Sydney, ensimmäinen viikko

No nyt voi todella laulaa, että ”isä olen täällä maailman toisella puolen”.

 

Ja tämä puoli maailmaa todella näytti paljon paremmalta pitkien yöunien jälkeen. Uudessa hotellissamme ei tosin ole ilmastointia, joten sitä sitten hikoiltiin, kun pienet possut koko päivä ja yö. Katossa on vain pieni tuuletin joka vain liikuttaa kuumaa ilmaa puolelta toiselle. Ikkuna on ammottavan avoinna, mutta sieltä ei kyllä tule minkäänlaista ilmaa. Eli ei voi muuta, kun hikoilla. Vaikka onkin kuuma, niin silti on mukavaa. Tai no ainakin minulla. Karo, joka ei voi sietää kuumuutta on tuskastellut huomattavasti enemmän.

Ensimmäinen asia, jonka halusimme nähdä, oli tietenkin Sydenyn Oopperatalo. Sehän on ensimmäinen asia, joka tulee mieleen kun miettii Sydneytä. Lähdimme kävelemään rautatieaseman vierestä sijaitsevalta hotelliltamme kohti ooperataloa. Kävelimme Sydneyn keskuspuisto Hyde parkin läpi. Muita ihmisiä katsellessani sain huomata olevani niiiiin valkoinen, että melkein häikäisi, kun katsoi omia jalkojaan auringossa. Karon jaloista puhumattakaan XD No toivotaan, että parin viikon sisällä tulee edes jonkunmoinen pohjarusketus, ettei tarvitse koko ajan pelätä palavansa. Karo, joka on vielä valkoisempi kuin minä, osti samantie 50 suojakertoimella olevaa aurinkorasvaa. Itse menen 30 suojakertoimella. Joka paikassa varoitellaan Australian auringon petollisuudesta, joten päätimme varautua oikein kunnolla. Lainaan sitten Karolta kovempia aineita, jos alkaa iho liiaksi punoittaa.

Hyde Park jatkui sujuvasti seuraavaan puistoon, josta löysimme ilmaisen taidenäyttelyn. Näyttelyssä oli paljon australialaisien teoksia ja muiden teoksia Australiasta. Näyttelystä löytyi myös muutamia Picasson, Monetin ja Van Goghin teoksia. Näyttelyssä oli myös oma osastonsa aboriginaalien taiteelle. Ne olivat todella mielenkiintoisia ja teosten ohessa oli myös paljon tietoa aboriginaaleista. Näyttelyn alakerrassa oli nuorien taiteilijoiden teoksia, jotka olivat todella mielenkiintoisia ja herättivät paljon ajatuksia. 

Hyde Park

Taidenäyttelyn jälkeen jatkoimme Kuninkaalliseen kasvitieteelliseen puutarhaan, jossa oli paljon upeita kasveja. Olin erittäin iloinen, kun löysimme puistosta sen osaston, jossa kaikki isot hämähäkit tuntuivat olevan. Hämähäkit ovat mielestäni aivan kauheita jo Suomessa, joten voitte vain kuvitella, kuinka suuret ällötyskylmänväreet minuun iski, kun vihdoin pääsimme kauas niistä. Puistossa kävellessämme alkoi kuulua ukkosen jyrähtelyä. Kun vihdoin pääsimme oopperatalolle ei mennyt kauaakaan, kun alkoi sataa aivan kaatamalla.

Kommentit oopperatalosta Karo: Se on paljon kultaisempi kuin olisin olettanut                        Suvi: Se on paljon pienempi kun olisin voinut kuvitella

Oopperatalon vierellä oli portaat, jotka menivät oopperatalon ja kävelykadun alla olevalle ravintolakujalle. Kujalla oli silti laituri ja muutamia ravintoloita. Olimme siis hyvässä sateensuojassa. Menimme läheiseen ravintolaan juomaan jotain ja odottamaan sateen laantumista. Sydneyn oopperatalolla oli myös niin mahtava Wifi että pystyimme jopa soittamaan kotiin netin kautta. Aikaisemmin ja sen jälkeen netti on ollut niin huono, ettei soittamisesta ole tullut mitään. Sade vain jatkui jatkumistaan, joten päätimme myös syödä jotain. Ostimme hinnoissaan olevat pienet Margarita pizzat. Mutta oli se kyllä hyvääkin, eli kannatti ostaa. 

