Cairns ja odottelu jatkuu...

Cairnsin rantabulevardi. Cairnsissa on hiekkaranta, mutta siellä ei ole vettä.Kuvassa näkyvä hohde on muta-alue, joka jatkuu noin sata metriä merelle päin. Nousuveden aikaan vesi nousee melkein rantaan asti, mutta valtaosan ajasta ranta on pelkkää mutaa. Kaupungissa on kuitenkin laguuni jossa voi uiskennella.

 

Kaikki sanoivat, että työn löytäminen Australiasta on ihan helppoa. No eihän se nyt ihan niin ollut. Töitä on kyllä paljon tarjolla, mutta niin on hakijoitakin. Kilpailu on kovaa. Olen aika valmis tekemään mitä tahansa työtä mistä vain saisi hyvin työtunteja ja edes minimi palkkaa. Työnhaku osoittautui kuitenkin aika haasteelliseksi. Haimme hedelmänpoimijoiksi, siivoojiksi, puutarhureiksi ja ravintolatyöntekijöiksi. Laitoimme myös avoimia hakemuksia Australian isoimpiin ruokakauppaketjuihin ja elokuvateattereihin. Olimme kuitenkin hieman myöhässä hauissamme. Turistikausi alkoi jo kesäkuussa, joten monet paikat olivat jo täynnä reppuseissaajia.

Lenkeilyä auringonlaskun aikaan. Päivällä on liian kuuma lenkkeilyyn, joten auringonlaskun tai nousun aikaan on paras käydä lenkillä.

 Australialainen mies, jonka kanssa juttelimme eräällä leirintäalueella, kertoi että kannattaa hakea töihin Australialaiselle karjatilalle (Cattle Station). Sieltä saa usein hyvää palkkaa ja mielenkiintoisia kokemuksia. Silmiimme osuikin eräs karjatila, joka haki lehmien ajajia ja aidan tekijöitä. Soitin tilalle ja kyselin töiden tilannetta. Hän sanoi, että kaikki paikat ovat hetkellisesti täytettyjä, mutta loppukuusta meille voisi löytyäkin töitä. Hän lupasi palata asiaan sitten kun tiesi tarkemmin tulevasta tilanteesta. Hän soitti onneksi pari päivää myöhemmin ja sanoi että meille olisi tilalla töitä. Hän ei osannut tarkkaan sanoa töiden aloituspäivää, mutta lupasi töiden alkavan viimeistään elokuun alussa… No heinäkuu alkaa olla lopuillaan ja tilalta ei ole kuulunut mitään. Soittelimme tilalle, mutta puhelu meni suoraan vastaajaan. Voimme siis olettaa, että työnantaja on tällä hetkellä jossain puhelinyhteyksien ulottumattomissa. Toivotaan, että pääsisimme töihin mahdollisimman pian.  

Kuvat ovat kännykkä laatua, koska lenkillä ei viitsi kantaa mukana koko kameraa.

Kuten olette varmaan jo huomanneet viimeisenä kuukautena ei ole tapahtunut mitään erikoista ja sen vuoksi bloginkin puolella on ollut aika hiljaista. Olemme toisin sanoen viettäneet todella laiskan ja saamattoman kuukauden Cairnsissa. Olemme odotelleet töiden alkua ja Cairnsin kohtuullisen pienessä keskustassa ei ole nähtävää erityisen moneksi päiväksi. Toisaalta tämä tauko on antanut aikaa rentoutua ja suunnitella tulevia retkiämme. 

Cairnsin laguuni

                                           Jatkosuunnitelmia:

Kävin hieman kirjakaupassa ostamassa matkaluettavaa

Matkojen suunnittelu on parasta ajanvietettä ja olenkin jo ehtinyt muodostaa alustavan suunnitelman seuraavalle neljälle kuukaudelle. Koko suunnitelma on kuitenkin täysin riippuvainen töistä saadusta palkasta, joten katsotaan nyt, miten meidän käy.

