Busan

Busan Tower

Busan on Etelä-Korean toiseksi isoin kaupunki ja siellä sijaitsee maailman viidenneksi suurin satama. Jejulta suuntasimmekin siis kohti Busania.

Lentomme sujui jälleen erittäin hyvin ja vanhempani saivat jälleen pyöritellä silmiään aina kun hihittelin Lee Minhon kuville, joita luonnollisesti oli erittäin tiiviisti lentoasemalla ja lentokoneessa. Laskeutuminen Busaniin ei ollut erityisen mukavaa. Busan (niin kuin koko Etelä-Korea) on erittäin vuoristoista aluetta, joten lentokone joutui todella pujottelemaan päästäkseen laskeutumaan Busanin kentälle. Enpä ole ennen sellaista laskua kokenut. Lentokone myös rämäytettiin jälleen lentokentälle kohtuullisen pomppuisasti, mikä sai minut jälleen arvostamaan Finnairin ah niin höyhenmäistä laskeutumista.

Hotellimme oli jälleen hieno ja sijainti oli mitä loistavin. Tavarat hotelliin heitettyämme lähdimmekin heti tutkimaan lähistöämme. Satuimme kävelemään suoraan Busanin suurille ostoskaduille ja siinä riittikin sitten taas katseltavaa. Porukkaa oli runsaasti enemmän kuin Jejulla, mutta ei silti yltänyt läheskään samalle tasolle kun Seoulin vilkkaimmat ostoskadut. Katselimme ympärillemme ja edellisten päivien korealaiset ruuat mielessämme olimme päättäneet syödä jotain oikein kunnon länsimaalaista mättöä. Hetken ympäriinsä pyörittyämme eteemme ilmestyi tuo aina niin ihana McDonnalsin merkki.Välillä on vain hyvä syödä jotain tuttua ja turvallista. Big Mac on samallainen joka paikassa :D

Rakkauslukkoja on joka paikassa, myös Busan Towerin juurella!

Busanin kadut olivat myös täynnä katukeittiöitä. Mutta kuten voi satamakaupungin perusteella päätellä, suurin osa tarjottavista oli jotain merelliseen ruokaan liittyvää. Eli jos pidät meren antimista Busan ja Jeju ovat sinulle oikeita paikkoja. Aurinko oli alkanut laskea ja löysimme liukuportaat, jotka veivät suoraan Busan Towerin juurelle. Wuhuu, ei tarvinnut kiivetä. Busan Towerin juurelta avautui hienot näkymät kaupungin ylle. Tornille ei ollut lainkaan jonoa, joten menimme käymään myös tornin huipulla. Tornista näkyi todella pitkälle. 

Aurinko laski parasta aikaa, joten päätimme jäädä odottamaan joksikin aikaa, että saisimme hienoja yökuvia. Hetken tornissa oltuamme minulle ja isälle tuli todella huono olo. Ilmeisesti torni heilui tai jotain koska päässä heitti todella paljon. Jopa äiti, jolla ei ole minkäänlaisia korkeanpaikan kammoja sanoi että hänellä on myös hieman huono olo. Isä lähti aikaisemmin pois ja minä ja äiti jäimme vielä odottamaan auringon laskua. Se eteni kuitenkin niin hitaasti että emme jaksaneet jäädä torniin 40 minuuttia pidempään.

Kävelimme rauhassa hotellille ja suunnittelimme seuraavan päivän tekemisiä. Perjantaiaamuna suuntasimme kohti Busanin juna-asemaa. Juna-aseman edestä lähti Busan City Tour bussit, jotka kiersivät Busanin suurimmat nähtävyydet. Bussilipun sai ostaa vain Busanin asemalta, joten jonot olivat sen mukaiset. Jonotimme bussiin vajaa tunnin. Päivä oli todella kaunis ja se varmasti edesauttoi sitä että niin monet halusivat tehdä kaupunkikierrosta. Harmi, että bussi ei ollut avobussi, mutta oli se kuitenkin kaksikerroksinen. Kiipesimme toiseen kerrokseen ja istahdimme paikoillemme. Bussi tuli ihan täyteen ja viereeni istahti korealainen poika. Taakseni istuivat ilmeisesti korealaiset äiti ja tytär. Kuulin kun he juttelivat hetken keskenään ja kysyivät jotain vieressäni istuvalta pojalta. Keskusteli jäi kuitenkin lyhyeksi ja pian tunsin tökkäyksen olkapäässäni. Takanani istuva tyttö alkoi jutella kanssani ja kyseli mistä olen kotoisin, miksi olen koreassa ja kuinka ihmeessä päädyin koreaan. 