 

Ukkonen on täällä hieman erilainen kuin Suomessa. Kun jyrähtää, niin jyrähtää oikein kunnolla ja kun sataa niin kadut tulvivat. Päätimme ostaa halvat sateenvarjot ja kävellä takaisin hotellillemme. Välillä meni kahlaamiseksi, koska vettä tuli todella urakalla. Illalla emme viitsineet enää lähteä mihinkään vaan tyydyimme sateen ja ukkosen kuunteluun huoneesta käsin. Sade onneksi viilensi hieman säätä, joten seuraava yö oli jo huomattavasti vähemmän tuskainen kuin aikaisempi.

Keskiviikkona aurinko paistoi täydeltä terältä ja mittari huiteli kolmessakymmenessä asteessa. Uitimme itsemme aurinkorasvassa ja lähdimme katsomaan Darling Harbour satamaa, jonka pitäisi olla todella kaunis paikka. Ja sitä se olikin. Olen aina rakastanut palmuja ja matkalla Darling Harbouriin niitä näkyi todella paljon. Darling Harbourin ympäristössä oli iso työmaa, joten massiivisten koneiden jyskytys hieman häiritsi rauhaa sataman toisessa päässä, mutta maisemia se ei ainakaan häirinnyt. 

Satamassa oli paljon ravintoloita ja se toi ihan mieleen Etelä-Euroopan lomakohteiden rantabulevardit. Täältä löytyi myös Hard Rock Cafe. Rannassa oli paljon purjeveneitä ja pieniä risteilyaluksia. Rannalla oli myös yksi sotalaiva ja sukellusvene. Siellä oli myös kopio James Cookin laivasta, jolla hän saapui Australiaan.

Seuraava sadepilvi saapui juuri sopivasti. Aloimme epäillä, että palaminen alkoi olla lähellä, joten sade tuli ihan sopivaan väliin. Vaikka se tarkoittikin sitä, että taas kahlattiin hotellille. 

Karo osti itselleen aurinkohatun.

Palasimme torstaina Darling harbouriin käymään Sydney Akvaariossa ja Madam Toussaudissa. Menimme ensin Akvaarioon. Täytyy myöntää, että kiinalaiset turistit ovat ehkä pahimpia matkakumppaneita ikinä. Ensinnäkin he tulevat aina isona ryppäänä. He ovat aina äänekkäitä ja tottuneet tunkemaan ja ottamaan itselleen tilan. Se on ihan ymmärrettävää, koska kuten juuri Hong Kongissa opimme, jos odottaa eikä änkeä ei pääse ikinä eteenpäin. Tämä on ilmeisesti niin syvällä heidän tavoissaan, että sitä sovelletaan jopa silloin kun ei ole mitään ruuhkaa tai kiirettä mihinkään. Tämän saimme huomata muutamaan otteeseen. Jos sinun ja akvaariolasin välissä oli pienikin väli, niin kohta siinä on vähintään kaksi kiinalaista. Heitä ei haittaa tulla ihan iholle tai suoraan eteesi, koska he ovat tottuneet siihen elämänsä aikana. Me näimme parhaaksi odottaa, että ryhmä oli tarpeeksi kaukana ennen, kun jatkoimme rauhassa kalojen katselua. Tämä rauha ei kuitenkaan jatkunut kauhean kauaa, koska pian ovesta paukkasi sisään noin kolmekymmenen lapsen luokkaretki. Ja heistäkös sitä ääntä sitten lähti. Päätimme siis odottaa myös heidän ohi menoaan. Tämän jälkeen saimme katsella kaloja kaikessa rauhassa. 

Siellä oli myös Pingviinejä. Toivottavasti näemme pingviinejä myös luonnossa vielä tämän matkan aikana.

Saimme myös suuren hai-tietopakkauksen. Minulla on pienestä pitäen ollut suuri haikammo. Luulen että olen katsellut Tappajahain vähän liian pienenä. Haipelko on ihan aiheellinen, koska joka vuosi muutama ihminen kuolee hain hampaisiin.  Toisaalta ihminen tappaa vuodessa noin seitsemän miljoonaa haita eli kumman tässä nyt pitäisi pelätä kumpaa. Tavoitteeni Australian vuoteni aikana on ainakin pienentää haikammoani siihen pisteeseen, etten mieti sitä koko meressäolo aikaani. 

On todennäköisempää voittaa lotossa, kun joutua hain hampaisiin.

Akvaarion jälkeen oli aika siirtyä Madam Tussaudsin vahamuseoon.

Kuningatar, William ja Kate kyllä löytyi, mutta Charlesia ei näkynyt missään.

