Sunshine Coast

Lähtö Brisbanesta ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan. Palohälytin alkoi soida kolmen aikaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Minä en ollut vielä saanut unta, joten olin salamana ylös sängystä ja herättelin korvatulpat korvissa nukkuvan Karon. Meidän huoneemme oli aivan ulko-oven vieressä, joten olimme pihalla ensimmäisenä. Savua ei onneksi näkynyt missään.

Ihmisillä kestää kyllä pitkään päästä ovesta ulos. Palokuntakin saapui jo paikalle ennen, kun viimeiset laahustivat ovesta ulos. Jos olisi ollut todellinen hätä, jollekin olisi voinut jo käydä huonosti. Siinä sitten värjöttelimme keskellä katua yövaatteet päällä, kun palokunta meni sisälle ja tutki paikat. Paikka ei kuitenkaan ollut tulessa vaan ilmeisesti hälyttimessä oli jotain vikaa. Pääsimme nopeasti takaisin sisälle, mutta nukkuminen oli lähes mahdotonta. Hälytinkaappi, joka oli aivan huoneemme vieressä, piti kimakkaa piippausta seuraavat kaksi tuntia. Hotellin työntekijät kävivät tasaisin väliajoin painamassa piippauksen pois, mutta se alkoi aina muutaman minuutin jälkeen uudelleen.
  

Brisbanen hotellin palohälytys oli jo toinen palohälytys tämän matkan aikana. Ensimmäinen tuli Hong Kongin hotellissamme. Hälytin alkoi soida keskellä yötä ja me olimme Karon kanssa jälleen salamana käytävällä pohtimassa pitäisikö sitä lähteä juoksemaan ulos. Brisbanessa olimme sentään suoraan ulko-oven vieressä. Hong Kongin hotelli taas oli todella monikerroksinen, ahdas ja sokkeloinen, joten hädän tullen sieltä voi olla vaikea päästä pois. Onneksi hotellin omistaja tuli nopeasti kertomaan, että kyseessä oli väärä hälytys. Joku oli jälleen polttanut tupakkaa sisätiloissa ja laukaissut vahingossa palohälyttimet. 

 

Maanantaiaamuna, noin kolme huonosti nukutun tunnin jälkeen, heräilimme ja päätimme ostaa vielä yhden jatkoyön hotellilta. Me tarvitsimme kipeästi lisää unta, vaikka olimmekin juuri levänneet kaksi viikkoa. Lisäyön osto osoittautui kuitenkin erittäin hyväksi ajatukseksi, koska koko maanantain satoi vettä aivan kaatamalla. Retkeilystä ei olisi tällä säällä saanut paljon mitään irti.

Tiistai aamuna heräsimmekin huomattavasti virkeämpinä. Hyppäsimme autoon ja ajoimme Brisbane Lookoutille ja siitä eteenpäin kohti Sunshine Coastia. Söimme aamupalaa Brisbane Lookoutilla, jossa kohtasimme myös tähän asti isoimman liskon. En ole ihan varma miksi näitä liskoja pitäisi kutsua, epäilisin että ne ovat varaaneja. Olemme nähneet matkallamme monta noin kolmenkymmenensentin mittaista liskoa, mutta Lookoutilla näkemänne lisko oli varmaan yli metrin mittainen. Se oli aika hienon näköinen. Liskot eivät yleensä paljon välitä ihmisistä, mutta ne pitävät silti aina jonkunnäköisen turvavälin ihmisiin.  

Siellä se menee

Sunshine Coastin pitäsi nimensä mukaan olla Australian aurinkoisimpia paikkoja. Tämä oletus joutui kokemaan kovia seuraavan viikon aikana, koska ainakin puolet ajasta satoi vettä.

Tämän roadtripin aikana olemme ainakin oppineet, että jos sinulta kysytään kysymys Australian historiallisista henkilöistä. Paras vastaus on varmasti Kapteeni James Cook. Todennäköisyys osua oikeaan on aika suuri. James Cook löysi Australian ja tutki sen rantoja ensimmäisten joukossa. Tämän vuoksi jokaisesta itärannikon kaupungista löytyy vähintään yksi paikka, joka on nimetty hänen mukaansa. Parhaassa tapauksessa niitä näkee vähintään yhden päivässä. Tämän seurauksena olemme päätyneet Karon kanssa siihen lopputulokseen, että Australiaan liittyvien koekysymysten todennäköisin vastaus on varmasti Kapteeni James Cook.