Tytön äiti ei ilmeisesti osannut englantia, koska tyttö käänsi koreaksi kaiken mitä sanoin. Vieressäni istuva poika kuunteli myös keskustelijamme ja nyökkäili aina kun vastasin tytön kysymykseen. Tyttö oli todella mukava ja hänen äitinsä oli todella herttainen. Oli vain todella vaikea jutella takana istuvan kanssa. Bussi oli kuitenkin kohtuullisen pieni ja ilmastointi puhalsi suoraan niskaani, joten vain muutaman minuutin keskustelun jälkeen tunsin jo kuinka niskani jäykistyivät ilmastoinnin ansiosta.

Tyttö jatkoi keskustelua äitinsä kanssa ja minä aloin keskustella vieressäni olevan pojan kanssa. Hän kyllä sanoi että ei oikein osaa englantia ja tämän seurauksena keskustelumme oli puoliksi englanniksi ja puoliksi koreaksi. Takanani oleva nainen antoi pojalle kuivattua mustekalaa ja poika tietenkin antoi sitä myös minulle. Minä puolestani annoin osan äidille ja isälle, koska merellinen ruoka ei ole minun juttuni. Mustekala oli aivan hirveää, mutta söin sen urhoollisesti. Poika itse sanoi rakastavansa merenantimia ja söi mustekalan oikein innokkaasti. Hän oli itse Daegusta kotoisin ja oli Busanissa tapaamassa ystäväänsä joka opiskelee siellä. Poika itse kertoi opiskelevansa insinööriksi, vaikka ei pidä siitä lainkaan. Olen kuullut tämän saman asian jo kolmen korealaisen pojan suusta: ”Opiskelen insinööriksi, mutta en pidä siitä lainkaan. Sen kautta saa kuitenkin hyvän työpaikan, joten kai sen nyt kärsii”. Asenne on jotenkin todella hämmentävä. Minä kun en ikinä voisi kuvitella opiskelevani alaa johon minulla ei ole minkäänlaista kiinnostusta. Mutta se on taas tämä kulttuurillinen ero, johon voin paneutua lisää myöhemmissä kirjoituksissani. 

Poika oli hauska, koska puolet ajasta hän ei osannut muotoilla englanninkielistä lausetta ja naureskeli vain hyvin nolostuneena. Se oli hyvin herttaista.

Minä ja vanhempani jäimme pois Haeundae rannalla. Oli todella kaunis ja aurinkoinen päivä, mutta koska oli kuitenkin vielä kevät, kukaan ei oikeastaan ollut rannalla ottamassa aurinkoa. Muutama länsimaalainen näytti makailevan auringossa, mutta muuten rannalla oli vain perheitä ja muutamia kaveriporukoita. Kävimme syömässä ja kävelimme rannalla. 

Pitihän sitä myös käydä kastamassa varpaat vedessä. Vesi oli jäätävän kylmää ja ilmeiseste kesälläkään merivesi ei ole erityisen lämmintä. Kävelimme rannalta pois ja kiersimme pienen rantakallio reitin. Minä ja minun kamerani olimme jälleen vauhdissa ja vanhempani saivat varmasti kuulla kyllästymiseen asti sitä kuinka kaunista reitillä oli. 

 

Myös Busanista löytyy Merenneito patsas. Tämä patsas kuvastaa merenneitoa, joka sai haluamansa ja muuttui ihmiseksi. Mutta aina täydenkuun aikaan, hän palaa merenrantaan itkemään kaipuutaan merenalaiseen elämäänsä.

