Ja matka jatkuu kohti pohjoista...

Hervey Bayn laituri

Seuraava viikko kuluikin pikkukaupunkien kautta pohjoiseen ajellen. Jatkoimme matkaa Hervey Bayn, 1770, Emu Parkin ja Yepponin kautta kohti MacKayn kaupunkia. Kuten sanoin jo aikaisemmi Hervey Bay mainostaa itseään valaiden katselu kaupunkina, mutta ilman valaita se on ihan tavallinen pieni merenranta kaupunki. Kaupungissa oli kuitenkin valtava laituri, joka oli 860 metriä pitkä. Se on yksi Australian pisimmistä laitureista. Kävelimme laiturin päästä päähän ja tähyillä samalla mereneläviä. Näimme valitettavasti vain yhden kalaparven ja merikilpikonnanvarjon. Kilpikonna ei tullut pintaan, joten emme vieläkään ole kunnolla nähneet merikilpikonnaa. 

Pysähdyimme Hervey Bayssa vain pikaisesti ja jatkoimme matkaamme Gin Ginin pikkukaupunki. Pysähdyimme kaupunkiin yöksi ja kävimme jälleen kirjastossa lataamassa koneiden akkuja ja nauttimassa ilmaisesta Wifi-yhteydestä. Kirjastolla juttelimme erään miehen kanssa, joka oli pyöräretkellä Australian pusikoissa. Mies kutsui itseään Australian Bush Rideriksi. Mies kehui suomalaisten työmoraalia ja kertoi että oli nuoruudessaan työskennellyt suomalaisten kaivosmiesten kanssa Australian kaivoksilla. Hän kertoi, että suomalainentyövoima oli kovin haluttua kaivosalalla. Valitettavasti meistä ei olisi kaivostyöläisiksi. Mies puhui todella paljon. Erehdyin kysymään häneltä, että mikä on Australiasta ruokaa ja seurauksena saimme kuulla ainakin viidentoistaminuutin yhtenäisen luennon kaikista vaarallisista ruoka-ainesta. No ainakin sain vastauksen kysymykseeni: Australialainen ruoka on pääosin lihaa/pihviä. Kun vihdoin saimme keskustelun päätökseen, päätimme käydä läheisellä markkina-alueella, jossa näytti olevan kunnon meno päällä. Sisään kuitenkin maksoi jonkun verran, joten päätimme jättää markkinat väliin. Pyöräilijämies kuitenkin ilmaantui paikalle ja maksoi meidät sisään ennen kuin ehdimme kunnolla edes kieltäytyä. Mies käski meidän nauttia ja toivotti meille hyvät jatkot Australian kiertomatkallemme. Markkinoilla oli paljon eläimiä, pelejä ja huvipuistolaitteita. Emme viiipyneet kauhean pitkään, koska meidän täytyi jatkaa taas eteenpäin.

En osaa sanoa lehmien rotua, mutta kaikki tähänasti näkemäni Austraalaialaiset lehmät ovat iso korvaisia, löysänahkaisia ja selkäkyttyräisiä. Sellaisia mitä olettaisi näkevän intian kaduilla. 

Gin Ginistä jatkoimme Bundabergiin ja 1770 nimiseen pieneen rantakaupunkiin. Kaupunki on Australian ison valliriutan eteläisessä kärjessä. Valliriutta jatkuu aina Cairnsiin asti, joten meillä on hyvin aikaa käydä tutkimassa sitä muuallakin. Teimme muutaman kilometrin kävelyretken ranta metsiköissä ja kukkuloilla. 

 

Menimme yöksi Horizons Kangaroo Sanctuary nimiseen paikkaan, joka oli täynnä kenguruita. Saavuimme paikalle juuri kun paikan omistaja antoi ihmisten ruokkia kenguruita ja piti luentoa kenguruista. Täällä pääsimme oikein rapsuttamaan ja silittelemään kenguruita. 

Leirintäalue oli pienen kukkulan päällä, josta oli upea merinäköala.

Kuulimme samalla mielenkiintoista tietoa kenguruista. Nämä kengurut olivat pari vuotiaita ja sen vuoksi vielä kohtuullisen pieniä. Kengurut elävät noin viisikymmentä vuotta ja voivat parhaimmillaan kasvaa jopa kaksi metrisiksi. Kengurut ovat kuitenkin suuri riesa maanviljelijöille, varsinkin täällä pohjoisen kuivemmilla alueilla, jossa ruohoaon muutenkin niukemmin. Tämän vuoksi eläintenkasvattajat hävittävät kenguruita kohtuullisen kovaan tahtiin. Siksi myös harva kenguru pääsee koskaan kasvamaan kaksimetrisiksi. Paikan omistaja oli kova kenguruiden puolestapuhuja ja kertoi myös, että Australiassa on heitetty ilmoille ajatuksia, että kaikki kengurut pitäisi hävittää tai sulkea tietyille alueille. Kenguru on yksi Australian tunnetuimmista symbooleista ja se elää vain täällä. Niiden hävittäminen olisi kauheaa. 