Tavoitteena kuitenkin olisi olla töissä syyskuun puoleenväliin asti. Sen jälkeen suuntaamme pariksi viikoksi Balille. Lennot Indonesian Balille ja takaisin maksaa vain 200€ ja eläminen Balilla on huomattavasti halvempaa kun Australiassa. Joten kannattaahan se nyt käydä katsomassa tällä samalla reissulla. Balin jälkeen olisi tarkoitus vielä katsastaa Daindreen sademetsät ja suuri valliriutta ennen kun suuntaamme sisämaahan Australian outbackiin. 

Cairnsin satama

Olemme tähän mennessä ajaneet 5000 kilometriä Sydneysta (muutamien mutkien kautta) Cairnsiin. Meidän olisi vielä tarkoitus ajaa ainakin 7000 kilometrin matka Cairns - Darwinin – Alice Springs (Uluru) - Melbourneen. Alustavien ajatusten mukaan saapuisimme Melbourneen joulukuun alussa. Meillä on myös alustava suunnitelma neljän viikon autoreissulle Uuteen-Seelantiin, mutta sen toteuttaminen vaati varmasti taas työntekoa Melbournessa. 

 

Kuten olemme huomanneet, kaikki ei aina mene ihan suunnitelmien mukaan ja voi olla että nämäkin suunnitelmat jää toteuttamatta. Mielestäni on kuitenkin parempi valmistautua siihen kivaan mahdollisuuteen, että pääsemme töihin, saamme rahaa ja voimme jälleen jatkaa matkaamme eteenpäin. Kyllä ne asiat aina järjestyy tavalla tai toisella.

Cairns – No nyt se kulttuurishokki iski

Vesiputousuintien ja kylmän vuoristoilman kosto pääsi kunnolla valloilleen, kun pääsimme Cairnsin hotelliin. Tulimme molemmat kipeiksi ja sairastimme lähes koko ensimmäisen viikon. Seuraavat pariviikkoa oli aikamoista vuoristorataa, välillä oli parempi ja sitten taas oli aivan kauhea olo.

Aina matkalla ollessani kulttuurishokki iskee noin kolmen kuukauden jälkeen. Kulttuurishokki tarkoittaa siis nimensä mukaisesti uuden kulttuurin ja elämäntapojen luomaa stressi/väsymystilaa. Omalla kohdallani kulttuurishokki ilmenee yleensä väsymyksenä, stressinä ja motivaation puutteena. Silloin myös alkaa näkyä ensimmäisiä merkkejä Suomi-ikävästä. Tämä on yleensä se vaihe kun alkumatkan innostus alkaa jo vähän laskea ja hetkellinen tutun ja turvallisen ympäristön kaipuu iskee. Kultturishokki iskee itselleni aina pitkällä reissulla, mutta se yleensä lähtee yhtä nopeasti kun on tullutkin.

Kulttuurishokin myötä iski myös hetkellinen epätoivo. Olin kipeä, koti-ikävä mylläsi, rahat alkoivat loppua ja töiden haku ei tuntunut tuottavan tulosta. Cairnsissa myös satoi ainakin viikon putkeen, joten sekin hieman harmitti. Pelkäsin myös, että aikainen kotiin lähtö iskee, jos emme saa tämän kuun aikana töitä. Vaikka koti-ikävä iskikin, en silti haluais palata kotiin kesken kaiken. Australiassa on vielä niin paljon paikkoja joitka haluan nähdä ennen kotiin paluuta.

Myös nukkuminen koki muutamia kolhuja. Olen nukkunut koko alkumatkan todella hyvin. Se johtuu aika lailla siitä, että päätin jättää stressaavan luonteeni suomeen. Arkielämässä saan helposti luotua itselleni tarpeetonta stressiä tyhmistä asioista. Matkalla on helppo mennä sillä mielentilalla, että millekään ”oikean elämän asialle” ei nyt kuitenkaan voi tehdä mitään, joten sitä on nyt ihan turha murehtia. Matkalla saa elää päivä kerrallaan ja keskittyä itseensä. Se on matkailussa parasta.

Kulttuurishokin iskun jälkiseurauksena salakavala stressi pääsi kuitenkin hiipimään mieleeni. Tämän jälkeen nukuin huonosti ja uni rytmini meni aivan selälleen. Minulla meni kuitenkin huomattavasti paremmin, kun Karolla, joka oli hereillä, kun menin nukkumaan illalla ja edelleen kun heräsin aamulla. Unirytmin korjaaminen on ollut viime päivien suurin haaste.

Olin jo hetkellisesti ihan maani myynyt, mutta onneksi se asia korjaantui aika nopeasti, kun meille tarjottiin töitä isolta karjatilalta. Töiden alkamisajankohta on vielä auki, mutta ainakin nyt on töitä tiedossa. Tämä tieto nosti minut itsesäälin suosta ja aloin innokkaasti suunnitella matkamme seuraavaa etappia. Matkamme jatkorahoitus oli ainakin näillä näkymin hoidossa, joten kotiin lähtö ei enään uhannut.

Epävarmuus on selvästikin suurin viholliseni. Tämä ei kyllä tullut minulle minkäänlaisena yllätyksenä. Olen aina pitänyt asioiden suunnittelusta ja tunnen oloni turvalliseksi sitten kun minulla on jonkunlainen suunnitelma tiedossa. Tämän vuoksi hieman epäilin olisiko minusta reppureissaajaksi. Reppureissauksen tavaramerkki, kun tuntuu olevan vaeltelu ympäriinsä ilman aikatauluja ja tietoa tulevasta. Minulla täytyy kuitenkin olla vähän tietoa tulevasta. Tämä on myös luonteenpiirteeni, joka on tuottanut Karolle eniten päänvaivaa ja päinvastoin. Karo ei halua suunnitella vaan tehdä asioita sitten kun tuntuu siltä. Minä taas en pysty rentoutumaan ennen, kun tiedän vähän mitä päivä tuo tullessaan. En tarvitse mitään minuutti aikataulua, mutta jos on tiedossa edes pieni aikahaarukka (esim. lähdetäänkö kaupungille 15 minuutin päästä vai kahden tunnin päästä) niin asia on jo ihan hallussa. Autolla reissailu sopii minulle, koska silloin ei ainakaan ole sitä pelkoa, että jää ilman yöpaikkaa. 

Toivon että työt alkaisivat mahdollisimman pian, jotta ehtisimme tehdä kunnolla töitä ennen syyskuun loppua. Välillä ihan naurattaa se kuinka dramaattiseksi sitä pääsee heittäytymään kun moni asia harmittaa kerralla :D Nyt kaikki näyttää taas huomattavasti valoisammalta, joten eiköhän nämä huolet jää Cairnsiin sitten, kun vihdoin pääsemme jatkamaan matkaamme.

Trooppinen pohjoinen Australia: Vuoria ja Vesiputouksia OSA 2

Autohuolien jälkeen jatkoimme matkaamme suoraa Millaa Millaan vesiputousreitille. Matkalla näkyi kolme hienoa vesiputousta, mutta koska oli sen verran viileä ja pilvinen sää, emme viitsineet mennä niihin uimaan. Tässä muutamia vesiputouskuvia.

Millaa Millaa Vesiputoukset

Maisemat Millaa Millaan vesiputousreitillä toivat enenmmän mileen Uuden-Seelannin tai Irlannin kuin Australian

Vesiputouksien jälkeen kävimme Tarzali järvellä katsomassa vesinokkaeläimiä. Olin aina kuvitellut, että vesinokkaeläin on suurin piirtein aikuisen kissan kokoinen eläin. Saimme kuitenkin huomata, että vesinokka eläin oli todella pieni eläin. Se kasvaa noin 45 senttiseksi ja tuostakin mitasta yksi kolmas osa on sen pyrstöä. Sitä on todella vaikea nähdä luonnossa, koska ne ovat todella arkoja. Tarzali järvellä asustelevat vesinokkaeläimet ovat totuttuneet ihmisiin, joten täällä niiden näkeminen on todennäköistä.

Tarzali järvellä oli opastettu vesinokkaeläimen katselukierros. Vesinokkaeläimellä ei ole vatsaa ollenkaan mikä tarkoittaa sitä, että se syö koko hereillä olo aikansa (12 tuntia päivässä). Vesinokka eläin voi olla vedenalla kerrallaan vain 40-45 sekuntia ennen, kun sen täytyy tulla takaisin pintaan hengittämään. Vesinokkaeläin ei myöskään voi syödä vedenalla, vaan sen täytyy aina tulla saaliinsa kanssa pintaan ennen, kun voi syödä. Sen nokka naputti vimmattua tahtia, kun se uiskenteli lumpeenlehtien välissä.

Seuraavaksi oli vuorossa Australian tuulivoimalat ja kuumat lähteet. Odotimme kuumilta lähteiltä paljon, mutta ne eivät ihan olleet sellaisia, kun olisimme odottaneet. Lämmintä vettä pulppusi pintaan kohtuullisen vähän, joten pienen joen varrella oli vain vähän vettä ja muutamia hiekkaan kaivettuja yhden hengen altaita. Vesi oli paikoittain aivan tulikuumaa. Paikka oli mielenkiintoinen, mutta ei erityisen kutsuva. Päätimme siis jättää kuumalähde uinnit jonnekin muuhun paikkaan. 

 
Matkamme jatkui Hypipameen kraaterille ja vesiputouksille. Sekä kraateri, että muutaman kilometrin päässä sijaitsevat järvet, ovat perintöä ajalta jolloin Australiassa oli vielä tulivuoria.

Kraaterista oli kapea ja kuusikymmentämetriä syvä. Vaikuttava näky, mutta mahdoton vangita kameralla. Kraaterin pohjalla on vettä ja tuo vesi jatkuu ainakin vielä seitsemänkymmentä metriä maan alle.

Kraterinjärvi oli syvä, mutta niin oli myös Eachem järvi. Aboriginaalien tarinoiden mukaan Eacham järven tilalla oli aikoinaan aboriginaalien leiri. Eräänä päivänä heimo lähti metsästämään ja leiri jäi nuorten miesten vastuulle. Aboriginaalit kunnioittavat luontoa, eivätkä koskaan vahingoita sitä tai sen eläimiä turhaan. He tappavat vain sen verran, kun syövät. Kaikki muu metsästys tai tuhoaminen on anteeksi antamatonta. Kukaan ei tiedä mitä nuoret miehet tekivät muiden ollessa metsästämässä, mutta tulevien tapahtumien perusteella he tekivät jotain pahaa. Metsästämässä olevat tunsivat maan värisevän ja he kuulivat ison pamauksen. Kun he palasivat leiripaikalle, sen paikalla oli vain valtava syvä järvi. Nuoria miehiä ja leirin jäänteitä ei löydetty koskaan. Tätä tuhoa pidettiin luonnon rangaistuksena.

Eacham järvi on 66metriä syvä.

 

Eachem järven ympäri kulki kolmen kilometrin kävelyreitti, jonka varrellä näimme tuhat vuotiaita puita. Omasta kamerastani loppui akku, joten Karo toimi loppupäivän kuvausvastaavana. Tuhatvuotiaat puut olivat todella upeita.

 

 

Ennen Cairnsia poikkesimme vielä Curtain Fig Treellä. Sademetsän puut ovat usein todella erikoisen näköiset. Niiden juuret ovat yleensä todella korkealla ja usein näyttää siltä kuin toinen puu kasvaisi toisen puun runkoa pitkin. Tämä ajatus ei ole kaukaa haettu koska suurimmalle osalle puista käy juuri niin. Viikuna on sademetsän vakituinen asukki. Viikunan siemen päätyy usein tuulen mukana isomman puun oksalle. Sieltä se alkaa pikkuhiljaa laskea juuriaan isomman puun runkoa pitkin kohti maata. Kun se lopulta kasvaa tarpeksi isoksi, se kuristaa isomman puun hengiltä. Isomman puun rapistutua pois jäljelle jää vain valtava viikunapuu korkeinejuurineen. Alla kuva ja englannin kielinenselitys koko tapahtumasta. 

 

 

Yksi Australian isoimmista viikunapuista. Puun ilmajuuret jatkuivat 16 metrin korkeuteen. Tältä siis näyttä kun Viikunapuu on vihdoin ottanut vallan.