Australian Outback, Cairns - Darwin

Kuukausien jälkeen päästiin viimein siihen tilanteeseen, että oli aika jättää Cairnsin kaupunki taa ja aloittaa seuraava suuri Roadtrip autoreissu.

Käytimme Steve – automme pikahuollossa ennen reissua tarkistaaksemme, että sillä on varmasti turvallinen lähteä niinkin vaativaan ja anteeksi antamattomaan ympäristöön, kun Austraalian Outbackiin. Auto oli jälleen hieman kenkkuillut, mutta onneksi sen korjaaminen oli jälleen nopea ja kohtuullisen halpa juttu. Katsotaan nyt miten tässä käy.

Hyvästelimme hostellimme (Njoy! Travellers resort), joka on ollut tukikohtamme viimeiset neljä kuukautta. Hotellin omistajakin sanoi, että tuntuu todella oudolta, että lähdemme pois, olemme kuulemman jo melkein osa hotellin perhettä. 

Banaanifarmit

Ensimmäisenä ajopäivänä Karo ajoi meidät tuttujen seutujen ohi aina Townsvilleen asti. Olimme niin pitkään Cairnsin seudulla, että ehdimme koluta paikat aika perusteellisesti. Matkalla oli hauska muistella matkamme aikaisempia etappeja ja kommelluksia. Päädyimme myös jälleen siihen lopputulokseen, että on tämä vain aika mahtavaa, kun tullut lähdettyä tällaiselle reissulle.

Pysähdyimme Valkoisilla kalloilla, jotka ovat nimensä mukaan valkoista hiekkakiveä.

Townsvillen jälkeen lähdimmekin aivan uusille urille ja virallinen roadtripimme Outbackiin sai alkaa. Matka Cairnsista Darwiniin on noin 3000 kilometriä, joten sitä ei ajeta ihan yhdessä tai kahdessa päivässä. Vietimme ensimmäisen yön hiljaisella Red Riverin leirintäalueella muutaman kymmenen kilometrin päässä Townsvillestä länteen. Nukahdimme molemmat kymmenen pintaan ja heräilimme mukavasti auringon nousuun. Meidän retkeilyvarusteisiin on viime aikoina lisätty retkikeitin, pöytä ja tuolit, joten aamupalan laittaminen on huomattavasti mukavampaa. Minä olin seuraavan päivän kuski ja saimme ajettua kokonaiset 600 kilometriä.

Pysähdyimme tänään Richmondissa, joka on tunnettu Australialainen kaupunki lukuisien fossiililöydöstensä vuoksi. Ritchmondin ympäristö on todella tasaista aluetta ja oli aikoinaan kokonaan merenpeitossa. Tämä tekee alueesta oivallisen paikan dinosauruksen fossiileille. 

Olen aina ollut kiinnostunut dinosauruksista ja jossain vaiheessa tutkin jopa, miten saisin siitä itselleni uran. Se jäi kuitenkin vain harrastuksen tasolle astronomian, egyptologian ja kreikkalaisten mytologioiden rinnalle. En ole koskaan nähnyt dinosauruksen fossileja, joten olin todella innoissani, kun pääsin vihdoin katsomaan niitä. Parasta tilanteesta tekee se, että fossiilit on löydetty aivan tästä lähiympäristöstä. 

Yöpymispaikkamme ei tällä kertaa ollut ihan niin hyvä kuin viimeksi. Paikalla oli kyllä hyvin tilaa tehdä ruokaa ja istuskella, mutta se oli aivan moottoritien kyljessä. Saimme myös huomata saapuneemme todella kuumille seuduille. Päivälämpötila huitelee +40 asteen tienoilla ja edes yöllä lämpötila ei laske alle 25 asteen. Nukuimme autossa ja hikoilimme niin valtavasti, että olin jo varma, että kuolen yön aikana nestehukkaan. Kuumuuteen oli vaikea nukahtaa, mutta kun sain unen päästä kiinni, nukuin hyvin koko yön. Aamulla heräilimme taas auringonnousun aikaan ja lähdimme liikkeelle jo kello seitsemältä. 

Edellisen päivän kuumuus ja huonot syömiset saivat aikaan sen, että minun vatsani oli todella kipeä koko aamupäivän. Epäilin myös, että en ollut juonut tarpeeksi edellisen päivän/yön aikana ja koitinkin ottaa sitä takaisin tämän päivän ajan. Ajoimme kolmantena päivänä (570km) todella kauniiden ja mielenkiintoisten paikkojen läpi. Mieleen painuvinta oli ehdottomasti Cloncurryn ja Mt Isan kaupunkien välinen vuoristopätkä. 

