Blue Mountains

Sydneyn rantamaisemaa

Pakkasimme tavarat sunnuntaina ja toivoimme että verokorttimme saapuisi maanantaiaamun postissa, jotta pääsisimme eteenpäin. Menimme tarkistamaan postin aamulla juuri ennen Check-out aikaa ja huvitimme aika montaa ihmistä hurraillessamme verokorttiemme saapumiselle. Kävimme vain huoneessa hakemassa tavarat ja kävelimme ovesta ulos. Totesimme molemmat, että meillä on varmaan hieman liikaa tavaraa mukana. Molemmilla oli täydet rinkat, reput ja käsilaukut. Saimme paljon myötätuntoisia katseita raahatessamme itseämme kohti bussipysäkkiä. Matkalla täytyi kuitenkin käydä vielä hakemassa tullilipuke (E-toll) autoon, jonka ansiosta tietullimaksut hoituvat automaattisesti, eikä tule jälkeenpäin maksumuistutuksia.

Tämän jälkeen hyppäsimme bussiin ja suuntasimme automme luo. Karo, jonka nimissä automme on, toimi ensimmäiset päivät kuskina. Ajoimme K-Martille ja ostimme hieman retkeilytarvikkeita kuten patjan, tyynyn, peiton, lakanat, teltan ja piknik-viltin. Ostamme lisää tavaraa sitten kun huomaamme niitä tarvitsevamme. Tarvikkeiden oston jälkeen oli aika siirtyä jälleen autoiluun. Automme Steve on hieman isompi, joten kaupungeissa on hieman ahdasta ajella. Auton tankkauksen ja pienien kolhujen jälkeen pääsimme ulos kaupungista. Kaupungin laitamilla sai kyllä istua ruuhkassa aika pitkät tovit ja noin 80km matkaan meni kuusi tuntia. Emme halunneet ajella moottoritietä, joten ajoimme kaikkien pikkukylien läpi, joita matkalta löytyi. Matkan loppupuolella alkoi jo näkyä kauniita vuoristomaisemia.

Ensimmäisen yön leirintäalue oli kyllä aika kauhea. Se oli aivan moottoritien kyljessä ja ympärillä ei juuri ollut mitään katseltavaa. Kun aloimme laittaa autoa yöpymiskuntoon ja avasimme ilmapatjapaketin, tajusimme että ilmapatjan täyttöön tarvittiin pumppu. No pakkauksessahan ei lukenut pumpusta yhtään mitään, joten emme hankkineet sellaista. Seuraavan puolituntia siis istuimme yhdessä auton perässä ja puhalsimme ilmapatjan täyteen. 

Auton nukkumavarustelun jälkeen oli aika katsoa hieman amerikkalaisia komediasarjoja ja laittaa huomattavasti enemmän vaatetta päälle, kun mitä olemme tähän asti täällä ollessamme tarvinneet. Täällä on syksy täydessä vauhdissa. Lehdet kellastuvat ja putoilevat, yöt ovat kylmiä ja päivälläkin tarvitsee kerrospukeutumista, että tarkenee. En malta odottaa, että pääsemme jälleen lämpimämpiin olosuhteisiin. On naurettava ajatus, että Australiassa joutuu palelemaan. 

Idiootit reissussa :D Takana näkyy myös automme Steve

Tiistaina heräilimme jo ennen kahdeksaa. Minä heräsin valtavaan flunssaan. Olin kärsinyt kurkkukivusta jo Sydneyssä, mutta selvästikin tämä kylmyys laukaisi sen oikein kunnolla. Ja mitä tehdään, kun on kipeä, no tietenkin lähdetään kuntoilemaan vuoristoon. Ajoimme ensin vesiputouksille, jossa ei ollut paljon ketään ihmisiä. Olimme sen verran aikaisin liikkeellä, että saimme retkeillä lähes keskenämme. Blue Mountainsin maisemat ovat todella upeat. Aamulla vuorilla leijailee sininen usva. Sinisyys on peräisin eukalyptuspuista, joita vuorilla on paljon. Tästä usvasta vuori on saanut nimensäkin. Täytyy myöntää, että täytyi hieman googletella, että miltä se eukalyptuspuu näyttää, koska me emme olleet ihan varma siitä. Karo sanoi välillä haistavansa eukalyptuksen, mutta minä olin niin tukossa, että en haistanut mitään. Vasta myöhemmin, kun hajuaistini pelasi huomasin, että kun repäisee maahan pudonnutta lehteä, niin haju tulee esiin oikein voimakkaana.

