Snorklausta Suurella Valliriutalla - Great Barrier Reef

Oli se vaan kivaa

 

Olemme olleet jo pari kuukautta Cairnsissa, mutta vasta nyt saimme aikaan lähteä snorklausreissulle suurelle valliriutalle. Ostimme päiväreissun Seaquest nimiselle paatille. Päiväreissun hintaan (65€/per naama) kuulut kaksi eri snorklauspaikkaa, välinevuokra, ruokailu ja opas, joka kulkee meressä porukan mukana. Hinta oli erittäin kohtuullinen, halvin mitä olimme tähän asti nähneet.

Minä onnistuin jännittämään reissua edellisenä yönä niin paljon, että sain vain kokonaiset kahden tunnin yöunet. Hostellimme järjesti bussi kuljetuksen riutta terminaalille kello seitsemältä aamulla. Laivalle päästyämme täytimme pari henkilötietolomaketta, saimme varusteet ja asetuimme laivan aurinkokannelle odottamaan lähtöä. 

Me emme olleet ollenkaan varautuneet siihen vesi määrään jonka aallot heittivät päällemme tai siihen valtavaan heilumiseen jonka valtavat aallot saivat aikaan. Paatti alkoi keinua oikein urakalla satamasta pois päästyämme. Minä en heti tajunnut kuinka voimakasta laivan keinahtelu tulisi olemaan, joten minähän kumartelin ihan huoletta repulleni, joka oli tuolini alla. Seuraavan voimakkaan keinahduksen seurauksena minä lensin kauniissa kaaressa pää ja olkapää edellä vieressä olevan penkin alle. Minä kömmin nolostuneena ylös sieltä ja vakuuttelin kaikille ympärillä oleville olevani kunnossa. Laiva keinui ja heitti suolavettä päällemme aika urakalla. Meillä oli Karon kanssa ihan hillittömän hauskaa, vaikka puristimmekin penkkejä aivan rystyset valkoisina.

 

Puolentoista tunnin keinutuksen ja neljän merisairaan matkustajan jälkeen saavuimme vihdoin ensimmäiselle snorklausriutalle. Meille pidettiin lyhyt turvallisuusluento ja kerrottiin hieman, millaisia kaloja me voimme nähdä vedessä ollessamme. Tärkein ohje oli jälleen, ettei mihinkään saa koskea. Kalat saattavat koskea sinuun, mutta sinä et saa koskea niihin. Koralleihin ei myöskään saanut koskea. Koralli voi olla sekä haurasta että veitsen terävää. Jotkut korallit ja simpukat voivat myös olla myrkyllisiä, joten niiden lähelle ei kannata mennä. Täällä oli myös mahdollista nähdä merikilpikonnia ja haita.

 

Snorkkelitiimi alkoi kiskoa märkäpukuja päälleen. Ah, märkäpuku, sen pukeminen on aina yhtä mukavaa puuhaa. Karo oli päässyt puoliväliin ja minä olin vasta aloittelemassa märkäpuvun pukemista, kun ohjaajamme sanoi, että märkäpuku ei ole pakollinen varustus. Märkäpuku pitää sinut lämpimänä ja suojaa sinua meduusoilta. Meduusoja ei ole talvella, joten märkäpuku on tällä hetkellä vain lämmike. Ohjaaja sanoi, että jos pärjäätte 25 asteen vedessä niin sitten voitte mennä ilman märkäpukuja. Minä ja Karo vakuutimme, että pärjäämme näin ”kylmässä” talvimeressä. Snorkkeli päähän, räpylät jalkaan, nuudeli/lötköpötkö kainaloon ja menoksi. Snorklaus tehdään pinnassa, joten on ihan fiksua ottaa mukaan joku kelluntaväline. Uintimatka voi olla kohtuullisen pitkä ja merenkäynti voi olla kova. Turvallisuus syistä kannattaa ottaa joku kelluke mukaan. 

Mereen hyppääminen oli upea hetki. Yhtäkkiä silmien edessä avautui tuo upean turkoosi vedenalainen maailma. Näkyvyys oli loistava. Ensimmäiset snorklaamisen hetket olivat kyllä todella haastavia ja olin jo puoli varma, että hukun. En ole ikinä snorklannut, joten minulla ei vielä ollut mitään tuntumaa siihen, kuinka putken kautta tuli hengittää. Seuraava ongelma oli räpylät. Ne nousivat aina pintaan, joten jos halusi hengittää, piti aina kääntyä selälleen veteen. Ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen hengittäminen ja räpytöinti alkoi jo vähä sujua. Tätä edelsi kyllä vuotava maski, muutama desi nieltyä merivettä ja ”no nyt mä hukun” – hetkiä. Kun sain nämä asiat korjattua, pystyin todella alkaa nauttia korallien upeudesta.

Siellä menee sukeltajat

Meitä oli vedessä vain kymmenen, joten tilaa oli hyvin. Pohjassa kulki myös muutamia sukeltajia, mutta he menivät eri suuntaain kuin me. Merivirtaukset olivat ajoittain aika voimakkaita, joten välillä täytyi uida oikein urakalla, ettei vain ajaudu päin koralliriuttaa. Näimme paljon värikkäitä kaloja ja koralleja. Jokainen joka on katsellut Disneyn Nemoa etsimässä elokuvan, haluaa varmasti löytää klovnikala Nemon. Emme meinanneet löytää sitä millään ensimmäisellä uinnilla. Toisessa paikassa niitä oli paljonkin. 