Tie kiemurteli kauniiden punertavien vuorennyppylöiden välistä ja jokaisen nyppylän takaa ilmestyi toinen toistaan upeampia maisemia. Vaikka maasto oli kumpuilevaa, tuntui silti, että näimme kohtuullisen kauas. Me huokailimme ja ihailimme vuoron perään tämän pätkän upeita maisemia ja toivon että niiden upeus välittyy edes hieman näiden kuvien välityksellä.

Noin kolmensadankilometrin päästä oli vihdoin aika vaihtaa osavaltiota Pohjoiselle Territoriolle. Maisemanmuutos oli jälleen suuri. Ennen rajaa oli pakko tankata auto, koska tien reunassa olevan kyltin mukaan seuraavalle bensa-asemalle oli 300 kilometrin matka. Pohjoinen Territorio näytti heti parhaat puolensa ja saimme ajaa täysin kuolleessa maisemassa aina kolmensadan kilometrin päässä olevalle leirintäalueellemme asti. Me nauroimme todella paljon, kun piikkipallo vieri kuivasta heinikosta tien poikki. Amerikkalaisissa länkkäreissä tuulessa pyörivä piikkipallo on klassikko. Nyt olimme todella villin luonnon armoilla. Tuossa kuollessa ja karussa maisemassa oli kyllä silti paljon katsottavaa. 

Jännitystä matkalle kertyi monessakin muodossa. Ensimmäinen niistä oli tietyöalue, jossa jouduimme nököttämään paikallamme paahtavassa kuumuudessa kohtuullisen pitkän tovin. Tämän seurauksena jäähdytysnesteen mittari alkoi liikkua ikävästi ylöspäin ja pelkäsimme, että auto ylikuumenee ja antaa periksi siihen paikkaan. Onneksi pääsimme pian liikkeelle ja auton jäähdytys pääsi taas kunnolla vauhtiin. Seuraava jännityksen hetki tuli koko tien täyttävien leveiden kuljetusten muodossa. Rekat kuljettivat perässään valtavia työkoneita ja me jouduimme aina ajamaan ojan pientareelle odottamaan, että ne pääsisivät ohi. 

Viimeinen jännityksen hetki koitti valtavien tuulipyörteiden pöllytessä ympäri tasankoa. Näimme parhaimmillamme kahdeksan pyörrettä, jotka kaukaa katsottuna näyttivät aivan pyörremyrskyiltä. Emme olleet koskaan kuulleet, että Australiassa olisi mitään vaarallisia pyörremyrskyjä. Mutta pyörteiden lähestyessä, alkoi jo hieman epäilyttää. Kun pyörre pyyhkäisi suoraan eteemme tielle, mietimme pitäisikö sitä jotenkin väistää. Pyörre ehti onneksi kadota ennen, kun me ehdimme sen kohdalle. Ehti se kuitenkin tuoda oman jännityksensä meidän pitkälle matkallemme. 

 

Näillä teillä kulkee vain kolmenlaisia autoja: Valtavia tiejunia, jossa yleensä on ainakin kolme vaunua perässä; Satunnaisia työautoja (tietyöauto, ambulanssi, poliisi) ja viimeiseksi matkailijoiden autot. Autot ovat valtaosin nelivetoautoja, koska Australian Outbackissa ei pääse kunnolla kulkemaan ilman sitä. Silmiimme on kyllä osunut muutama matkailuautokin.

Erämaan tienvarsilla on myös erittäin ominainen haju. Mitä me olemme alkaneet kutsumaan kuolemanhajuksi. Tämä haju on se haju, joka lähtee kuolleesta eläimestä, joka on ollut kuumassa auringonpaisteessa ainakin vuorokauden verran. Olemme nähneet viimeisten päivien ajomatkan aikana yhden elävän kengurun ja lukemattomia ratoja tienvarsilla. Laskimme että tienvarsilla on noin yksi raato per kilometri. Ilmeisesti kengurut hyppivät autojen eteen aika urakalla. Suurin raatomäärä tulee kuulemman yöllä, kun maantiejunat porhaltavat. Näimme myös ainakin kymmenen hylättyä autoa. Suurin osa niistä näytti siltä, että ne olivat olleet siinä jo vuosia. Meidän mekaanikko sanoikin Cairnsissa, että jos auto menee rikki Australian Outbackissa niin sinne se sitten jääkin. Kellään ei ole varaa hinauttaa autoa kolmensadan kilometrin päässä olevalle mekaanikolle, joten auto jää usein siihen mihin se on sammunutkin.

 

Kuivan heinätasangon jälkeen saavuimme vihdoin Barkly Homestead Roadhouselle, jossa vietimme seuraavan yön. Leirintäalue oli maksullinen, mutta olimme onnessamme, kun pääsimme vihdoin suihkuun. Leirintäalueella oli jopa oma uima-allas. Mikäs sen parempi paikka viettää polttavan kuuma iltapäivä kun varjoisa uima-allas.