Tästä kun katsoo, niin ei uskoisi että edessä on...

...tällainen vesiputous. Putous jatkuu vielä pitkälle, mutta ei vain mahtunut kokonaan kuvaan.

Kävimme parilla näköala paikalla, joita oli rakennettu vuoren rinteille. Korkeanpaikankammoni pääsi jälleen valloilleen, kun eräälle näköalapaikalle mentiin todella jyrkkiä portaita pitkin. Karo kiipeili paikalle ilman mitään ongelmia, mutta minulla alkoi polvet tutista puolessa välissä, joten katselin paikkaa hieman korkeammalta tasanteelta. Kävelimme myös vesiputouksen yli rakennetulla kävelysillalla ja joimme jopa vesiputouksen vettä. Itse en olisi ikinä vettä juonut, mutta perässämme kävelevä turistiopas joi vettä ja kehotti kaikkia muitakin maistamaan sitä. Täytyy myöntää, että oli todella hyvää vettä. Australialaista putkivettä voi juoda suurimmassa osassa maata, mutta tähän mennessä vesi on maistunut aika kauhealta. Kyllähän sitä nyt juo, mutta ei se ole erityinen nautinto. 

 

Muutamia polkuja kiipeiltyämme lähdimme kohti Blue Montainsin suosituinta turistikohdetta kolmen sisaren kivimuodostelmaa. Auton parkkeeraus näköalapaikan lähistölle tuotti hieman hankaluutta. Olimme paikalla yhdentoista jälkeen, joten kaikki autopaikat olivat aivan tupaten täynnä. Löysimme parkkipaikan muutaman kadunvälin päästä, mutta parkki maksoi sen verran paljon, että laitoimme parkkiaikaa vain tunniksi. Kolmen sisaren näköalapaikka oli aivan täynnä kiinalaisia ja korealaisia. Paikalta lähti monia hienon näköisiä patikointiretkiä, mutta minä olin niin kipeä ja väsynyt, että emme lähteneet niitä suuremmin kiertelemään. Sitä paitsi nämä reitit olivat niin täynnä turisteja, että siitä matkasta olisi varmaan ollut rauha kaukana. 

Kolmen sisaren vuori on pyhä paikka. Kerrotaan että aikanaan alueella asui kaksi heimoa. Toisen heimon päälliköllä oli kolme tytärtä, jotka tietenkin rakastuivat vihollisheimon miehiin. Heimot olivat sodassa keskenään, joten kylän shamaani loihti tyttäret vuoriksi pitääkseen heidät turvassa taistelun ajan. Shamaani itse valitettavasti menetti henkensä taistelussa ja kukaan muu ei voinut muuttaa tyttäriä enää takaisin ihmisiksi. Siinä he siis seisovat vielä tänäkin päivänä. Paikka oli kyllä todella vaikuttava. Valtavat ihmismassat, hieman häiritsivät rauhallisen tunnelman luomista, mutta se ei onneksi kuitenkaan tuhonnut vuorien kauneutta.

Kolmen sisaren näköalapaikan jälkeen lähdimme ajelemaan Wallace Laken leirintäalueelle. Pääsimme alueelle aika ajoissa, koska olimme lähteneet liikkeelle jo kohtuullisen aikaisin. Heitimme viltin nurmikolle ja söimme hieman eväitä. Aurinko paistoi, mutta silti oli aika viileä. Takki on todella tullut tarpeeseen. 

Wollemi National park

Seuraavana päivänä Karo löysi kartalta kiiltomato luolat ja halusi lähteä katsomaan niitä. Ne olivat kohtuullisen lähellä leirintäaluetta, jossa olimme yötä. Olimme edellisenä iltana suunnitelleet lähtevämme takaisin rannikolle, mutta päätimme kuitenkin käydä vielä kiiltomatoluolilla ennen sitä.