Ja tietenkin oma suosikkinäyttelijäni Hugh Jackman. Tunnetaan varmasti parhaiten roolistaan Wolverinina X-Men elokuvasarjassa. Hän näyttelee miespääosaa myös muutama vuosi sitten tulleessa Australia elokuvassa. Hieno mies!

Vietimme viikolla myös yhden vapaapäivän. Eli teimme ruokaa ja nukuimme. Tajusimme myös, että tavoitteena on olla täällä vuosi. Joten meidän ei tarvitse kiirehtiä ihan niin paljon kuin Hong Kongissa. Meillä on Sydneyssä vielä kaksi viikkoa aikaa. Ensimmäinen viikko oli sateinen, mutta seuraavalla viikolla (eli tällä viikolla) pitäisi auringon jälleen paistaa. Sade on toisaalta ollut mukavaa, koska silloin on ollut huomattavasti viileämpi nukkua. Tai no viileä on ehkä väärä sana. Sanotaanko että ei niin hikistä nukkua, koska viileydestä täällä ei oikein voi puhua. 

SYDNEY

Ajatuksentasolla oli todella hyvä idea lentää yölennoilla. Mutta kun ottaa huomioon, että kumpikaan meistä ei ole erityisen hyviä lentokoneessa nukkuja, huomaa että tämä ajatus ei ehkä ollut se paras mahdollinen.

Viimeisen päivämme Hong Kongissa käytimme tehokkaasti lentokentällä hengailuun. Lentomme lähti vasta kahdeltatoista illalla, mutta tulimme kentälle jo kahdentoista aikaan päivällä. Syynä tähän oli, että emme olleet erityisen innoissamme jättämään tavaroitamme hotellin käytävään, siksi aikaa, kun me menimme kaupungille. Hotellin tavaransäilytystilat eivät näyttäneet erityisen luotettavilta, joten päätimme vain säästää itsemme murheelta ja mennä hyvissä ajoin lentokentälle. Päivä lentokentällä sujui todella mukavasti syöden ja televisiosarjoja tietokoneelta katsoen. 

Karo joutui jälleen erityisen tarkkaan turvatarkastukseen, jossa hänen täytyi tyhjentää koko käsimatkatavaralaukku. En tiedä johtuuko se Karon rastoista vai mistä, että Karo tuntuu aina joutuvan hieman tarkemman syynin alle, kun minä taas yleensä hyppelen turvatarkastusten läpi ihan heittämällä. Lähtöporteillakin oli vielä pieni turvatarkastus, jossa virkailija katsoi käsimatkatavarat läpi. Tämä oli kuitenkin aika nopea tarkastus ja oli muutamassa minuutissa ohi. Australian tullisäädökset ovat todella tiukkoja, joten sinut, tavarasi ja paperisi tarkastetaan moooneeen kertaan ennen koneeseen pääsyä. Kannattaa siis olla hyvissä ajoin lentokentällä ja lähtöportilla.

Lentokoneessa oli aika tyhjää, joten meillä oli jälleen käytössä koko kolmen hengen penkki. Karo ei nukkunut yhdeksäntunnin lennolla ollenkaan. Minä nukuin ehkä tunnin. Yksi yö viuhahti taas ohitsemme. Lentokoneen laskeuduttua olimme jälleen olleet hereillä yli 24 tuntia ja näytimmekin siltä. Kun vihdoin pääsimme matkatavarahihnalle asti, pystyi oikein kuulemaan helpotuksen Karon äänessä, kun hänen rinkkansa oli heti ensimmäinen laukku, jonka hihnalla näimme. Karo oli tällä kertaa kelmuttanut laukkunsa lentokentällä. Aikaisemmalla lennolla hän oli laittanut laukkunsa jätesäkkiin. Jätesäkki oli ilmeisesti jossain vaiheessa mennyt rikki tai avattu, koska kun rinkka saapui Hong kongiin jätesäkistä, oli jäljellä vain se pieni kaistale, jossa oli Karon matkatavarakoodi. 

Matkatavarat saatuamme oli edessä se virallinen tullikokemus. Ennen tullia oli vielä iso lappu, jossa luki, että Australian rajalla -ohjelmaa kuvataan lentoasemallamme tänään. Ennen lähtöä pohdiskelin Australian tullikäytäntöjä ja lähes joka kerta keskustelukumppanini otti puheeksi ”sen Australian rajalla – ohjelman” jossa törmätään vähän kaikenlaisiin tapauksiin. Olimme aivan varmoja, että joudumme kuvauksen kohteeksi. Varsinkin kun lentokenttävirkailija laittoi meidät vielä tullin eritystarkastusjonoon.