 

Kävelimme Turistibussin pysähdyspaikalle odottamaan, että pääsisimme lähtemään takaisin keskustaan. Vaikka kävimme vain syömässä ja kävelimme muutaman kilometrin maisemareitin, meillä meni silti monta tuntia siinä. Suurimmaksi osaksi siksi, että minä otin kasan valokuvia ja emme pitäneet mitään kiirettä retkellämme. Kello oli jo neljä kun pääsimme takaisin bussipysäkille ja bussi matka takaisin Busanin asemalle kesti suurin piirtein tunnin. Olisimme halunneet vielä tehdä toisen bussiretken, mutta kello oli jo sen verran paljon, että bussit olivat lopettaneet kierroksensa siltä päivältä.

 

Kävelimme Busanin asemalle ja haimme seuraavan päivän junalippumme valmiiksi. Busanin juna-asema oli todella iso ja siellä oli kohtuullisen iso ruuhka. Junia Seouliin lähtee vähintään puolentunnin välein ja jokaisessa junassa on varmasti kohtuullisen paljon porukkaa. Otimme taksin Hotellillemme ja lepuutimme jalkojamme hetken ennen kuin lähdimme syömään. Busan on myös erittäin viihtyisä kaupunki ja suosittelen ehdottomasti siellä vierailua jos olet Koreassa pidemmän aikaa.

 Busanissa sai taas olla oikein kunnon suomalainen ja tuijottaa suuauki suoraan ylöspäin, koska rakennukset olivat niin korkeita!

Seuraavana päivänä hyppäsimme luotijunaan joka kuljetti meidät takaisin Seouliin. Seoulin ja Busanin välinen junamatka kestää vajaa kolme tuntia ja varmasti ainakin puolet matkasta mennään vuoren sisässä. Korea on todella vuoristoista aluetta ja junaradan rakentaminen tänne ei todella ole helppo tehtävä. Ehkä sen vuoksi Koreassa suositaankin enemmän bussilla liikkumista kuin uusien junalinjojen tekemistä. Vaikka olin pois Seoulista vain viikon, oli silti ihana palata tutuille kulmille ja omaan pieneen koppiini. Minulla oli erittäin hauska viikko ja myös vanhempani nauttivat Etelä-Koreassa matkailusta. Oli ihana että porukat olivat käymässä, mutta oli myös ihanaa että minun ei tarvinnut vielä lähteä heidän matkassaan kotiin, vaan sain vielä jäädä tänne pariksi kuukaudeksi.

Jejun Saari - Osa 2

Seuraavana päivänä olimmekin jo yhdeksältä aamulla valmiina lähtemän päivän kierrokselle. Koska tutkimme edellisenä päivänä Jejun itäosaa, tänään oli vuorossa saaren länsi- ja eteläosa. Odotin tältä osalta paljon, koska suurin osa Jejun nähtävyyksistä sijaitsee tällä alueella. Tämän päivän taksikuskimme ei puhunut lainkaan niin hyvää englantia, mutta kyllä hänenkin kanssaan ihan hyvin pärjäsi. Olen onneksi jo tottunut korealaiseen tapaan puhua englantia, joten minä ymmärsin hänen englantiaan vahvasta korean vivahteesta huolimatta. Vanhemmiltani meni muutama asia ohi, mutta hyvin hekin pysyivät perässä.

Annoin kuskille jälleen listan paikoista joissa halusimme käydä. Kuski kehittikin listan pohjalta nopeasti sekä reitin, että päivän aikataulun. Lähdimme ajamaan Jejun kaupungista etelään. Ensimmäinen pysähdyskohteemme oli Hallan vuori. Hallan on korean korkein vuori ja erittäin suosittu patikointi/kiipeily kohde. Koska meidän aikamme Jejulla oli kohtuullisen rajoitettu, emme halunneet käyttää montaa tuntia pusikossa rämpimiseen. Taksilla pääsi onneksi huipulle kohtuullisen helposti. Näkymät huipulta olivat kohtuullisen sumuiset ja Hallan huippu olisi ihan hyvin voinut olla suomen tunturimaisemaa. Olimme siis ihan iloisia, että jätimme vuorelle kiipeämisen väliin. Tulimme alas vuoren toista puolta ja sieltä alkoi jo näkyäkin maisemia. Tänään oli todella kaunis ja lämmin päivä. Olin erittäin onnellinen, että vietimme eilisen sateisemman päivän saaren itäpuolella.

