Cairns – No nyt se kulttuurishokki iski

Vesiputousuintien ja kylmän vuoristoilman kosto pääsi kunnolla valloilleen, kun pääsimme Cairnsin hotelliin. Tulimme molemmat kipeiksi ja sairastimme lähes koko ensimmäisen viikon. Seuraavat pariviikkoa oli aikamoista vuoristorataa, välillä oli parempi ja sitten taas oli aivan kauhea olo.

Aina matkalla ollessani kulttuurishokki iskee noin kolmen kuukauden jälkeen. Kulttuurishokki tarkoittaa siis nimensä mukaisesti uuden kulttuurin ja elämäntapojen luomaa stressi/väsymystilaa. Omalla kohdallani kulttuurishokki ilmenee yleensä väsymyksenä, stressinä ja motivaation puutteena. Silloin myös alkaa näkyä ensimmäisiä merkkejä Suomi-ikävästä. Tämä on yleensä se vaihe kun alkumatkan innostus alkaa jo vähän laskea ja hetkellinen tutun ja turvallisen ympäristön kaipuu iskee. Kultturishokki iskee itselleni aina pitkällä reissulla, mutta se yleensä lähtee yhtä nopeasti kun on tullutkin.

Kulttuurishokin myötä iski myös hetkellinen epätoivo. Olin kipeä, koti-ikävä mylläsi, rahat alkoivat loppua ja töiden haku ei tuntunut tuottavan tulosta. Cairnsissa myös satoi ainakin viikon putkeen, joten sekin hieman harmitti. Pelkäsin myös, että aikainen kotiin lähtö iskee, jos emme saa tämän kuun aikana töitä. Vaikka koti-ikävä iskikin, en silti haluais palata kotiin kesken kaiken. Australiassa on vielä niin paljon paikkoja joitka haluan nähdä ennen kotiin paluuta.

Myös nukkuminen koki muutamia kolhuja. Olen nukkunut koko alkumatkan todella hyvin. Se johtuu aika lailla siitä, että päätin jättää stressaavan luonteeni suomeen. Arkielämässä saan helposti luotua itselleni tarpeetonta stressiä tyhmistä asioista. Matkalla on helppo mennä sillä mielentilalla, että millekään ”oikean elämän asialle” ei nyt kuitenkaan voi tehdä mitään, joten sitä on nyt ihan turha murehtia. Matkalla saa elää päivä kerrallaan ja keskittyä itseensä. Se on matkailussa parasta.

Kulttuurishokin iskun jälkiseurauksena salakavala stressi pääsi kuitenkin hiipimään mieleeni. Tämän jälkeen nukuin huonosti ja uni rytmini meni aivan selälleen. Minulla meni kuitenkin huomattavasti paremmin, kun Karolla, joka oli hereillä, kun menin nukkumaan illalla ja edelleen kun heräsin aamulla. Unirytmin korjaaminen on ollut viime päivien suurin haaste.

Olin jo hetkellisesti ihan maani myynyt, mutta onneksi se asia korjaantui aika nopeasti, kun meille tarjottiin töitä isolta karjatilalta. Töiden alkamisajankohta on vielä auki, mutta ainakin nyt on töitä tiedossa. Tämä tieto nosti minut itsesäälin suosta ja aloin innokkaasti suunnitella matkamme seuraavaa etappia. Matkamme jatkorahoitus oli ainakin näillä näkymin hoidossa, joten kotiin lähtö ei enään uhannut.

Epävarmuus on selvästikin suurin viholliseni. Tämä ei kyllä tullut minulle minkäänlaisena yllätyksenä. Olen aina pitänyt asioiden suunnittelusta ja tunnen oloni turvalliseksi sitten kun minulla on jonkunlainen suunnitelma tiedossa. Tämän vuoksi hieman epäilin olisiko minusta reppureissaajaksi. Reppureissauksen tavaramerkki, kun tuntuu olevan vaeltelu ympäriinsä ilman aikatauluja ja tietoa tulevasta. Minulla täytyy kuitenkin olla vähän tietoa tulevasta. Tämä on myös luonteenpiirteeni, joka on tuottanut Karolle eniten päänvaivaa ja päinvastoin. Karo ei halua suunnitella vaan tehdä asioita sitten kun tuntuu siltä. Minä taas en pysty rentoutumaan ennen, kun tiedän vähän mitä päivä tuo tullessaan. En tarvitse mitään minuutti aikataulua, mutta jos on tiedossa edes pieni aikahaarukka (esim. lähdetäänkö kaupungille 15 minuutin päästä vai kahden tunnin päästä) niin asia on jo ihan hallussa. Autolla reissailu sopii minulle, koska silloin ei ainakaan ole sitä pelkoa, että jää ilman yöpaikkaa. 

Toivon että työt alkaisivat mahdollisimman pian, jotta ehtisimme tehdä kunnolla töitä ennen syyskuun loppua. Välillä ihan naurattaa se kuinka dramaattiseksi sitä pääsee heittäytymään kun moni asia harmittaa kerralla :D Nyt kaikki näyttää taas huomattavasti valoisammalta, joten eiköhän nämä huolet jää Cairnsiin sitten, kun vihdoin pääsemme jatkamaan matkaamme.