Tällä matkalla on kyllä saanut kokea toinen toistaan upeampia maisemia. Kuvassa Glass House Mountains

Myös Glass House Mountains on saanut nimensä James Cookilta. Me päätimme kiivetä eräälle näistä vuorista. Australiassa on aivan mahtavia ulkoilu ja patikointireittejä. Niistä pidetään hyvää huolta, joten niissä saa kävellä rauhassa, ilman että täytyy pelätä astuvansa myrkkykäärmeen päälle. Pienellekin vuorelle kiipeäminen käy kyllä kunnon päälle, koska nousu on yleensä aivan pystysuoraa seinämää. Tasainen nousu on huomattavasti parempi kuin portaat. Täällä ollessamme olemme kyllä varmasti tehneet ihan tarpeeksi porrasjumppaa.

Kävimme myös Mary Caincross Lookout Pointilla, josta pääsi pienelle sademetsä kävelylle. Minä ja Karo kävelemme ja puhumme hiljaa, ettemme vain säikäytä tai häiritse sademetsän eläimiä. Samaa ei kyllä voi sanoa muista sademetsässä kävelijöistä. Ihmisten pitää jostain syystä aina huutaa asiat toisilleen. Ei ihme, ettemme nähneet metsässä paljoa eläimiä. Kävimme myöhemmin Mapleton Fallsilla, jossa saimme kokea huomattavasti paremman sademetsäkävelyn. Ja kun sanon sademetsäkävely, en tarkoita, että minä ja Karo olemme vain satunnaisesti lähteneet pusikkoon rämpimään. Kävelemme sademetsään jo valmiiksi tehtyjä retkeilypolkuja pitkin. Minä ainakin haluan pitää hengestäni sen verran huolta. 

Sademetsässä on kyllä kummallisia puita ja köynnöksiä jotka kietoutuvat toistensa ympärille.

Australiassa on niin paljon erikoisia ja myrkyllisiä eläimiä ja kasveja etten halua joutua vahingossa niiden uhriksi. Sademetsäkävelyillä on yleensä kylttejä, joissa kerrotaan sademetsän kasveista ja eläimistä. Eräs puu oli niin myrkyllinen, että jos siihen koskee, saattaa olla kivuissaan seuraavat kuukaudet. Minä en ikinä koske mihinkään, jos ei ole ihan pakko. Sademetsässä on paljon lintuja, minkä seurauksena sademetsässä kuuluvat äänet ovat todella erikoisia. Minä varmaan itkisin pelosta, jos joutuisin sademetsään keskellä yötä. Sen verran mielenkiintoisia ääniä ympäriltä kuuluu.

Vietimme viisi retkipäiväämme ilmaisilla leirintäalueilla nukkuen. Viikko oli sen verran sateinen ettei teltassa nukkuminen tuntunut erityisen hyvältä ajatukselta.

Matkaväsymystä Brisbanessa

Ajoimme Gold Coastilta suoraan Brisbanen kaupunkiin, josta olimme varanneet hotellin seuraavaksi kahdeksi viikoksi. Ylitimme samalla osavaltioiden rajan ja pääsimme New South Walesista Queenslandin osavaltioon. Hotellimme oli noin kahden kilometrin päässä keskustassa ja siinä oli ilmainen parkki. Oli ihanaa päästä sänkyyn makaamaan kahden viikon autossa ja teltassa nukkumisen jälkeen. Seuraava mahtava asia oli rinkan purkaminen ja pyykin pesu. Vaihteeksi oli tilaa, jääkaappi ja jopa telkkari. 

 

Seuraavien päivien aikana iski totaalinen matkaväsymys. Puolitoista kuukautta edes takaisin palloilu vaati nyt veronsa ja seuraava viikko kului aika lailla nukkuen ja akkuja lataillen. Televisiosta tuli joka päivä hyviä ohjelmia ja elokuvia. Katselimme esimerkiksi ensimmäisen Harry Potterin, jossa oli paljon sellaisia kohtauksia, joita ei suomessa julkaistussa versiossa ollut lainkaan.  Sama oli myös ensimmäisessä Hobitti elokuvassa.  Molemmista elokuvista esitettiin joku Austraalian erikoispitkä versio. Oli hauska katsoa tuttu elokuva, joka sisälsi kuitenkin kaikkea uutta. Australian televisiossa vain on puolet enemmän mainoksia kuin suomessa, joten siihen menee hermo aika nopeasti. 