Aluksi ajelimme hieman rannantuntumassa ja katselimme laavakiven muodostamia rantakalloita. Kävelimme jonkun aikaa kauniissa auringon paisteessa ja otimme muutamia valokuvia. Ensimmäinen virallinen kohteemme oli Cheonjeyeon Vesiputoukset. Jejulla oli käynnissä kevään kuivakausi ja ilmeisesti vielä laskuvesikin, joten ensimmäinen vesiputous oli täysin olematon. Putouksesta ei tippunut tippaakaan, mutta paikka ainakin oli hieno. Toinen vesiputous oli pienen kävelymatkan päässä ensimmäisestä. Tämä vesiputous onneksi virtasi ja auringon paistaessa paikka oli todella kaunis. 

 

Vesiputouksilta pois päästäkseen täytyi vaan jälleen kiivetä kasa portaita. Edellispäivän Sunrise Peak ja laavaluola porraskiipeilyt tuntuivat jaloissa ja matka tutuikin huomattavasti pidemmältä kuin mitä se todellisuudessa oli. Kahden ensimmäisen vesiputouksen jälkeen yläpuolellamme näkyi Seonimgyo silta. Kuvat eivät ehkä näytä sitä, mutta silta oli tooodella korkealla. Isä ei tullut siltaa kuin pienen pätkän ja kääntyi hyvin nopeasti takaisin. Minä kävelin sillalla yllättävän reippaasti ja ihmettelin miten valtava korkeanpaikankammoni ei vielä iskenytkään. Sitten tein sen virheen että menin sillan kaiteen lähelle ottamaan valokuvia ja pysähdyin (mitä ei koskaan pitäisi tehdä). Olen kokenut korkeanpaikankammo"shokin" vain kerran aikaisemmin ja tällä kertaa se pääsi totaalisesti yllättämään. Ilmeisesti ahkera valokuvaukseni oli harhauttanut ajatustani sen verran, että kropallani kesti hetki tajuta että olen oikeasti todella korkealla. Seisoskelin hetken lähellä sillan kaidetta, josta avautui upea näkymä. Kun vihdoin laskin kamerani ja ihailin hetken maisemaa, erehdyin katsomaan suoraan alas. Äiti pyyhälsi jo melkein sillan toisella puolella ja minä tajusin että en pysty liikuttamaan jalkojani ja päässä huippasi. Minulla meni hetki että sain jälleen ajatukset sen verran kohdilleen, että sain suostuteltua jalkani liikkelle ja hinasin itseni varmasti kohtuullisen tyhmän näköisesti toiselle puolelle siltaa. 

 

 Tästä ei ehkä näytä siltä, mutta olimme todella korkealla!

Toisella puolella oli buddhalainen temppeli ja tajusin myös kauhukseni että kyseinen silta on myös pakko ylittää takaisin mennessä. Kun valokuvaukset oli tehty ja sain hilattua itseni jälleen sillan yli, pääsimme jatkamaan matkaamme.

 

Seuraavana poikkesimme pikaisesti Hyatt Regency Hotellilla. Alkuperäinen syyhän oli vain mennä katsomaan luksushotellia upealla paikalla… noh ei kestänyt kauaakaan, kun vanhempani arvasivat, että paikalla on todennäköisesti kuvattu jälleen jotain korealaista televisio sarjaa. Ja myönnetään, halusin käydä hotellilla koska oli ihaillut hotellia Boys Over Flowers televisio ohjelmassa (joka on ehkä edelleen suosituin nuorten sarja, vaikka se on tullutkin jo vuonna 2009). Boys over flowersissa näytteli luonnollisesti Lee Minho (jonka sarjat tuntuvat olevan niitä ainoita joiden kuvauspaikat yksinkertaisesti kerrotaan netissä) ja Kim Hyun Joong. Hyatt oli kyllä hieno hotelli ja sieltä oli myös hienot näkymät.

 Hyatt Regency oli upealla paikalla kallion päällä ja sieltä näkyi pitkälle. Tuo valkoinen kappeli on varmasti jokaiselle BOF:n katsojalle tuttu!

