Australian Outback – Auto hajosi keskelle erämaata

Neljäs matkapäivä alkoi erittäin hyvin. Tankkasimme auton ja lähdimme ajamaan seuraavaa pitkää pätkää. Tänään oli tarkoituksena ajaa vajaa 700km. Päätepisteemme oli lähellä Matarankan kylää. No pääsimme Matarankan kylää, mutta emme kyllä tavalla jolla olimme aikaisemmin suunnitelleet.

Lähdimme aamulla hyvissä ajoin liikkelle. Unirytmimme menee aika lailla auringon nousun ja laskun rytmiin. Joten heräsimme aamulla ennen seitsemää ja pääsimme matkaan jo ennen kahdeksaa. Täällä erämaassa (Outbackissa) on niin kuuma päivällä, että ehdottomasti paras paikka oleskella on jossain missä on kunnon ilmastointi. Esimerkiksi autossa. Auto kulki koko päivän aivan mainiosti ja harvinaisen äänettömästi. Mehän olimme ihan onnessamme, kun auto toimi niin hienosti. Olimme olleet hieman huolissamme, miten automme selviää tästä rankasta reissusta. Seuraavat tapahtuvat todistivat, että huolemme oli todella aiheellinen.

 

Noin sata kilometriä edellisen kaupungin jälkeen auton kierrokset kilahtivat kattoon ja auto ei reagoinut lainkaan kaasupolkimeen tai vaihteiden vaihtoon. Siinä sitten avuttomana ohjattiin auto tienreunaan ja katsottiin kun vauhti pysähtyi. Auto pysyi käynnissä, mutta sitä ei vain saanut enää liikkeelle. Sammutimme auton ja kurkistimme konepellin alle. Emme olettaneet, että konepellin alle kurkistettuamme olisimme yhtään sen viisaampia kuin ennen sitä, mutta kannatti sitä kuitenkin jotain yrittää. Kaikki näytti aivan samalta, kun ennenkin ja pikainen kierros auton ympäri ei antanut meille yhtään sen enempää tietoa auton tilanteesta. Katsoimme puhelimiamme, ei kenttää. Katsoimme kumpaankin suuntaan tietä, ei muita autoja. Katsoimme karttaa, seuraavaan kartalla olevaan paikkaan oli 30 kilometriä. Eikä ollut lainkaan takuuta, että sieltä löytyisi kylä tai ihmisiä. 

Tässä tilanteessa minä onnistuin järjestämään itselleni minuutin paniikkikohtauksen, jonka aikana saatoin ehkä mainita ”Nyt me kuollaan tänne erämaahan”. Tilanne ei onneksi ollut ihan niin paha. Olimme kuitenkin moottoritien varressa keskellä päivää. Pimeän tuloon oli vielä monta tuntia ja meillä oli paljon ruokaa ja juotavaa, joten sen puolesta ei tarvinnut huolehtia. Armottoman kova 38 asteen kuumuus painoi kuitenkin päälle ja epätietoisuus lisäsi tuskaa. Meillä kävi tuuri, koska emme onneksi ehtineet olemaan tienreunassa kuin viisitoista minuuttia, kun rekka ja kaksi autoa ilmestyivät näköpiiriimme. Heilutimme käsiämme ja rekan takana olevat autot pysähtyivät auttamaan meitä. Kuten sanottu, olimme todella onnekkaita!

Autoissa oli oikein kunnolla porukkaa, koska pian automme ympärillä pyöri viisi miestä, kolme lasta ja yksi nainen. Miehet tutkivat autoa, käynnistelivät sitä ja löysivät lopulta vian. Minulla ei ehkä ole autosanasto aivan hallussa (ainakaan englanniksi), mutta miehet selittivät, että joku putki oli ainakin mennyt poikki, koska auto oli heittänyt nesteitä ympäriinsä. Auto täytyisi hinauttaa lähimmälle huoltamolle ja katsoa sitten mitä sille pitää tehdä. Seuraava korjaamo oli 100 kilometrin päässä. Auton hinaus olisi ollut liian vaivalloista, joten he tarjoutuivat viemään meidät lähimmälle korjaamolle. 