Jatkosuunnitelmamme ovat vähän auki tällä hetkellä, koska nyt alkaisi olla hyvä väli työnteolle. Lennämme kolmen viikon päästä Sydneyn suosikkikorealaisbändimme BTS:n keikalle. Lippujen saanti keikalle oli todellinen onnen potku, koska liput myytiin loppuun nopeasti. Näytti ensin siltä, että jäimme ilman lippuja, kun nettisivu kaatui kymmenen minuutin sisällä lippujen myyntiin tulosta.  Sitä se teettää kun 20 000 ihmistä ympäri Australiaa ja Uutta-Seelantia koittaa saada lippuja yhteen konserttiin. Nettisivu kuitenkin tokeni kahden tunnin sisällä ja onnistumme saamaan kaksi lippua konserttiin. Noin minuutti sen jälkeen sivuille ilmestyi viesti, joka ilmoitti, että konsertti on loppuunmyyty. Kuten sanottu, meillä kävi tuuri, että saimme osamme viimeisistä lipuista, joita konserttiin myytiin. Sydneyn on sen verran pitkä matka, että pääsemme huomattavasti halvemmalla, kun lennämme Brisbanesta Sydneyn ja takaisin. Lentomme lähtee Brisbanesta, joten emme varmasti viitsi lähteä liian kauas kaupungista seuraavan kolmen viikon aikana. Toivottavasti löytäisimme jonkun hyvin työpaikan tässä välissä. 

Syksyn pilvisyys vallitsee aina ajoittain, mutta ilma on silti lämmin.

Odotin Brisbanelta paljon, koska jokainen tuttuni joka on käynyt Brisbanessa, kehui sitä valtavasti. Itse kuitenkin taisin missata jotain keskeistä, koska Brisbane ei jättänyt minulle erityisen vakuuttavaa kuvaa itsestään. Brisbane on kyllä viihtyisä kaupunki ja uskoisin että Brisbane on loistava välietappi työntekoa varten. Kaupunki on varmasti mukava paikka asua, mutta näin turistin näkökulmasta, siellä on hyvin vähän nähtävää. Kaupungin keskustassa on isot kävelykadut, joiden varrella on paljon kauppoja ja ravintoloita. Kaupungista löytyy myös laguuni, jossa voi uida ja paistatella kaunista päivää. Mutta siinäpä se sitten onkin. 

Brisbanen Laguuni

Voisin olettaa, että palaamme jälleen huonon Wifi yhteyden maailmaan. Eli blogin julkaisu saattaa jälleen kokea joitain kolauksia. No nyt ainakin blogi on ajantasalla. Saamme vielä tämän yön nauttia sängyn pehmeydestä (vaikka Karon sängyssä on kuuleman niin terävät jouset, että siitä on pehmeys kaukana), ennen kun palaamme jälleen telttailun ja autossa nukkumisen pariin. Toivon todella, että hyttyset eivät jälleen innostu syömään minua. Varsinkin nyt kun edelliset puremat (jaloissa 68kpl) ovat vihdoin parantuneet. Suunnitelmissa on viettää seuraavat kaksi viikkoa luontomatkaillen Sunshine Coastin tienoilla. Katsotaan nyt miten tämä elämä tästä taas etenee.

Gold Coast

Jatkoimme Byron Baysta Gold Coastille, joka sijaitsi noin kuudenkymmenen kilometrin päässä. Huomaa että ainoa asia missä minä ja Karo saamme melkein riidan aikaan, on ajaminen ja navigointi. Meillä molemmilla on ihan oma tapa katsoa karttaa ja ohjata toista. Ja kummankin mielestä toinen ei ole ollenkaan selkeä tai sanoo asiat hassusti. Tämä korostuu tietenkin vielä, kun on eripuoleinen liikenne, paljon kaistoja ja epäselviä liikennemerkkejä. Ajaja on jo valmiiksi hieman hermostunut, joten omasta mielestä huonosti annetut ohjeet eivät kauheasti auta asiaa. Tämä on kuitenkin aika nopea kiukustuminen. Me emme Karon kanssa ole saaneet kunnon riitaa aikaiseksi koko ystävyytemme aikana, joten tuskin me nytkään viitsimme aloittaa. Kumpikaan meistä ei myöskään ole pitkävihaista sorttia, joten ehkä meistä ei ole riitelijöiksi.