Seuraavaksi suuntasimme Yakcheonsa temppeliin. Temppeli on jejun suurin buddhalainen temppeli. Buddhan syntymäpäivät oli lähellä, joten sen vuoksi temppeli oli täynnä pieniä värikkäitä paperilyhtyjä. Temppeliltä oli hieno meri näköala ja voin uskoa että tällaisessa paikassa olisi helppo löytää mielenrauha.

 

 Ilmeisesti buddhalaiset munkit ovat inspiroineet Starday Night feverin kuuluisan tanssiliikkeen :D

Tänään söimme grillattua possua kasvisten ja riisin kera. Ruoka oli erittäin hyvää! Vatsat täytettyämme suuntasimme Olle walking trailille. Jeju on luontomatkailu kohde ja tämän vuoksi yli puolet saaren rannikosta on patikointireittejä täynnä. Jos meillä olisi ollut yhtään enemmän aikaa, olisimme ehdottomasti tehneet muutaman kilometrin retken Ollen rannikko reitellä. Koska aikataulumme oli kohtuullisen tiukka, jouduimme vai katselemaan polkua päälisin puolin. Kuskimme ajoi meidät suoraan yksinäisen kallion luo joka on Olle trailin ehkä tunnetuin maamerkki. Maisemat olivat jälleen todella upeat ja niitä ei valitettavasti saanut vangittua kameralla.

 Viimeisenä suuntasimme Yongmori kallioille. Yongmorille ei pääse vierailemaan, jos on kovan merenkäynti tai nousuvesi. Satuimme kuitenkin paikalle erittäin hyvään aikaan, koska laskuvesi oli ilmeisesti parasta aikaa vauhdissa. Yongmori kallioilta oli upea näkymä Sanbangsanin vuorelle, jonne turistien on myös mahdollista kiivetä. Kallio oli todella kaunis ja ihmisiä ei ollut ollenkaan liikaa.

 

 Kallioilla istui myös mummoja jotka myivät simpukoita ja muita mereneläviä. Kyllä muutamat ihmiset näyttivät niitä ostavankin. Olin edellisenä päivänä syönyt elävältä keitettyjä simpukoita, joten ajatus elävän simpukan syömisestä ei kuulostanut erityisen kutsuvalta. Jejun erikoisuus on sukeltaja naiset, joiden ammatti on sukeltaa simpukoita ja muuta merellistä ruokaa merenpohjasta ilman lisähappea. Nämä naiset pystyvät pidättämään hengitystä pari minuuttia kerrallaan ja käyvät välillä todella syvälläkin hakemassa simpukoita. Ammatti on valitettavasti hiipumassa pois, koska nuoret eivät ole kiinnostuneita sukeltajan urasta ja vanhat tekijät alkavat lopetella pikkuhiljaa. Sukeltaja naiset eivät kuuleman harrasta eläkettä, koska tämän hetken vanhin sukeltaja nainen on 94-vuotias. Hän on varmaan aikamoinen teräsmummo. 

On hienoa että Jejulla kunnioitetaan perinteitä ja harjoitetaan paljon ammatteja perinteisin keinoin. Tämä ei kuitenkaan houkuta nuoria ja on kohtuullisen todennäköistä että viidenkymmenen vuoden päästä osa tämän hetken perinteistä on enää muisto vaan. Jeju on kuitenkin todella kaunis saari ja muutama paikallinen ilmaisi huolensa saaren kasvavan turismin suhteen. Turismi on saaren pääelinkeino, mutta liika turismi voi tuhota monia Jejun luontokohteita. Nyt jeju kuitenkin vielä kukoistaa ja toivon että perinteet säilyvät ja turismi ei tuhoa Jejun kaunista luonoa ja maisemia. 

Jeju on ehdottomasti vierailun arvoinen kohde. Kannattaa kuitenkin välttää sesonkiaikoja, koska silloin luontokohteet saattavat olla niin täynnä, että rauhallisen kauniista luontomaisemasta ei välttämättä saa kaikkea irti.  

