SYDNEY

Ajatuksentasolla oli todella hyvä idea lentää yölennoilla. Mutta kun ottaa huomioon, että kumpikaan meistä ei ole erityisen hyviä lentokoneessa nukkuja, huomaa että tämä ajatus ei ehkä ollut se paras mahdollinen.

Viimeisen päivämme Hong Kongissa käytimme tehokkaasti lentokentällä hengailuun. Lentomme lähti vasta kahdeltatoista illalla, mutta tulimme kentälle jo kahdentoista aikaan päivällä. Syynä tähän oli, että emme olleet erityisen innoissamme jättämään tavaroitamme hotellin käytävään, siksi aikaa, kun me menimme kaupungille. Hotellin tavaransäilytystilat eivät näyttäneet erityisen luotettavilta, joten päätimme vain säästää itsemme murheelta ja mennä hyvissä ajoin lentokentälle. Päivä lentokentällä sujui todella mukavasti syöden ja televisiosarjoja tietokoneelta katsoen. 

Karo joutui jälleen erityisen tarkkaan turvatarkastukseen, jossa hänen täytyi tyhjentää koko käsimatkatavaralaukku. En tiedä johtuuko se Karon rastoista vai mistä, että Karo tuntuu aina joutuvan hieman tarkemman syynin alle, kun minä taas yleensä hyppelen turvatarkastusten läpi ihan heittämällä. Lähtöporteillakin oli vielä pieni turvatarkastus, jossa virkailija katsoi käsimatkatavarat läpi. Tämä oli kuitenkin aika nopea tarkastus ja oli muutamassa minuutissa ohi. Australian tullisäädökset ovat todella tiukkoja, joten sinut, tavarasi ja paperisi tarkastetaan moooneeen kertaan ennen koneeseen pääsyä. Kannattaa siis olla hyvissä ajoin lentokentällä ja lähtöportilla.

Lentokoneessa oli aika tyhjää, joten meillä oli jälleen käytössä koko kolmen hengen penkki. Karo ei nukkunut yhdeksäntunnin lennolla ollenkaan. Minä nukuin ehkä tunnin. Yksi yö viuhahti taas ohitsemme. Lentokoneen laskeuduttua olimme jälleen olleet hereillä yli 24 tuntia ja näytimmekin siltä. Kun vihdoin pääsimme matkatavarahihnalle asti, pystyi oikein kuulemaan helpotuksen Karon äänessä, kun hänen rinkkansa oli heti ensimmäinen laukku, jonka hihnalla näimme. Karo oli tällä kertaa kelmuttanut laukkunsa lentokentällä. Aikaisemmalla lennolla hän oli laittanut laukkunsa jätesäkkiin. Jätesäkki oli ilmeisesti jossain vaiheessa mennyt rikki tai avattu, koska kun rinkka saapui Hong kongiin jätesäkistä, oli jäljellä vain se pieni kaistale, jossa oli Karon matkatavarakoodi. 

Matkatavarat saatuamme oli edessä se virallinen tullikokemus. Ennen tullia oli vielä iso lappu, jossa luki, että Australian rajalla -ohjelmaa kuvataan lentoasemallamme tänään. Ennen lähtöä pohdiskelin Australian tullikäytäntöjä ja lähes joka kerta keskustelukumppanini otti puheeksi ”sen Australian rajalla – ohjelman” jossa törmätään vähän kaikenlaisiin tapauksiin. Olimme aivan varmoja, että joudumme kuvauksen kohteeksi. Varsinkin kun lentokenttävirkailija laittoi meidät vielä tullin eritystarkastusjonoon.

Erityistarkastukseen kuului vaan matkatavaroiden läpivalaisu ja tullikoiran satunnainen nuuhkaisu. Se oli aika nopeasti taputeltu juttu. Emmekä onneksi nähneet kameroita missään. Sehän ei tietenkään tarkoita, että emme olisi päätyneet kuvaan. Kertokaa sitten, jos satutte näkemään meidät kyseissessä ohjelmassa.