Tänään oli ensimmäinen päivä, kun minä pääsin automme rattiin ja se oli paljon helpompaa, kun olin ajatellut. Karo joutui ajamaan pahimmat paikat Sydneyn keskustassa, kun taas minä pääsin mukavalle maalaistielle. Ainoa jännä paikka oli todella jyrkkä kolmen kilometrin pätkä joka ei ollut tarpeeksi leveä kahdelle autolle kuin joissain kohdissa. Onneksi kukaan ei tullut vastaan ennen, kun tie taas leveni normaaliksi. Päällystettytie loppui pian ja edessämme oleva soratiessä oli niin suuria monttuja, että niihin jäisi jopa isolla autolla jumiin. Ihmiset jotka valittavat suomalaistenteiden kunnosta, voisivat tulla tänne ajelemaan hetkeksi. Vaikka olemme ajelleet vasta kaksi päivää, on eteemme tullut jo erittäin mielenkiintoisen monttuisia teitä. Täytyy kuvata teitä jossain vaiheessa, että voin näyttää sen teillekin. Perille päästyämme tajusimme, että emme olleet muistaneet täyttää vesipullojamme ja meillä oli vain muutama desi vettä mukana ja set todella kostautui tämän päivän aikana. 

 
Kiiltomatoluolareitti on noin yhdeksän kilometriä pitkä ja arvioitu kävelyaika on noin neljä tuntia. Matka alkoi kahlaamalla pienen joen yli. Siitä alkoi kunnon kiipeäminen kohti kiiltomatoluolaa. Heti ensimmäisen kilometrin aikana valtava muurahainen puraisi minua vatsaan. Sattui kuin ampiaisen pisto ja hetken päästä mahassa oli sormenpäänkokoinen kirvelevä paukama. Työkaverini Katri, joka on ollut Australiassa parikin kertaa, kertoi että ainoa ötökkä joka häntä täällä ollessa kunnolla puri, oli iso muurahainen ja se sattui. Päätimme, että tämä nyt tuskin koituu kuolemaksi ja jatkoimme matkaa. Jonkun ajan päästä paikama oli laskenut ja puraisu jälkikin oli lähes olematon.

Neljän kilometrin kiipeämisen ja upeiden vuori/laaksomaisemien jälkeen pääsimme vihdoin kiiltomatoluolalle. Luola oli ihan pilkkopimeä, joten taskulamppu oli ehdottoman tärkeä varuste. Kiiltomadot olivat vain muutaman millin kokoisia ja lamppujen sammuttua näytti aivan, kun olisi katsellut tähtitaivasta eikä kiiltomatoja.

Luolan jälkeen reitti vain jatkui ja ajattelimme että reitti varmaan menee jotain kautta takaisin autollemme. Reitti jakautui kahtia. Meillähän ei ollut karttaa ja emme olleet ihan varma mille parkkipaikalle me olimme jättäneet automme. Olimme oikein ohjenuora sille, mitä ei pitäisi tehdä. Patikoijat joilla ei ole vettä, jotka eivät tiedä minne autonsa jättivät ja joilla ei edes ole karttaa. Hitaat aplodit ovat nyt paikallaan. Lähdimme yhteen suuntaan, jossa oli kyltti parkkipaikalle. Jonkun matkan päästä näimme työmiehiä, jotka kertoivat meille, että olimme kävelemässä ihan väärään suuntaan. Käännyimme siis takaisin ja lähdimme sinne toiseen suuntaan. Noin kilometrin päästä eteemme tuli taas tienristeys ja valitsimme jälleen väärin. Kiipesimme noin kilometrin lähes pystysuoraa vuorenrinnettä ylös, kunnes päätimme, että tämä ei nyt toimi. Blue Mountainsilla oli todella hyvät opasteet joka paikkaan, kun taas täällä pitäisi tietää jo valmiiksi mistä pitäisi mennä minne. Totaalisen väsyneenä päätimme vain palata samaa reittiä takaisin autolle. Palasimme siis kiiltomatoluolille ja kävelimme tuttua reittiä takaisin. Takaisintulomatka oli ihanasti pelkkää alamäkeä. Ehdimme onneksi takaisin autolle ennen pimeän tuloa. Takaisintulomatkalla näimme aivan valtavasti kenguruita. Kaikki varoittelevat, että kengurut ovat täällä autoilijan pahin vihollinen ja kengurukolareita tapahtuu paljon. Toivomme että vahva kokemuksemme Vesilahdentiellä peurojen väistelystä auttaa myös kenguruiden väistelyssä. 

Palasimme leirintäalueelle heti kun olimme käyneet syömässä ja täyttämässä eväsvarastojamme. Olemme nyt nukkuneet kolme yötä autossa ja täytyy myöntää, että kyllä tämä on ihan mukavaa, mutta en voisi kuvitellakaan eläväni seuraavaa kuukautta autossa nukkuen. Osaa varmasti arvostaa sänkyä taas ihan eri tavalla kun pääsee jälleen heittäytymään siihen.