Jejun saari - Osa 1

Viimeiset kaksiviikkoa meni todellisen turisteilun merkeissä. Äiti ja isä käväisivät Seoulissa joten tein heidän kanssaan kaikki ne turisti jutut joita en ole vielä ehtinyt tekemään. Meillä oli viikon loma koulusta ja ajattelin että silloin olisi hyvä väli lähteä katsomaan Seoulin ulkopuolista koreaa. Jejun saari on niin sanottu korean Hawaii. Se on todella suosittu matkakohde sekä korealaisten että muiden naapurimaiden keskuudessa. Viimevuonna Jejulla vieraili yli kymmenen miljoonaa ihmistä.

Äiti ja isä olivat myös kiinnostuneita Jejun saaresta ja tämän vuoksi päätimme lähteä sinne yhdessä. Matkustus vaihtoehtoina oli lentokone tai lautta. Lautalla matka kesti sen verran pitkään, että päätimme lentää Jejulle. Tämä oli ihan hyvä vaihtoehto, koska juuri kaksi viikkoa ennen matkaamme Jejulle matkalla ollut lautta keinahti ympäri ja turmassa kuoli yli 200 ihmistä. Lautta ei siis ole tällä hetkellä erityisen suositeltava vaihtoehto.

Valitsin lentoyhtiöksemme Jeju airin. Olen nähnyt todella paljon Jeju airin mainoksia Seoulissa ollessani, joten se tuntui luonnolliselta valinnalta… saattaa olla että näyttelijä Lee Minholla oli myös valinnan kanssa jotain tekemistä. Hän kun sattuu parasta aikaa olemaan Jeju Airin mainoskasvo ja on yksi suosikki näyttelijöistäni :D Lee Minhon kasvot tulivat kyllä matkan aikana tutuksi ja jopa äiti oppi tunnistamaan Lee Minhon, koska minä toistin hänen nimeään kohtuullisen tehokkaasti matkan aikana. Minhon naama kun nyt vain sattui olemaan joka paikassa niin täytyihän se nyt mainita :D

Lee Minho ja Jeju Airin mainos. Jos nimi kuulostaa tutulta se voi johtua myös siitä että olen käynyt Lee Minhon sarjojen kuvauspaikolla muutamaan otteeseen ja niistä on kuvia aikaisemmissa kirjoituksissani.

Lento Seoulista Jejulle kestää vain vähän päälle tunnin, joten lento meni todella nopeasti. Laskeutuminen oli kyllä sellainen tömähdys että pelkäsin alla olevien pyörien pettävän ja koneen tekevän mahalaskun. Kone kuitenkin pysyi kasassa ja pääsimme turvallisesti perille. Jeju ei antanut erityisen valoisaa ensivaikutelmaa. Saarella satoi, oli sumuista ja ihmisiä ei näkynyt missään. 

Kiertelimme Jejun kaupunkia ja minulle tuli heti selväksi että ainakaan kaupunkilomalle tänne ei kannata tulla. Lensimme jejulle päivälennolla, joten ensimmäisenä iltana me ehdimme lähinnä kiertelemään kaupungilla ja syömään friteerattua kanaa, jota koreassa saa aivan joka paikasta.

Jejun saari on luontoloma kohde, joten saarella kiertely on lähes jokaisen lomailijan päätarkoitus. Jejulla järjestetään paljon bussikierroksia, joten jos olet ryhmämatkailija tyyppinen ihminen, sinun kannattaa harkita tätä vaihtoehtoa. Näkemäni bussikierrokset olivat kyllä mielestäni tosi kalliita ja samalla hinnalla palkkaat jo itsellesi taksin koko päiväksi. Jos sinulla on kansainvälinen ajokortti, voit vuokrata auton ja ajella itse edestakaisin. Jejulla ei ole kauheita ruuhkia, mutta jotkut paikat voi olla vaikea löytää ja tiet ovat paikoittain todella ahtaita. Kolmas vaihtoehto on että palkkaat itsellesi kuljettajan ja taksin koko päiväksi. Tätä vaihtoehtoa me käytimme. Kuljettajan perus palkka on noin 150 000Wonia eli 100€/päivä (noin 9h). Toisaalta hinta kuulostaa pieneltä, mutta budjetilla olevalle se voi kuulostaa tyyriiltä.