Merikilpikonna

 

Ensimmäisen reissun kohokohta oli ehdottomasti se, kun valtava meri kilpikonna ui eteemme. Merikilpikonnan näkeminen oli toivelistani kärjessä ja olen todella onnellinen, että sain nähdä tuon upean eläimen luonnossa. Olisin myös halunnut nähdä hain. Riutta hait eivät ole ihmiselle vaarallisia ja ne eivät yleensä tule lähelle ihmistä. Olisi ollut hienoa nähdä hai kaukaisuudessa. Olisi voinut kohdata pelkonsa saman tien. Hait kuitenkin pysyttelivät loitolla ja kahden tunnin polskimisen jälkeen oli aika palata paatille syömään. Ruokailun jälkeen vaihdoimme paikkaa seuraavalle riutalle. 

Ensimmäinen snorklauspaikka oli kohtuullisen matalassa vedessä. Toinen paikka oli huomattavasti syvemmässä vedessä ja sen seurauksena paikalla olevat kalatkin olivat isompia. En erityisesti pidä siitä, että kalat uiskentelevat ympärillä silloin kun on uimassa. Mutta snoklatessa, se oli aivan mahtavaa. Se johtui varmaankin siitä, että näki ympärilleen ja tunsi tavallaan kuuluvansa joukkoon :D Toiselle snorklaukselle lähti ehkä vain puolet porukasta. Joten tuntui aivan, kun olisi ihan yksin tuon valtavan riutan keskellä. Vesi oli huomattavasti syvempää, joten näkyvyys ei ollut aivan niin hyvä. Aallokko ja virtaukset olivat myös voimakkaampia, joten sai taas nähdä ihan kunnolla vaivaa, jos ui yhtään vastavirtaan. Tällä kertaa tuli myös nieltyä huomattavasti enemmän merivettä, kun aallot heittivät sitä snorkkelin putkesta sisään. Näimme tällä reissulla paljon enemmän kaloja. Se johtui varmasti siitä, että tilaa oli enemmän ja ihmisiä vähemmän. Kalojen ei tarvinnut mennä niin kovasti karkuun. Näimme pohjassa valtavan simpukan. Se oli yli metrin leveä. Tuollaisia simpukoita näkee aina piirretyissä. 

Valtava simpikka

Kalaparvi

  

Iso kala

Vesi oli niin tavattoman suolaista, että minulle alkoi loppuvaiheessa tulla jo niin huono olo, että jouduin menemään takaisin laivalle hieman muita aikaisemmin. En ole ennen Australiaa uinut niin suolaisessa vedessä. Välimeren suolaisuus ei ole mitään verrattuna tähän. Laivaan päästyämme iski totaalinen väsymys. 

Merenkäynti oli iltapäivällä huomattavasti aggressiivisempaa kuin aamulla. Joten nyt sitä vasta saikin pitää pöydistä ja penkeistä kiinni. Jätimme ihan suosiolla aurinkokannen väliin ja menimme laivan hyttiin istumaan. Siinä sitä sitten keinuttiin puolitoista tuntia. Välillä lensi astioita ja ihmisiä, kun laiva heittelehti puolelta toiselle. Mahan pohjasta otti ja taas sai puristaa rystyset valkoisena penkkejä, ettei itse lennä myös. Oli se vaan aikamoista menoa.

Satamaan päästyämme laahustimme pari kilometriä takaisin hotellille. Söimme ja katselimme valliriutta teemaisen Doria Etsimässä piirroselokuvan. Oli hauska katsoa elokuvaa ja bongailla kaikkia kaloja joita oli juuri nähnyt valliriutalla. Ilta sujui myös mukavasti Aloe Veraa levitellen. Snorklatessa ollaan naama vedessä ja koko selkäpuoli veden pinnassa. Ei siis varmasti yllätä, että koko selkäpuoli niskasta nilkkoihin oli palanut auringossa. Karoliina oli mennyt viidenkymmenen suojakertoimella ja minä kolmenkymmenen... se ei ollut tarpeeksi. Karo on ollut kohtuullisen tuskaisa viimeiset kaksi päivää. Ainoa paikka mikä Karolta ei palanut oli uikkareiden peittämä alue. Minä taas totutusti pääsin kohtuullisen helpolla. Selkä oli ainoa paikka, joka paloi pahemmin, mutta sekin rauhoittui aika hyvin Aloe Veran jälkeen.

Jaaha, mikäs kala se siellä menee?

Snorklaaminen oli todella silmiä avaava kokemus. Olen aina lapsesta asti rakastanut merta. Haaveilin pienenä elämästä merenneitona meren ihmeellisessä maailmassa. Meri oli yksi suosikki paikoistani. Sitten menin hölmöyksissäni katsomaan Tappajahai elokuvan ja rakastamani mereen tuli iso pimeä varjo. Yhtäkkiä meri oli pelottava paikka, enkä suostunut millään menemään niin pitkälle mereen, ettei jalat osu enää pohjaan. Jos meri olisi ollut mukana joka päiväisessä elämässäni, olisin varmaan päässyt pelostani nopeasti eroon. Australiassa ollessani olen ollut meren kanssa tekemisissä melkein koko ajan ja tämä on ollut lähes terapeuttista. Yhtäkkiä hait eivät ole se ensimmäinen asia jota ajattelen mereen mennessäni. Pystyn rentoutumaan ja nauttimaan jälleen kaikista niistä asioista, jota olen aina rakastanut meressä. Olen myös tajunnut, että minua pelottaa, jos en näe ympärilleni. Kun uiskentelin riutalla pää pinnassa, huomasin heti, että minulle tuli epämukava olo. Tilanne parantui sillä sekunnilla, kun laitoin pääni takaisin veteen ja näin, että ympärilläni ei ole mitään jota tarvitsi pelätä. Snorklatessa tuntee kuuluvansa mereen ja lapsuuteni merenneito haaveet tuntuivat nyt kovin todellisilta. Oli todella vapauttavaa olla jälleen rakastamassani meressä ja nauttia joka hetkestä.