Ajoimme Nobby Beach Holiday resortille ja pystytimme telttamme valmiiksi iltaa varten. Leirintäalueeltamme oli noin viisi kilometriä Surfers Paradiseen, jonka ehkä voi määrittää kaupungin keskustaksi. Minä jotenkin oletin, että Gold Costin keskusta on siinä kohtaa, missä se lukee kartalla. Olemme kuitenkin huomanneet pariinkin otteeseen, ettei se mene ihan niin täällä Australiassa. Tämän seurauksena kiersimme Gold Coastin asuinalueenkin läpi ja teimme vaatimattoman kuuden kilometrin kierroksen upeiden kanavalukaalien keskellä. Saimme jälleen todeta, että täällä ei varmaan asu ihan kaikista köyhintä porukkaa. 

Talot ovat valtavan kokoisia, niissä on isot terassit, uima-altaat ja omat venelaiturit.

Meillä oli kauhea nälkä, kun vihdoin pääsimme takaisin pääkadulle, jossa kaikki ravintolat sijaitsivat. Kävelimme suoraan ensimmäiseen pizzeriaan ja tilasimme itsellemme kunnon pizzat. Kun saimme jälleen ruuan ja juoman tasapainoon, oli energiaa jatkaa matkaa. Minä halusin mennä rannalla sijaitsevaan näköalatorniin. Karo halusi säästää, joten hän ei tullut mukaan. Tornista oli kyllä upeat maisemat joka ilmansuuntaan. 

Aurinko alkoi jo laskea ennen, kun pääsimme Surfers Paradiseen, joka on selvästikin Gold Coastin keskusta. Tämä oli hienoa huomata noin kymmenen kilometrin harhailun jälkeen. Ainakin voi sanoa, että olemme kävelleet enemmän kuin tarpeeksi täällä olo aikanamme. Emme jaksaneet enää kävellä seuraavaa kuutta kilometriä takaisin leirintäalueelle, joten menimme taksilla takaisin. Australialaiset taksit taitavat olla pääosin sähköautoja, koska en ole koskaan ollut niin hiljaisessa autossa. Auto ei pitänyt melkein mitään ääntä ja kuulosti sitä että se ei olisi ollut käynnissä ollenkaan.

Seuraavan päivän vietimme uima-altaalla, jossa onnistuin myös polttamaan itseni aika mallikkaasti. No nyt ainakin voi sano, että jalatkin ovat ruskettuneet. Aloe Veralle oli käyttöä pari seuraavaa päivää. Kävelimme illalla keskustaan, katsomaan kaupungin iltamenoja. Viisi miestä heitti aivan mahtavan esityksen keskellä kävelykatua. He tekivät voltteja, kertoivat vitsejä ja juttelivat yleisön kanssa. Me tietenkin jäimme hieman kauemmas, ettemme vain joudu osallistumaan.Sehän on meidän suomalaisten pahin pelko.

Minulta ja Karolta on monta kertaa kysytty, että olemmeko siskoksia. Tämä on meidän mielestämme täysin käsittämätöntä koska me emme ole yhtään saman näköisiä. EMME YHTÄÄN. Minä olen tumma, Karo on vaalea. Meillä ei ole yhtään samoja kasvonpiirteitä tai edes kropan muotoa. Meidän ihonvärikin on täysin erilainen. Molemmat ovat kyllä pitkiä, mutta se on ainoa asia joka meitä yhdistää ulkonäöllisesti. 

Kuten sanottu, emme näytä yhtään samalta. Tästä kuvasta näkyy myös hienosti kuinka palanut olen. Tuo punoitus kyllä laski parin seuraavan päivän aikana.

Gold Coastin Surfers Paradise oli todella viihtyisä paikka. Se muistutti minua Etelä-Euroopan rantakohteista, joissa päivät vietetään rannalla ja illalla lähdetän kaupungille syömään ja katselemaan kaupungin menoa. Kaupungin keskusta oli aika pieni ja pitkä hiekkaranta oli täynnä upeita hotelleja. Tämä on nimenomaan rantalomakohde, joka on aika nopeasti katsottu läpi. Siellä kannattaa silti ehdottomasti käydä.