Port Macquerie & South West Rocks

Karo osti autoomme erittäin hienon Darth Vader bubbleheadin. Likaisen lasin takaa näkyy myös hieman maisemia.

Karo oli jälleen kuskina ja minä kartanlukijana, kun lähdimme Blue Mountainsilta takaisin rannikolle. Australian teillä ajelu (tai kyydissä olo) on kyllä mielenkiintoinen kokemus. Ensinnäkin tiet ovat ajoittain todella kapeita, jyrkkiä ja monttuisia. Toisekseen australialaiset ovat todella kohteliaita ja kärsivällisiä kaikkialla muualla kuin liikenteessä. Tiet ovat todella pieniä ja kuudenkympinkin nopeus tuntuu jo siltä kuin leintäisi ihan juuri ulos tietä. Täällä ei jätetä turvavälejä ja suoraan vaan töötätään jos joku menee liian hitaasti. Kaikista pahimpia ovat kuitenkin valtavat rekat, jotka kulkevat sellaisista paikoista mistä henkilöautollakin on karmivaa mennä. Rekkakuskit ovat kärsimättömiä eivätkä jätä ollenkaan turvaväliä. Neuvoni siis on, että jos näet rekan takapeilistäsi, koita saman tien löytää paikka johon voit väistää pois tieltä. Koska pian takapuskurissasi on kiinni töötti pohjassa ajava rekka, joka ei edes jätä sinulle tilaa väistää pois alta. Ainoa mahdollisuus on ajaa karkuun ja se ei tule onnistumaan, koska tiet ovat niin karmivia.

Kuvaa hieman tasaisemmilta seuduilta

Pääsimme myös lauttailemaan pienen joen yli. Vuorelta pois päästyämme ajattelimme, että nyt olisi ehkä jo sen verran lämpimämpi, että voisi nukkua ulkona teltassa. Autossa on ihan hyvä nukkua, mutta tilanpuutteen vuoksi aamulla huomaa, että joku paikka on kipeä, kun on tullut nukuttua oudoissa asennoissa. Teltta olikin aivan loistava ajatus. Oli juuri sopivan viileä ulkoa nukkumiseen ja vaihteeksi sai hieman enemmän nukkumatilaa. Australian luonto pitää kyllä niin kummallisia ääniä yön pimeydessä, että pari kertaa meinasi alkaa hirvittää. Leirintäalue, jossa olimme, oli keskellä vuoristoista suoaluetta ja asetelma oli muutenkin hieman kuin kauhuelokuvasta. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja yökin tuli nukuttua oikein levollisesti. Illalla piti kyllä vielä tarkistaa, asuiko krokotiilit näillä seuduilla, ei onneksi asunut.

Ostettiin pieni tobleronepatukka pääsiäisen kunniaksi ja tottakai täytyi esittää että se on valomiekka!

Seuraavana päivänä palasimme vihdoin meren äärelle Newcastlen lähelle. Tästä jatkammekin sitten kohti Brisbanea. Matkaan saattaa kyllä mennä ainakin viikko koska matkalla on vielä monia mielenkiintoisia paikkoja ja kaupunkeja, joissa haluamme vierailla. Nyt on ehkä mahdollista päivittää blogiakin, kun wifi yhteyksiä saattaa olla saatavilla. Olimme viisi päivää vuorilla ilman internet-yhteyttä ja siellä vasta huomasikin, kuinka paljon sitä tulee vietettyä internetin ihmeellisessä maailmassa. Minulla ei ollut mitään muuta ajanvietettä kuin karttakirja ja puhelimessa ilman nettiä toimiva karttapalvelu. Karolla sentään on kirja ajanvietteenä. Minä olen säännöllisesti unohtanut ostaa itselleni ajanvietettä, kun käymme kaupassa. Onneksi lentokentältä ostetussa sudoku-lehdessä on vielä muutama ratkaisematon ristikko.

Jos joku ei ole jo tietoinen siitä kuinka paljon rakastan palmuja, tämä kuva ehkä selittää kaiken.

Vietimme yön Newcastlen lähellä olevalla leirintäalueella. Leirintäalue oli pääosin täynnä pieniä vuokramökkejä, jotka taas olivat täynnä pääsiäistä viettämään tulleita perheitä. Olemme varmasti huvittava näky, kun istumme teltanvieressä viltillä ja virtapömpelistä tulevassa jatkojohdossa on kiinni kaikki elektroniset laitteet, joita meillä vain on. Kannattaa aina ladata koneiden akkuja, jos siihen vain on mahdollisuus.

Karon selkä sanoi illalla sopimuksensa irti ja sen seurauksena Karo käveli kuin robotti seuraavat kolme päivää. Heräsin aamulla jo ennen seitsemää, kun joku lintu päästi niin kauhean rääkäisyn aivan meidän telttamme vieressä. Karo nukkuu aina korvatulpat korvissa, joten hän ei kuullut mitään. Valitettavasti jakamaltamme ilmapatjalta on ihan mahdoton lähteä ilman että herättää toistakin. Menin siis autoon kirjoittamaan ja julkaisemaan blogiani. Yritin edellisenä iltana julkaista blogiani noin kaksi tuntia ennen kuin annoin periksi. Hyvin harvassa paikassa on niin hyvä wifi että saan julkaistua blogiani. Joten jos ei hetkeen kuulu mitään niin voitte päätellä, että wifi ei jälleen toimi. 