Miehen puheesta myös välittyi oletus siitä, että ihmiset ovat autuaan tietämättömiä kaikesta luontoon liittyvästä. Tämä on tullut esiin nyt kolmatta kertaa lyhyen ajan sisällä. Pyöräilijämiehellä oli kauhea tarve valistaa meitä ”oikeasta elämästä” ja ruoka-aineiden vaaroista. Samoin kuin eräällä aikaisemmalla leirintäalueella olevalla miehellä. Tämä mies ilmeisesti oletti, että me emme ole koskaan edes nähneet yhtäkään eläintä ennen kun saavuimme Australiaan. Tämä tilanne korjaantuu usein nopeasti, kun kerromme että olemme kasvaneet maalla. Tämän jälkeen yleensä tulee se hyväksyvä ”No sittenhän te tiedättekin” – kommentti. Ja keskustelun sävy muuttuu heti vähemmän valistavaksi.

Oli hauska nukkua ja herätä siihen, että kenguruita oli joka puolella. Seuraavana päivänä oli kuitenkin aika jatkaa matkaa.

 

Emu Parkin kylä oli kiva pieni merenrantapaikka, jossa oli paljon sotien muistomerkkejä. Rannalla oli kävelypolku jonka varrelle, oli koottu Australian sotahistoriaa. Oma tietämykseni Australian sotahistoriasta oli tänne tullessani aika mitätöntä. Australia menetti suhteessa kaikista eniten sotilaita ensimmäisessä maailmansodassa. 40% Australialaisista miehistä (iältään 18-44) lähti vapaaehtoisena sotaan. Ja heistä 60% kuoli, haavoittui tai jäi vangiksi. Ensimmäinen maailmansota oli Australian kannalta ehdottomasti pahin sota ja silloin kuoli enemmän Australialaisia, kun kaikissa muissa sen jälkeisissä konflikteissa yhteensä. Ajoimme Emu Parkista Kempin Beachille, jossa olimme seuraavan yön.

Seuraavat kaksi päivää meillä oli suuri ilmapatja ongelma/kiukutus. Huomasimme aamulla, että patjamme oli lähes tyhjä. Heräsimme viiden jälkeen aamulla siihen, kun molempien pehvat osuivat kylmään auton pohjaan. Päätimme siis nousta hyvissä ajoin ja kuvailla hieman auringon nousua.

Kempin Beachilta lähti muutaman kilometrin kävelyreitti rannassa olevan nyppylän ympäri. Ajoimme myös Kempin satamaan ja kiipesimme sen vieressä olevalle vanhalle tulivuorelle. Tulivuori on sammunut jo vuosia sitten ja viimeinen purkaus oli jättänyt seinämään hienon viuhkan muotoisen muodostelman. 

 

Tämän jälkeen jatkoimme matkaa Yepponin kaupunkiin. Yeppon-sana tarkoittaa koreankielessä kaunista, joten meidän oli aivan pakko käydä kaupungissa ihan vain sen vuoksi. Ajoimme pitkän päivän ja näimme paljon todella hienoja maisemia.

  

Ilta eteni vielä hienosti, kun paikkasimme patjamme ja pääsimme käymään suihkussa. Päivä olisi ollut todella täydellinen, jos emme olisi illalla väsyneenä huomanneet, että ilmapatjassamme oli vielä toinen reikä. Tämän seurauksena ilmapatja tyhjeni niin nopeasti, että seuraava yö nukuttiin ilman mitään pehmusteita auton takatilan kovalla pohjalla. Siinä sitä sitten kirottiin ja paleltiin. Ilman patjaa yö oli vielä kaksi kertaa kylmempi. Seuraavana päivänä ajoimme suoraan seuraavaan isoon kaupunkiin MacKayhin ja kävimme ostamassa patjan paikkausainetta… no eihän sekään auttanut ja seuraava yö kului jälleen kiroillen ja palellen. Seuraavana aamuna heitimme vanhan patjan voimalla roskiin ja kävimme ostamassa itsellemme uuden patjan. 

Vaikka matkalla oli muutamia upeita paikkoja, tuntui kuitenkin, että tämä väli oli hieman mitään sanomatonta seutua ja se ehkä näkyy myös kirjoituksessa. Tämän jälkeen alkoi taas valtava luonnonpuistojen jono, jossa saimme hienosti kulutettua seuraavan viikon. Ehkä kirjallinen lahjakkuutenikin herää jälleen henkiin seuraavien kirjoitusten myötä :D