Olimme hieman huolissamme automme puolesta. Olimme nähneet matkamme varrella monia tienvartaan hylättyjä autoja, joiden ikkunat olivat rikki ja parhaassa tapauksessa koko auto oli poltettu. Tavaramme ei olisi mahtunut muiden autoihin, joten meidän olisi pitänyt jättää auto ja tavarat oman onnensa nojaan siksi aikaa, kun me lähdemme korjaamolle. Karo sanoi, että hän voisi jäädä autolle siksi aikaa, kun minä lähden hankkimaan meille hinausta. Karolle ei ollut mikään ongelma jäädä autolle, mutta minä huolehdin hieman hänen turvallisuudestaan. Karo kuitenkin vakuutti pärjäävänsä ja linnoittautuvansa vaikka autoon jos tarve vaatii.

Minä siis hyppäsin toisen auton kyytiin ja lähdin hinaajanhakureissulle. Autoissa olevat porukat olivat tulossa takaisin Alice Springsin kaupungissa järjestetyistä lasten pesäpallo (Baseball) turnauksesta. Minun autoani ajoi lasten pesäpallovalmentaja ja kyydissä kanssani oli kaksi lasten vanhempaa. Matkasimme sadan kilometrin päässä olevalle Matarankan kylälle, jossa vastaamme tuli ensimmäinen auki oleva autokorjaamo. Molemmat autot pysähtyivät korjaamolle ja minä kävelin viiden miehen saattelemana korjaamolle. Miehet osasivat hyvin selittää mitä he epäilisivät auton vioiksi. He myös järjestelivät asiat erittäin hienosti, eikä aikaakaan, kun kaikki oli jo hoidossa ja auton hinaus tilattuna. Olen ikuisesti kiitollinen tälle pesäpallovanhempien joukolle, jotka auttoivat meitä ja pitivät minusta niin hyvää huolta koko reissun ajan. He toivottivat minulle onnea ja jatkoivat matkaansa kohti Darwinia.

Minä jäin odottamaan hinausautoa autokorjaamolle. Minä vietin odotus aikani suunnitellen erilaisia tapoja tuhota meidän auto. Kuten polttaa se tai antaa sen vain lipua kallion kielekkeeltä alas. Auto on aiheuttanut meille enemmän päänvaivaa viimeisen seitsemän kuukauden aikana, kun kaikki aikaisemmat autoni yhteensä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kotiin päästyäni anna autolleni ison halauksen. Siinäkin on välillä vikansa, mutta se on silti huomattavasti luotettavampi, kun mitä meidän Steve-auto on. 

Hinausautoa ei onneksi tarvinnut odottaa kauaa ja pian olimmekin jo matkalla takaisin auton luo. Hinausautonkuski Brian kertoi, että ei ole koskaan tavannut suomalaista Australiassa. Hänen kihlattunsa on ruotsalainen ja Brian oli juuri tullut takaisin matkaltaan Ruotsissa ja Suomessa. Hän sanoi, että meillä on kyllä kauniita maisemia, mutta hieman liian kylmää ilmastoa. En yhtään ihmettele, että ilmasto on hänen mielestään liian kylmää. Täällä lähemmäs neljänkymmenen asteen lämpöihin tottunut tyyppi varmasti jäätyy pystyyn kun hän pääsee suomeen.

Meidän Steve-Auto

Karo oli tehnyt olonsa mukavaksi hinausautoa odotellessa. Kun kurvasimme paikalle, hän istui kaikessa rauhassa varjossa retkituolillaan kirjaa lukemassa. Latasimme auton kyytiin ja palasimme Matarankan kylään. Seuraavaksi operaatioksi muodostui yöpaikan etsintä. Korjaamolla sanottiin, että voimme nukkua autossa heidän parkkipaikallaan, jos haluamme, mutta jotenkin se tuntui nyt todella vastenmieliseltä ajatukselta. Hermot olivat muutenkin kokeneet tänään kovia ja kaipasimme jotain rentouttavaa ympäristöä, suihkua ja ilmastointia. Brian ajoi meidät Matarankan kuumilla lähteillä sijaitsevalle motellille, josta onneksi löytyi meille huone kahdeksi yöksi. Kävimme pikaisesti hotellin ravintolassa syömässä ja painuimme aika vauhdilla pehkuihin.

Mataranka on niin takapajula, että koko kaupungissa ei ole lähes lainkaan puhelimen verkkoa. Minä sain verkon satunnaisesti, että pystyin lähettämään kotiin viestiä siitä että olemme elossa, vaikkakin hetkellisesti täysin jumissa.