Suunta kohti Balia

Syyskuun alkupuolella tuli mittariin 29-vuotta.

Yksi kuukausi on jälleen eletty Cairnsin kaupungissa ja jälleen olisi aika vaihtaa hetkeksi maisemaa. Tällä kertaa suuntasimme kahdeksi viikoksi Balille. Pakkaaminen oli hieman haastavaa, koska emme ottaneet mukaan kuin käsimatkatavarat. Reppu oli hivenen piukkana kun vihdoin sain kaikki tavarat sovitettua sinne.

Minä ilmeisesti jännitin Balille lähtöä edeltävänä yönä niin paljon, että sain nukuttua vain kokonaisen tunnin. Nukkumista ei myös helpottanut ikkunamme alla tapahtuva tietyö, joka on jatkunut parin viime yön ajan. Lentomme lähti vasta torstai-iltana, joten kulutimme valtaosan päivästä Cairnsin kirjastossa kirjoja ja lehtiä lukien. Kun vihdoin pääsimme lentoasemalle, olin jo niin väsynyt, että nukahdin melkein pystyyn. Onneksi sain nukuttua pari tuntia lentokoneessa ennen, kun laskeuduimme Balin lentokentälle. En ole ennen ollut eteläisessä Aasiassa, joten en oikein tiennyt mikä meitä odotti Balin lentokentällä. Lentokenttä oli aivan upea. Se oli osaksi vanhaa temppeliä, joka oli kuitenkin ympäröity uudella lentokentällä. Heti ulos päästyämme meidän kimppuun pöllähti ainakin kolmekymmentä taksikuskia, jotka kaikki halusivat kuljettaa meitä jonnekin. Minä oli edelleen kohtuullisen väsynyt enkä ollut ollenkaan varautunut tällaiseen vastaanottoon. Saimme karistettua taksikuskit kannoiltamme, kun suuntasimme lentokentän korkeampiin kerroksiin, jossa lentokentän kahvilat sijaitsivat. 

Yksi erittäin sitkeä taksikuski seurasi meitä kahvilaan asti. Meidän alkuperäinen suunnitelma oli olla lentokentällä yötä ja suunnata aamulla Badang Bain satamaan josta lauttamme Gilin saarelle lähtisi. Taksikuski kuitenkin kertoi, että lentokenttä menee kiinni parin tunnin päästä ja meidän olisi varmaan fiksumpaa mennä Badangbaihin yöksi, kun jäädä kentälle. Minä olin todella väsynyt ja kohtuullisen epäluuloinen tästä hyvää hyvyyttään apuaan tarjoavasta herrasta. Olin jostain kumman syystä tehnyt kohtuullisen vähän taustatutkimusta Indonesian kulttuuriin ennen tänne tuloamme. Tämä ei ollut ollenkaan minun tapaistani ja ehkä sen seurauksena olin vielä ekstra epäluuloinen kaikkea ja kaikkia kohtaan. Päädyimme kuitenkin siihen lopputulokseen, että Badangbai olisi kuitenkin parempi vaihtoehto, kun lentokentällä hengailu. Hyppäsimme taksiin ja lähdimme kohti Badangbain satamaa. Minä sain myös kuulla olevani ”hyvin epäluuloinen nainen”, koska en suostunut luovuttamaan reppuani hetkeksikään. En edes auton takakonttiin ajomatkan ajaksi. 

Matka lentokentältä satamaan kesti vajaa kaksituntia. Saavuimme Badangbaihin kolmen aikoihin yöllä. Kadut olivat pimeänä ja missään ei liikkunut ketään. Keskustasta löytyi yksi auki oleva baari, johon minä en kyllä olisi iltaani jäänyt viettämään. Taksikuski oli luvannut etsiä meille turvallisen paikan johon hän voi jättää meidät, mutta nukkuva kalastajakaupunki pimeine kujineen ei erityisemmin herättänyt turvallisuuden tunnetta. Kävelimme kadulle, jossa oli muutamia hotelleja. Hotellien sisäänkirjautumisajat olivat loppuneet jo kauan sitten ja kaikki portit olivat kiinni. Taksikuskimme soitti erän hotellin kyltissä olevaan numeroon ja kysyi pääsisikö hotelliin kirjautumaan vielä näin myöhään. Muutaman minuutin kuluttua selvästikin kesken unien herätetty hotellivirkailija avasi meille oven. Kiitimme taksikuskia hänen suuresta avustaan ja menimme hotelliin yöksi. Yö hotellissa maksoi 15€. Huone oli siisti ja kohtuullisen iso.

Hieman levottomasti nukuttu seuraava yö ei paljon parantanut oloamme. Saimme noin viisi tuntia unta ennen, kun meidän täytyi herätä ja suunnata satamaan. 

Olimme ostaneet netistä lauttaliput Gili Airin saarelle. Meidän piti kuitenkin vielä kävellä lauttayhtiön toimistolle ja lunastaa jo ostamamme liput. No kuten meidän matka on jo aikaisemminkin tehnyt selväksi ”Sehän ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan”.  Toimistolla meille kerrottiin, että meidän varausta ei löydy järjestelmästä ja he eivät voi antaa meille lippuja koska he eivät voi taata, että me olemme todella maksaneet matkamme. Minulla oli varausnumerot, kuitit ja kaikkea, mutta he vain ilmoittivat, että mitään ei voi tehdä. Lipuissamme olevat yhteystiedotkin täsmäsivät yrityksen osoitteeseen ja puhelinnumeroihin. He vain ilmoittivat, että meidän täytyy ostaa liput uudestaan, jos haluamme Gilin lautalle. 

Koko touhu oli niin selvää huijausta, mutta minkäs teet, kun Gilille oli päästävä. Yritys oli selvästikin päättänyt olla nostamatta sormeaankaan selvittääkseen mikä tässä asiassa on vialla. Ja minun vaatimukseni asian selvittämiselle, menivät aivan kuuroille korville. Minä joka en yleensä hermostu helposti, annoin kyllä kuulua pettymykseni kyseistä toimintaa. Mutta kuten aikaisemminkin jo huomasin, minun pettymykseni ei heille paljoa merkinnyt. Ostimme siis uudet liput ja heitimme 50 euroa täysin hukkaan. Menimme siis suuresti kiroten laivalle ja olin kohtuullisen pahalla tuulella koko laivamatkan. Asiaa ei auttanut se, että emme ehtineet syömään mitään ennen laivan lähtöä tai se että alun perin mainostettu 1,5 tunnin matka venyt yli kolmetuntiseksi. 

Gili Airin satamassa kävi aikamoinen vilinä kun turisteja kuljetataan Balille ja takaisin.

Gili Airille päästyämme olimme molemmat aivan pyörtymispisteessä. Olin juonut puoli litraa vettä viimeisen kahdentoista tunnin aikana, ollut syömättä noin kuusitoista tuntia ja nukkunut seitsemän tuntia viimeisen 48 tunnin aikana. Täytyy myöntää, että huumorille ei ollut siinä vaiheessa paljon tilaa. Raahasimme itsemme saaren toisella puolella olevalle hotellille. Suihkun ja syömisen jälkeen maailma alkoi näyttää jo paljon valoisammalta. Ensimmäiset päivämme Indonesiassa ei ehkä ollut parasta mainosta lomakohteelle, mutta toisaalta tästä suunta on toivottavasti ylöspäin.