Varasimme taksin kahdeksi päiväksi. Jejun nähtävyydet ovat jakautuneet kahteen osaan itä- ja länsiosaan. Odotin länsiosalta enemmän joten päätimme tehdä itäkierroksen ensin. Taksin vuokraaminen on turistien keskuudessa niin yleistä, että varmasti jokaiselta hotellilta löytyy tietoa mahdollisista taksikuskeista. Meidän ainoa kriteeri oli, että halusimme englantia osaavan kuskin. Emme onnistuneet varaamaan kuskia edellisenä päivänä, koska illalla respassa oli vain kiinalainen pariskuta joka juuri ja juuri osasi puhua koreaa. Korean- ja kiinankielen taitoni eivät olleet niin ajan tasalla että olisin osannut selittää heille mitä halusimme. Tämän vuoksi päätimme yrittää uudestaan aamulla ja toivoa että respsassa olisi silloin se englantia osaava nainen.

Unemme venähti vähän ja olimme vasta kymmenen jälkeen aulassa kyselemässä taksista. Taksi kierrokset alkavat yleensä aina yhdeksältä aamulla, joten hotellivirkailijalla meni hetki etsiä meille taksikuski, joka olisi vielä vapaana. Hän löysi meille aivan mahtavan taksikuskin nimeltä Charlie. Charlie puhu todella hyvää englantia ja suurin osa matkastamme kuluikin siihen kun tenttasimme Charlielta tietoa korealaisesta kulttuurista ja elintavoista. Minulla ei valitettavasti ole Charlien tietoja joten en voi jakaa niitä teille jotka ehkä tulevaisuudessa haluaisitte mahtavan taksikuskin itsellenne. Olin kirjoittanut listan paikoista jossa haluaisin käydä ja Charlie ehdotti niistä neljää paikkaa tämän päivän ohjelmaksi. Suurin osa ensimmäisen etapin taksi matkasta kului sellaisessa sumussa että hyvä kun edessä olevan auton näki. Naureskelimmekin vanhempieni kanssa, että on tämäkin eräänlaista maisemamatkailua. En siis tiedä ollenkaan millainen luonto matkan alkupätkällä oli. Kun lähestyimme rannikkoa, sumu kuitenkin hälveni kohtuullisen tehokkaasti ja aloimme nähdä ympärillemme.

Ensimmäinen pysähdys tapahtui Traditional Korean Villagessa. Kuten nimestä voi päätellä, paikka on täynnä vanhoja perinteisiä taloja, joista suurin osa on edelleen asutettuja.  Kylässä näkyi kuinka ennen tehtiin asioita ja isä löysi niistä paljon samoja piirteitä kun vanhasta suomalaisesta maaseutuelämästä. Kylä oli mielenkiintoinen ja oli hauska että suurin osa asunnoita oli edelleen käytössä. Luonnollisesti niihin on lisätty muutamia nykypäivän mukavuuksia, mutta ainakin ulkopuoli ja ympäristö ovat säilyneet perinteisenä. 

Löydätkö mikä kuvassa oleva ei ehkä ihan sovi perinteiseen maisemaan?

Jatkoimme matkaamme kohti Jejun tunnetuinta turisti kohdetta Sunrise Peakia. Matkalla näkyi valtavasti mandariineja. Taksikuskimme kertoi että parikymmentä vuotta sitten mandariinien hinta oli niin kova, että viljelijät olivat kohtuullisen rikasta porukkaa. Hänen sukupolvessaan oli monia ”Mandariiniopiskelijoita” eli nuoria jotka pääsivät hyvään kouluun, koska vanhemmilla oli mandariinien ansiosta varaa laittaa rahaa lapsensa opiskeluun. Nykypäivänä Kaliforniasta tuotavat halvat mandariinit ja appelsiinit ovat pakoittaneet paikalliset laskemaan hintoja ja tämän vuoksi mandariinit eivät enää ole ollenkaan niin tuottoisa bisnes, mutta ilmeisesti sillä kuitenkin vielä jotenkuten pärjää. 