Erityistarkastukseen kuului vaan matkatavaroiden läpivalaisu ja tullikoiran satunnainen nuuhkaisu. Se oli aika nopeasti taputeltu juttu. Emmekä onneksi nähneet kameroita missään. Sehän ei tietenkään tarkoita, että emme olisi päätyneet kuvaan. Kertokaa sitten, jos satutte näkemään meidät kyseissessä ohjelmassa.

Seuraava operaatio oli hotellille pääsy. Hetken pohdittuamme päätimme vain hypätä taksiin ja mennä sen kyydillä suoraan hotellille. Hotellilla maksoimme ja menimme huoneeseen. Hotelli näytti ulospäin ihan hienolta, mutta huoneeseen päästyämme pysähdyimme niille sijoille. Huone oli neljän hengen huone, jossa oli paikat kahdelle muulle vieraalle. Yksi paikka oli selvästi käytössä. Huoneessa ei ollut muuta tuuletusta kuin avonainen ikkuna, joka osoitti suoraan vilkkaalle kadulle. Seuraavaksi huomasimme, että huone oli kaikkea muuta kuin siisti ja heti sen jälkeen huomasimme vielä, että huoneessa ei ole minkäänlaisia mahdollisuutta saada tavaroita lukkojen taakse. Huoneessa oli kyllä isot valkoiset kaapit, jotka saisi lukkoon, mutta vastaanottovirkailijan mukaan kaappeihin ei ole ollut avaimia ikinä. Istahdin siis alas ja lähdin googlettamaan meille uutta hotellia, koska ”minähän en tänne jää” olivat tarkat sanani. Onneksi noin kahden kilometrin päästä löytyi jonkun verran kalliimpi, mutta silti aika halpa hotelli.

Alkuperäinen hotellimme oli Captain Cook Backpackers, joka varmasti on ihan hyvä hotelli, jollekin jolla ei ole mitään varastamisen arvoista mukana tai haluaa vain halvan hotellin muutamaksi yöksi. Julkiset tilat ja henkilökunta olivat todella hyvät. Istahdimme hotellille syömään ennen kuin saimme rahamme takaisin. Olin jo aivan varma, että hotellivirkailija sanoisi, että rahoja ei palauteta. Virkailija oli kuitenkin todella mukava ja rento ”no worries, mate” -tyylinen australialainen mies. Saimme heti kokea mitä se kuuluisa Australialainen rento elämänasenne tarkoittaa. Australialaisen puheen ymmärtäminen on kylläkin vielä hakusessa. Australialaisilla on taas ihan oma tyyli ja rytmi puhua englantia ja välillä tuntuu, etteivät he puhu englantia ollenkaan. Tuntee taas olonsa ihan idiootiksi, kun koko ajan pitää kysyä ”anteeksi mitä?”. 

Seuraavaan hotelliin oli matkaa sellaiset kaksi kilometriä ja me päätimme reippailla sen kaikkien tavaroidemme kera. Matka ei ollut pitkä, mutta tuskanhiki pääsi kyllä nousemaan pintaan täällä 28 asteen lämmössä 70% ilmankosteudessa. Seuraava hotellimme oli Maze Backpackers, joka sijaitsi aivan keskustassa rautatieaseman kupeessa. Kun aloitimme sisäänkirjautumisen ja ojensimme passimme vastaanottovirkailijanaiselle, hän toikaisi iloisesti ”Ai tekin olette suomalaisia, tervetuloa”. Suomalainen virkailija totesi, että koska olette täällä niin pitkään, niin katsotaan teille joku vähän mukavampi huone. Hän vielä tarjoutui esittelemään meille huonevaihtoehtoja. Minun äänestäni varmaan kuului helpotus, kun kiitin häntä loistavasta palvelusta ja kerroin kuinka kauhea ensimmäinen hotellimme oli. Saimme hyvän kahden hengen huoneen ikkuna talon sisäpihaan päin.  

Karo nukahti varmaan jo ennen, kun olin ehtinyt laittaa huoneen ovea kiinni. Minä lähdin vielä hakemaan meille vettä ja jotain pientä syötävää illaksi.

Ilta menikin aika vahvasti nukkuessa ja tätä kirjoitellessa. Uskoisin että huomenna maailma näyttää jo ihan toisenlaiselta. 

-Kuten huomaatte, kirjoitin tämän jo viikko sitten, mutta uuden hostellimme todella huonon netin ansiosta en ole päässyt julkaisemaan sitä. Tässä on nyt sitten vähän kiinniotettavaa eli yrittäkääpä pysyä mukana-