Jatkoimme matkaamme Newcastlesta Port Macquerieen. Pääsiäisen vuoksi kaikkialla oli aivan täyttä ja näytti hetken jo siltä, että emme löydä ollenkaan yösijaa. Onneksi saimme keskustan leirintäalueelta teltallemme paikan. Vastaanottovirkailija sanoikin, että meillä kävi tuuri, kun joku ei eilen saapunutkaan paikalle, muuten paikka olisi ollut ihan täynnä. Virkailija myös varoitteli, että hyttyset ovat todellinen riesa näin tyyninä päivinä. Ja seuraavana päivänä sen kyllä todella huomasi. Minun jalassani oli noin viisitoista hyttysen puremaa ja Karolla ei yhtään. Ilmeisesti hyttysillä on yhtä vaikeaa löytää Karolta verisuonta kuin laboranteilla. Minä taas tunnun olevan hyttysten suurinta herkkua.

Port Macquerie

Port Macqueriesta jatkoimme paikallisten suosittelemalle South West Rocksille. Kaksi eri ihmistä kysyi meiltä leirintäalueelta lähdettäessä, että minne suuntaamme seuraavaksi ja molemmat sanoivat, että kannattaa poiketa South West Rocksilla matkan varrella. Päätimme siis poiketa siellä. Ajoimme rannantuntumassa sijaitsevan piknikalueen parkkipaikalle. Parkkipaikka oli pienen kukkulan päällä, joten sieltä avautui hienot maisemat nyppylän molemmilla puolilla oleville hiekkarannoille. Alue ei virallisesti ole leirintäalue, mutta siellä saa olla yötä, jos nukkuu omassa autossa eikä virallisesti leiriydy alueelle. Päivä oli kuuma, joten heitimme jälleen viltin nurmikolle ja makasimme siinä koko loppupäivän. Haimme hieman ruokaa rannan kioskilta ja nautimme kauniista maisemista. Minä viihdytin itseäni surffareita katsellen. On hienon näköistä, kun joku osaa surffata. Hauskaa tilanteesta tekee vakituinen surffihiustenheilautus. Surffihiukset ovat juuri sen verran pitkät, että ne pitää vedestä noustessaan heilauttaa pois silmiltä. Kun kuvassa näkyy monta surffaria, on todella huvittavaa katsella, kun he yksi toisensa jälkeen nousevat vedestä ja heilauttavat surffihiuksensa taakse ennen, kun voivat taas jatkaa seuraavan aallon metsästystä. Täällä onkin näkynyt paljon niitä klassisia australialaisia surffareita. 

Auringonlasku South West Rockilla. Surffari pääsi myös kuvaan.

Menimme Karon kanssa illalla kävelemään rannalle ja palasimme autolle juuri sopivasti ennen auringonlaskua. Se oli kyllä aika hieno. Minä olin jostain syystä niin väsynyt, että nukahdin jo yhdeksältä. Parkkipaikalla oli noin viisi muutakin retkipakua, joten emme joutuneet olemaan ihan yksin. Karo avasi oven jossain vaiheessa yötä, koska oli niin kuuma. Aaltojen huminassa oli hyvä nukkua. Heräsimmekin aamulla jo kuuden jälkeen ja saimme katsella auringonnousua ihan paraatipaikalta. 

Auingonnousu meidän makuuhuoneesta (autonperästä). Kyllä tämä on elämää!

Makasimme nurmikolla koko aamupäivän ja päätimme lähteä katsomaan muutaman kilometrin päässä olevaa leirintäaluetta, jonka ympärillä pitäisi pomppia paljon kenguruita. Ja siellähän niitä olikin. 

Kengurut eivät paljon näyttäneet ihmisistä häiriintyvän, mutta olivat kyllä haukkana paikalla, jos joku söi jotain. Karo meinasi saada sydärin kun hän kaivoi autosta uikkareita ja pyyhettä. Siinä samalla hän hieman rapisteli muovipusseja ja kun hän kääntyi ympäri, noin kymmenen kengurua seisoi metrin päässä hänestä ja tuijotti odottavan näköisenä. Karo sanoi, että hieman kuumotti, kun ei yhtään tiennyt mitä ne aikoivat. Rapina oli tietenkin saanut ne siihen uskoon, että he saisivat kohta jotain ruokaa. Kun ne huomasivat, ettei Karolla ollutkaan mitään ne jatkoivat tyytyväisenä nurmikon syöntiä. Näimme myös pikkukengurun, joka kurkisteli välillä äitinsä pussista. Kävimme uimassa ja lähdimme sitten takaisin edellisen iltamme nukkumapaikalle. Kengurupaikka oli kyllä tosi kiva, mutta puutteellisen tuulen vuoksi paikalla oli niin hirveästi hyttysiä, että päätimme olla jäämättä heidän ruuakseen.

Äiti Kenguru ja pikku Joey