Seuraava operaatio oli hotellille pääsy. Hetken pohdittuamme päätimme vain hypätä taksiin ja mennä sen kyydillä suoraan hotellille. Hotellilla maksoimme ja menimme huoneeseen. Hotelli näytti ulospäin ihan hienolta, mutta huoneeseen päästyämme pysähdyimme niille sijoille. Huone oli neljän hengen huone, jossa oli paikat kahdelle muulle vieraalle. Yksi paikka oli selvästi käytössä. Huoneessa ei ollut muuta tuuletusta kuin avonainen ikkuna, joka osoitti suoraan vilkkaalle kadulle. Seuraavaksi huomasimme, että huone oli kaikkea muuta kuin siisti ja heti sen jälkeen huomasimme vielä, että huoneessa ei ole minkäänlaisia mahdollisuutta saada tavaroita lukkojen taakse. Huoneessa oli kyllä isot valkoiset kaapit, jotka saisi lukkoon, mutta vastaanottovirkailijan mukaan kaappeihin ei ole ollut avaimia ikinä. Istahdin siis alas ja lähdin googlettamaan meille uutta hotellia, koska ”minähän en tänne jää” olivat tarkat sanani. Onneksi noin kahden kilometrin päästä löytyi jonkun verran kalliimpi, mutta silti aika halpa hotelli.

Alkuperäinen hotellimme oli Captain Cook Backpackers, joka varmasti on ihan hyvä hotelli, jollekin jolla ei ole mitään varastamisen arvoista mukana tai haluaa vain halvan hotellin muutamaksi yöksi. Julkiset tilat ja henkilökunta olivat todella hyvät. Istahdimme hotellille syömään ennen kuin saimme rahamme takaisin. Olin jo aivan varma, että hotellivirkailija sanoisi, että rahoja ei palauteta. Virkailija oli kuitenkin todella mukava ja rento ”no worries, mate” -tyylinen australialainen mies. Saimme heti kokea mitä se kuuluisa Australialainen rento elämänasenne tarkoittaa. Australialaisen puheen ymmärtäminen on kylläkin vielä hakusessa. Australialaisilla on taas ihan oma tyyli ja rytmi puhua englantia ja välillä tuntuu, etteivät he puhu englantia ollenkaan. Tuntee taas olonsa ihan idiootiksi, kun koko ajan pitää kysyä ”anteeksi mitä?”. 

Seuraavaan hotelliin oli matkaa sellaiset kaksi kilometriä ja me päätimme reippailla sen kaikkien tavaroidemme kera. Matka ei ollut pitkä, mutta tuskanhiki pääsi kyllä nousemaan pintaan täällä 28 asteen lämmössä 70% ilmankosteudessa. Seuraava hotellimme oli Maze Backpackers, joka sijaitsi aivan keskustassa rautatieaseman kupeessa. Kun aloitimme sisäänkirjautumisen ja ojensimme passimme vastaanottovirkailijanaiselle, hän toikaisi iloisesti ”Ai tekin olette suomalaisia, tervetuloa”. Suomalainen virkailija totesi, että koska olette täällä niin pitkään, niin katsotaan teille joku vähän mukavampi huone. Hän vielä tarjoutui esittelemään meille huonevaihtoehtoja. Minun äänestäni varmaan kuului helpotus, kun kiitin häntä loistavasta palvelusta ja kerroin kuinka kauhea ensimmäinen hotellimme oli. Saimme hyvän kahden hengen huoneen ikkuna talon sisäpihaan päin.  

Karo nukahti varmaan jo ennen, kun olin ehtinyt laittaa huoneen ovea kiinni. Minä lähdin vielä hakemaan meille vettä ja jotain pientä syötävää illaksi.

Ilta menikin aika vahvasti nukkuessa ja tätä kirjoitellessa. Uskoisin että huomenna maailma näyttää jo ihan toisenlaiselta. 

-Kuten huomaatte, kirjoitin tämän jo viikko sitten, mutta uuden hostellimme todella huonon netin ansiosta en ole päässyt julkaisemaan sitä. Tässä on nyt sitten vähän kiinniotettavaa eli yrittäkääpä pysyä mukana-