 Sunrise Peak

Sunrise Peak on paikka, jonne suurinosa jejulla matkailevista kiipeää. Me päätimme kiivetä myös. Portaat tuntuivat jälleen jatkuvat aivan liian pitkään. Onneksi olin jo hieman nostanut porraskuntoani kävelemällä päivittäin Seoulin metrotunnelin portaita. Seoul kun ei tunnu harrastavan liukuportaita metroasemilla. Onneksi maisemat olivat todella upeat, joten Sunrise Peakille kiipeäminen on ehdottomasti tuon kiipeämisen arvoista. 

Matka ei oikeastaan ole edes erityisen pitkä ja ylös ja alas kiipeämisen pystyy tekemään tunnissa. Portaat vain saavat matkan tuntumaan huomattavasti pidemmältä. 

 

Huipulla!

Seuraavaksi oli vuorossa ruokailu. Jeju on tunnettu merellisestä ruuastaan (luonnollisesti, koska koko paikka on meren ympäröimä). En ole koskaan ollut merellisen ruuan ystävä, mutta päätin kuitenkin kokeilla sitä. Charlie tilasi meille valtavan meren elävä keiton. Sieltä löyty katkarapuja, mustekalaa, simpukoita, taskurapua ja ties mitä muuta. Olin syönyt simpukoita aikaisemmin, joten minulla ei ollut hirveän suurta mielenkiintoa syödä sitä uudestaan. Charlie kuitenkin lappasi lautaselleni simpukan ja sanoi että se on todella kallis herkku ”maista maista”. Ei se simpukka nyt pahaa ollut, mutta en nyt kutsuisi sitä erityiseksi nautinnoksikaan. Minulla ei ole aavistustakaan mitä kaikkea merellistä söin, mutta söin nyt kuitenkin. Ruoka vain vahvisti sen mitä olen aina sanonut: Minä en pidä merellisestä ruuasta. Jotkut kalat menevät ja ovat todella hyviäkin, mutta kaikki muu merellien…ei ole minun juttuni!

Jatkoimme matkaa laavaluolille. Jeju on pelkkää mustaa kiveä, koska saari on muodostunut tulivuoren purkauksen seurauksena. Oli mielenkiintoisen näköistä, kun koko maaperä oli mustaa. Kivet olivat mustat ja koko saaren väritys oli maaperän mustaa ja kasvillisuuden vihreää. Jejulla ei enää ole aktiivisia tulivuoria, mutta vanhan tulivuoren purkauksen merkit ovat silti nähtävissä. Laavaluolat ovat olleet laavan liikkumisväylä. Laava jähmettyy kohtuullisen nopeasti kun se joutuu tekemisiin ilman kanssa ja tämän vuoksi laavaluolien muodostuminen on mahdollista. Laavaluola oli kylmä ja märkä, mutta samalla ihan mielenkiintoinen. Laava on jättänyt todella erikoisia kuvioita luolan seiniin ja ne näyttävät ajoittain siltä kuin joku kone olisi tehnyt ne. 

 

Laavaluolan kosteus sai jälleen hiukseni kihartumaan. Muistan edelleen kun pienempänä ihmettelin miten jonkun ihmisen hiukset voivat kihartua kosteudessa. Omat hiukseni olivat aina aivan piikki suorat ja suomessa en ollut ikinä kokenut sellaista ilmankosteutta joka olisi kihartanut hiukseni. Se kaikki kuitenkin muuttui muutama vuosi sitten kun menin Shanghaihin. Shanghain kuumuus ja kosteus sai jopa minun hiukseni kihartumaan ensimmäistä kertaa elämäni aikana. Sen jälkeen huomaan että todella kostealla säällä lyhyet ohimohiukseni saattavat kihartua hieman, jopa suomen ilman kosteudessa. Nyt kun pääsin koreaan, huomasin jälleen kuinka vallattomasti hiukseni alkavat kihartua, jos ilmankosteus pääsee oikein valoilleen. En edes halua tietää miltä hiukseni tulevat näyttämään kun kesän sadekausi alkaa. 

Meidän piti vielä mennä katsomaan erästä puutarhaa, mutta päivän aikataulu oli venähtänyt sen verran, että lähdimme ajelemaan takaisin hotellin suuntaan.