rantaan asti, mutta valtaosan ajasta ranta on pelkkää mutaa. Kaupungissa on kuitenkin laguuni jossa voi uiskennella.
 
Kaikki sanoivat, että työn löytäminen Australiasta on ihan helppoa. No eihän se nyt ihan niin ollut. Töitä on kyllä paljon tarjolla, mutta niin on hakijoitakin. Kilpailu on kovaa. Olen aika valmis tekemään mitä tahansa työtä mistä vain saisi hyvin työtunteja ja edes minimi palkkaa. Työnhaku osoittautui kuitenkin aika haasteelliseksi. Haimme hedelmänpoimijoiksi, siivoojiksi, puutarhureiksi ja ravintolatyöntekijöiksi. Laitoimme myös avoimia hakemuksia Australian isoimpiin ruokakauppaketjuihin ja elokuvateattereihin. Olimme kuitenkin hieman myöhässä hauissamme. Turistikausi alkoi jo kesäkuussa, joten monet paikat olivat jo täynnä reppuseissaajia.

Lenkeilyä auringonlaskun aikaan. Päivällä on liian kuuma lenkkeilyyn, joten auringonlaskun tai nousun aikaan on paras käydä lenkillä.

 Australialainen mies, jonka kanssa juttelimme eräällä leirintäalueella, kertoi että kannattaa hakea töihin Australialaiselle karjatilalle (Cattle Station). Sieltä saa usein hyvää palkkaa ja mielenkiintoisia kokemuksia. Silmiimme osuikin eräs karjatila, joka haki lehmien ajajia ja aidan tekijöitä. Soitin tilalle ja kyselin töiden tilannetta. Hän sanoi, että kaikki paikat ovat hetkellisesti täytettyjä, mutta loppukuusta meille voisi löytyäkin töitä. Hän lupasi palata asiaan sitten kun tiesi tarkemmin tulevasta tilanteesta. Hän soitti onneksi pari päivää myöhemmin ja sanoi että meille olisi tilalla töitä. Hän ei osannut tarkkaan sanoa töiden aloituspäivää, mutta lupasi töiden alkavan viimeistään elokuun alussa… No heinäkuu alkaa olla lopuillaan ja tilalta ei ole kuulunut mitään. Soittelimme tilalle, mutta puhelu meni suoraan vastaajaan. Voimme siis olettaa, että työnantaja on tällä hetkellä jossain puhelinyhteyksien ulottumattomissa. Toivotaan, että pääsisimme töihin mahdollisimman pian.  

Kuvat ovat kännykkä laatua, koska lenkillä ei viitsi kantaa mukana koko kameraa.

Kuten olette varmaan jo huomanneet viimeisenä kuukautena ei ole tapahtunut mitään erikoista ja sen vuoksi bloginkin puolella on ollut aika hiljaista. Olemme toisin sanoen viettäneet todella laiskan ja saamattoman kuukauden Cairnsissa. Olemme odotelleet töiden alkua ja Cairnsin kohtuullisen pienessä keskustassa ei ole nähtävää erityisen moneksi päiväksi. Toisaalta tämä tauko on antanut aikaa rentoutua ja suunnitella tulevia retkiämme. 

Cairnsin laguuni


                                           Jatkosuunnitelmia:

Kävin hieman kirjakaupassa ostamassa matkaluettavaa

Matkojen suunnittelu on parasta ajanvietettä ja olenkin jo ehtinyt muodostaa alustavan suunnitelman seuraavalle neljälle kuukaudelle. Koko suunnitelma on kuitenkin täysin riippuvainen töistä saadusta palkasta, joten katsotaan nyt, miten meidän käy.

Tavoitteena kuitenkin olisi olla töissä syyskuun puoleenväliin asti. Sen jälkeen suuntaamme pariksi viikoksi Balille. Lennot Indonesian Balille ja takaisin maksaa vain 200€ ja eläminen Balilla on huomattavasti halvempaa kun Australiassa. Joten kannattaahan se nyt käydä katsomassa tällä samalla reissulla. Balin jälkeen olisi tarkoitus vielä katsastaa Daindreen sademetsät ja suuri valliriutta ennen kun suuntaamme sisämaahan Australian outbackiin. 

Cairnsin satama

Olemme tähän mennessä ajaneet 5000 kilometriä Sydneysta (muutamien mutkien kautta) Cairnsiin. Meidän olisi vielä tarkoitus ajaa ainakin 7000 kilometrin matka Cairns - Darwinin – Alice Springs (Uluru) - Melbourneen. Alustavien ajatusten mukaan saapuisimme Melbourneen joulukuun alussa. Meillä on myös alustava suunnitelma neljän viikon autoreissulle Uuteen-Seelantiin, mutta sen toteuttaminen vaati varmasti taas työntekoa Melbournessa. 
 
Kuten olemme huomanneet, kaikki ei aina mene ihan suunnitelmien mukaan ja voi olla että nämäkin suunnitelmat jää toteuttamatta. Mielestäni on kuitenkin parempi valmistautua siihen kivaan mahdollisuuteen, että pääsemme töihin, saamme rahaa ja voimme jälleen jatkaa matkaamme eteenpäin. Kyllä ne asiat aina järjestyy tavalla tai toisella.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti