Suunta kohti Balia

Syyskuun alkupuolella tuli mittariin 29-vuotta.

Yksi kuukausi on jälleen eletty Cairnsin kaupungissa ja jälleen olisi aika vaihtaa hetkeksi maisemaa. Tällä kertaa suuntasimme kahdeksi viikoksi Balille. Pakkaaminen oli hieman haastavaa, koska emme ottaneet mukaan kuin käsimatkatavarat. Reppu oli hivenen piukkana kun vihdoin sain kaikki tavarat sovitettua sinne.

Minä ilmeisesti jännitin Balille lähtöä edeltävänä yönä niin paljon, että sain nukuttua vain kokonaisen tunnin. Nukkumista ei myös helpottanut ikkunamme alla tapahtuva tietyö, joka on jatkunut parin viime yön ajan. Lentomme lähti vasta torstai-iltana, joten kulutimme valtaosan päivästä Cairnsin kirjastossa kirjoja ja lehtiä lukien. Kun vihdoin pääsimme lentoasemalle, olin jo niin väsynyt, että nukahdin melkein pystyyn. Onneksi sain nukuttua pari tuntia lentokoneessa ennen, kun laskeuduimme Balin lentokentälle. En ole ennen ollut eteläisessä Aasiassa, joten en oikein tiennyt mikä meitä odotti Balin lentokentällä. Lentokenttä oli aivan upea. Se oli osaksi vanhaa temppeliä, joka oli kuitenkin ympäröity uudella lentokentällä. Heti ulos päästyämme meidän kimppuun pöllähti ainakin kolmekymmentä taksikuskia, jotka kaikki halusivat kuljettaa meitä jonnekin. Minä oli edelleen kohtuullisen väsynyt enkä ollut ollenkaan varautunut tällaiseen vastaanottoon. Saimme karistettua taksikuskit kannoiltamme, kun suuntasimme lentokentän korkeampiin kerroksiin, jossa lentokentän kahvilat sijaitsivat. 

Yksi erittäin sitkeä taksikuski seurasi meitä kahvilaan asti. Meidän alkuperäinen suunnitelma oli olla lentokentällä yötä ja suunnata aamulla Badang Bain satamaan josta lauttamme Gilin saarelle lähtisi. Taksikuski kuitenkin kertoi, että lentokenttä menee kiinni parin tunnin päästä ja meidän olisi varmaan fiksumpaa mennä Badangbaihin yöksi, kun jäädä kentälle. Minä olin todella väsynyt ja kohtuullisen epäluuloinen tästä hyvää hyvyyttään apuaan tarjoavasta herrasta. Olin jostain kumman syystä tehnyt kohtuullisen vähän taustatutkimusta Indonesian kulttuuriin ennen tänne tuloamme. Tämä ei ollut ollenkaan minun tapaistani ja ehkä sen seurauksena olin vielä ekstra epäluuloinen kaikkea ja kaikkia kohtaan. Päädyimme kuitenkin siihen lopputulokseen, että Badangbai olisi kuitenkin parempi vaihtoehto, kun lentokentällä hengailu. Hyppäsimme taksiin ja lähdimme kohti Badangbain satamaa. Minä sain myös kuulla olevani ”hyvin epäluuloinen nainen”, koska en suostunut luovuttamaan reppuani hetkeksikään. En edes auton takakonttiin ajomatkan ajaksi. 

Matka lentokentältä satamaan kesti vajaa kaksituntia. Saavuimme Badangbaihin kolmen aikoihin yöllä. Kadut olivat pimeänä ja missään ei liikkunut ketään. Keskustasta löytyi yksi auki oleva baari, johon minä en kyllä olisi iltaani jäänyt viettämään. Taksikuski oli luvannut etsiä meille turvallisen paikan johon hän voi jättää meidät, mutta nukkuva kalastajakaupunki pimeine kujineen ei erityisemmin herättänyt turvallisuuden tunnetta. Kävelimme kadulle, jossa oli muutamia hotelleja. Hotellien sisäänkirjautumisajat olivat loppuneet jo kauan sitten ja kaikki portit olivat kiinni. Taksikuskimme soitti erän hotellin kyltissä olevaan numeroon ja kysyi pääsisikö hotelliin kirjautumaan vielä näin myöhään. Muutaman minuutin kuluttua selvästikin kesken unien herätetty hotellivirkailija avasi meille oven. Kiitimme taksikuskia hänen suuresta avustaan ja menimme hotelliin yöksi. Yö hotellissa maksoi 15€. Huone oli siisti ja kohtuullisen iso.

Hieman levottomasti nukuttu seuraava yö ei paljon parantanut oloamme. Saimme noin viisi tuntia unta ennen, kun meidän täytyi herätä ja suunnata satamaan. 

Olimme ostaneet netistä lauttaliput Gili Airin saarelle. Meidän piti kuitenkin vielä kävellä lauttayhtiön toimistolle ja lunastaa jo ostamamme liput. No kuten meidän matka on jo aikaisemminkin tehnyt selväksi ”Sehän ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan”.  Toimistolla meille kerrottiin, että meidän varausta ei löydy järjestelmästä ja he eivät voi antaa meille lippuja koska he eivät voi taata, että me olemme todella maksaneet matkamme. Minulla oli varausnumerot, kuitit ja kaikkea, mutta he vain ilmoittivat, että mitään ei voi tehdä. Lipuissamme olevat yhteystiedotkin täsmäsivät yrityksen osoitteeseen ja puhelinnumeroihin. He vain ilmoittivat, että meidän täytyy ostaa liput uudestaan, jos haluamme Gilin lautalle. 

Koko touhu oli niin selvää huijausta, mutta minkäs teet, kun Gilille oli päästävä. Yritys oli selvästikin päättänyt olla nostamatta sormeaankaan selvittääkseen mikä tässä asiassa on vialla. Ja minun vaatimukseni asian selvittämiselle, menivät aivan kuuroille korville. Minä joka en yleensä hermostu helposti, annoin kyllä kuulua pettymykseni kyseistä toimintaa. Mutta kuten aikaisemminkin jo huomasin, minun pettymykseni ei heille paljoa merkinnyt. Ostimme siis uudet liput ja heitimme 50 euroa täysin hukkaan. Menimme siis suuresti kiroten laivalle ja olin kohtuullisen pahalla tuulella koko laivamatkan. Asiaa ei auttanut se, että emme ehtineet syömään mitään ennen laivan lähtöä tai se että alun perin mainostettu 1,5 tunnin matka venyt yli kolmetuntiseksi. 

Gili Airin satamassa kävi aikamoinen vilinä kun turisteja kuljetataan Balille ja takaisin.

Gili Airille päästyämme olimme molemmat aivan pyörtymispisteessä. Olin juonut puoli litraa vettä viimeisen kahdentoista tunnin aikana, ollut syömättä noin kuusitoista tuntia ja nukkunut seitsemän tuntia viimeisen 48 tunnin aikana. Täytyy myöntää, että huumorille ei ollut siinä vaiheessa paljon tilaa. Raahasimme itsemme saaren toisella puolella olevalle hotellille. Suihkun ja syömisen jälkeen maailma alkoi näyttää jo paljon valoisammalta. Ensimmäiset päivämme Indonesiassa ei ehkä ollut parasta mainosta lomakohteelle, mutta toisaalta tästä suunta on toivottavasti ylöspäin.

Snorklausta Suurella Valliriutalla - Great Barrier Reef

Oli se vaan kivaa

 

Olemme olleet jo pari kuukautta Cairnsissa, mutta vasta nyt saimme aikaan lähteä snorklausreissulle suurelle valliriutalle. Ostimme päiväreissun Seaquest nimiselle paatille. Päiväreissun hintaan (65€/per naama) kuulut kaksi eri snorklauspaikkaa, välinevuokra, ruokailu ja opas, joka kulkee meressä porukan mukana. Hinta oli erittäin kohtuullinen, halvin mitä olimme tähän asti nähneet.

Minä onnistuin jännittämään reissua edellisenä yönä niin paljon, että sain vain kokonaiset kahden tunnin yöunet. Hostellimme järjesti bussi kuljetuksen riutta terminaalille kello seitsemältä aamulla. Laivalle päästyämme täytimme pari henkilötietolomaketta, saimme varusteet ja asetuimme laivan aurinkokannelle odottamaan lähtöä. 

Me emme olleet ollenkaan varautuneet siihen vesi määrään jonka aallot heittivät päällemme tai siihen valtavaan heilumiseen jonka valtavat aallot saivat aikaan. Paatti alkoi keinua oikein urakalla satamasta pois päästyämme. Minä en heti tajunnut kuinka voimakasta laivan keinahtelu tulisi olemaan, joten minähän kumartelin ihan huoletta repulleni, joka oli tuolini alla. Seuraavan voimakkaan keinahduksen seurauksena minä lensin kauniissa kaaressa pää ja olkapää edellä vieressä olevan penkin alle. Minä kömmin nolostuneena ylös sieltä ja vakuuttelin kaikille ympärillä oleville olevani kunnossa. Laiva keinui ja heitti suolavettä päällemme aika urakalla. Meillä oli Karon kanssa ihan hillittömän hauskaa, vaikka puristimmekin penkkejä aivan rystyset valkoisina.

 

Puolentoista tunnin keinutuksen ja neljän merisairaan matkustajan jälkeen saavuimme vihdoin ensimmäiselle snorklausriutalle. Meille pidettiin lyhyt turvallisuusluento ja kerrottiin hieman, millaisia kaloja me voimme nähdä vedessä ollessamme. Tärkein ohje oli jälleen, ettei mihinkään saa koskea. Kalat saattavat koskea sinuun, mutta sinä et saa koskea niihin. Koralleihin ei myöskään saanut koskea. Koralli voi olla sekä haurasta että veitsen terävää. Jotkut korallit ja simpukat voivat myös olla myrkyllisiä, joten niiden lähelle ei kannata mennä. Täällä oli myös mahdollista nähdä merikilpikonnia ja haita.

 

Snorkkelitiimi alkoi kiskoa märkäpukuja päälleen. Ah, märkäpuku, sen pukeminen on aina yhtä mukavaa puuhaa. Karo oli päässyt puoliväliin ja minä olin vasta aloittelemassa märkäpuvun pukemista, kun ohjaajamme sanoi, että märkäpuku ei ole pakollinen varustus. Märkäpuku pitää sinut lämpimänä ja suojaa sinua meduusoilta. Meduusoja ei ole talvella, joten märkäpuku on tällä hetkellä vain lämmike. Ohjaaja sanoi, että jos pärjäätte 25 asteen vedessä niin sitten voitte mennä ilman märkäpukuja. Minä ja Karo vakuutimme, että pärjäämme näin ”kylmässä” talvimeressä. Snorkkeli päähän, räpylät jalkaan, nuudeli/lötköpötkö kainaloon ja menoksi. Snorklaus tehdään pinnassa, joten on ihan fiksua ottaa mukaan joku kelluntaväline. Uintimatka voi olla kohtuullisen pitkä ja merenkäynti voi olla kova. Turvallisuus syistä kannattaa ottaa joku kelluke mukaan. 

Mereen hyppääminen oli upea hetki. Yhtäkkiä silmien edessä avautui tuo upean turkoosi vedenalainen maailma. Näkyvyys oli loistava. Ensimmäiset snorklaamisen hetket olivat kyllä todella haastavia ja olin jo puoli varma, että hukun. En ole ikinä snorklannut, joten minulla ei vielä ollut mitään tuntumaa siihen, kuinka putken kautta tuli hengittää. Seuraava ongelma oli räpylät. Ne nousivat aina pintaan, joten jos halusi hengittää, piti aina kääntyä selälleen veteen. Ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen hengittäminen ja räpytöinti alkoi jo vähä sujua. Tätä edelsi kyllä vuotava maski, muutama desi nieltyä merivettä ja ”no nyt mä hukun” – hetkiä. Kun sain nämä asiat korjattua, pystyin todella alkaa nauttia korallien upeudesta.

Siellä menee sukeltajat

Meitä oli vedessä vain kymmenen, joten tilaa oli hyvin. Pohjassa kulki myös muutamia sukeltajia, mutta he menivät eri suuntaain kuin me. Merivirtaukset olivat ajoittain aika voimakkaita, joten välillä täytyi uida oikein urakalla, ettei vain ajaudu päin koralliriuttaa. Näimme paljon värikkäitä kaloja ja koralleja. Jokainen joka on katsellut Disneyn Nemoa etsimässä elokuvan, haluaa varmasti löytää klovnikala Nemon. Emme meinanneet löytää sitä millään ensimmäisellä uinnilla. Toisessa paikassa niitä oli paljonkin. 

Merikilpikonna

 

Ensimmäisen reissun kohokohta oli ehdottomasti se, kun valtava meri kilpikonna ui eteemme. Merikilpikonnan näkeminen oli toivelistani kärjessä ja olen todella onnellinen, että sain nähdä tuon upean eläimen luonnossa. Olisin myös halunnut nähdä hain. Riutta hait eivät ole ihmiselle vaarallisia ja ne eivät yleensä tule lähelle ihmistä. Olisi ollut hienoa nähdä hai kaukaisuudessa. Olisi voinut kohdata pelkonsa saman tien. Hait kuitenkin pysyttelivät loitolla ja kahden tunnin polskimisen jälkeen oli aika palata paatille syömään. Ruokailun jälkeen vaihdoimme paikkaa seuraavalle riutalle. 

Ensimmäinen snorklauspaikka oli kohtuullisen matalassa vedessä. Toinen paikka oli huomattavasti syvemmässä vedessä ja sen seurauksena paikalla olevat kalatkin olivat isompia. En erityisesti pidä siitä, että kalat uiskentelevat ympärillä silloin kun on uimassa. Mutta snoklatessa, se oli aivan mahtavaa. Se johtui varmaankin siitä, että näki ympärilleen ja tunsi tavallaan kuuluvansa joukkoon :D Toiselle snorklaukselle lähti ehkä vain puolet porukasta. Joten tuntui aivan, kun olisi ihan yksin tuon valtavan riutan keskellä. Vesi oli huomattavasti syvempää, joten näkyvyys ei ollut aivan niin hyvä. Aallokko ja virtaukset olivat myös voimakkaampia, joten sai taas nähdä ihan kunnolla vaivaa, jos ui yhtään vastavirtaan. Tällä kertaa tuli myös nieltyä huomattavasti enemmän merivettä, kun aallot heittivät sitä snorkkelin putkesta sisään. Näimme tällä reissulla paljon enemmän kaloja. Se johtui varmasti siitä, että tilaa oli enemmän ja ihmisiä vähemmän. Kalojen ei tarvinnut mennä niin kovasti karkuun. Näimme pohjassa valtavan simpukan. Se oli yli metrin leveä. Tuollaisia simpukoita näkee aina piirretyissä. 

Valtava simpikka

Kalaparvi

  

Iso kala

Vesi oli niin tavattoman suolaista, että minulle alkoi loppuvaiheessa tulla jo niin huono olo, että jouduin menemään takaisin laivalle hieman muita aikaisemmin. En ole ennen Australiaa uinut niin suolaisessa vedessä. Välimeren suolaisuus ei ole mitään verrattuna tähän. Laivaan päästyämme iski totaalinen väsymys. 

Merenkäynti oli iltapäivällä huomattavasti aggressiivisempaa kuin aamulla. Joten nyt sitä vasta saikin pitää pöydistä ja penkeistä kiinni. Jätimme ihan suosiolla aurinkokannen väliin ja menimme laivan hyttiin istumaan. Siinä sitä sitten keinuttiin puolitoista tuntia. Välillä lensi astioita ja ihmisiä, kun laiva heittelehti puolelta toiselle. Mahan pohjasta otti ja taas sai puristaa rystyset valkoisena penkkejä, ettei itse lennä myös. Oli se vaan aikamoista menoa.

Satamaan päästyämme laahustimme pari kilometriä takaisin hotellille. Söimme ja katselimme valliriutta teemaisen Doria Etsimässä piirroselokuvan. Oli hauska katsoa elokuvaa ja bongailla kaikkia kaloja joita oli juuri nähnyt valliriutalla. Ilta sujui myös mukavasti Aloe Veraa levitellen. Snorklatessa ollaan naama vedessä ja koko selkäpuoli veden pinnassa. Ei siis varmasti yllätä, että koko selkäpuoli niskasta nilkkoihin oli palanut auringossa. Karoliina oli mennyt viidenkymmenen suojakertoimella ja minä kolmenkymmenen... se ei ollut tarpeeksi. Karo on ollut kohtuullisen tuskaisa viimeiset kaksi päivää. Ainoa paikka mikä Karolta ei palanut oli uikkareiden peittämä alue. Minä taas totutusti pääsin kohtuullisen helpolla. Selkä oli ainoa paikka, joka paloi pahemmin, mutta sekin rauhoittui aika hyvin Aloe Veran jälkeen.

Jaaha, mikäs kala se siellä menee?

Snorklaaminen oli todella silmiä avaava kokemus. Olen aina lapsesta asti rakastanut merta. Haaveilin pienenä elämästä merenneitona meren ihmeellisessä maailmassa. Meri oli yksi suosikki paikoistani. Sitten menin hölmöyksissäni katsomaan Tappajahai elokuvan ja rakastamani mereen tuli iso pimeä varjo. Yhtäkkiä meri oli pelottava paikka, enkä suostunut millään menemään niin pitkälle mereen, ettei jalat osu enää pohjaan. Jos meri olisi ollut mukana joka päiväisessä elämässäni, olisin varmaan päässyt pelostani nopeasti eroon. Australiassa ollessani olen ollut meren kanssa tekemisissä melkein koko ajan ja tämä on ollut lähes terapeuttista. Yhtäkkiä hait eivät ole se ensimmäinen asia jota ajattelen mereen mennessäni. Pystyn rentoutumaan ja nauttimaan jälleen kaikista niistä asioista, jota olen aina rakastanut meressä. Olen myös tajunnut, että minua pelottaa, jos en näe ympärilleni. Kun uiskentelin riutalla pää pinnassa, huomasin heti, että minulle tuli epämukava olo. Tilanne parantui sillä sekunnilla, kun laitoin pääni takaisin veteen ja näin, että ympärilläni ei ole mitään jota tarvitsi pelätä. Snorklatessa tuntee kuuluvansa mereen ja lapsuuteni merenneito haaveet tuntuivat nyt kovin todellisilta. Oli todella vapauttavaa olla jälleen rakastamassani meressä ja nauttia joka hetkestä.