keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Myöhässä, mutta kuitenkin…




Huh huh, olisikohan sitä aika herätellä tätä blogia henkiin. Korean matkani päättyi jo parisen vuotta sitten mutta loppupostauksen kirjoittaminen jäi. Taidan siis aloittaa siitä ennen kuin kerron tarkempia jatkosuunnitelmiani. 




Korean matka, tuntuu että siitä tosiaan on jo vuosia ja samalla tuntuu kuin se olisi ollut ihan äsken. Kaipaan Koreaa edelleen ja haluaisin sinne takaisin. Toivottavasti seuraava matkani vie minut myös sinne.
 Viimeinen viikko Koreassa kului hieman haikeissa merkeissä. Viimehetken ostokset, viimeiset kierrokset lempipaikoilla ja hyvästien heittämiset kavereille oli aika haikeaa, mutta olin myös innoissani kotiin pääsystä. 



Lähdin Seoulista aamulennolla. Tilasin taksin aamulle jo edellisenä iltana ettei minun tarvitsisi alkaa metsästää taksia aamulla kauhean tavaramäärän kera. Minulle kerrottiin että matka lentokentälle voi aamulla kestää, joten kannattaa lähteä hyvissä ajoin liikkeelle että varmasti ehtii ajoissa. Tein työtä käskettyä ja olin tämän seurauksena kolme tuntia etukäteen lentoasemalla. Teillä ei ollut pienintäkään ruuhkaa ja koko matka meni todella nopeasti. Tämä saattaa tietysti myös johtua siitä että taksikuski kaahasi valtavaa nopeutta koko matkan. 

Lentokentällä taistelin haluani vastaa raahata suuri TVXQ Yunho pahvistandi mukanani koneeseen. Toisaalta halu takertua EXO:n kuvilla varustettuun pylvääseen ja ilmoittaa etten lähde ollenkaan oli myös suuri. Kun lentokone lopulta nousi, nousi myös kyyneleet silmiin.  Lohdutin itseäni ajatuksella että palaisin varmasti koreaan vielä jonain päivänä ja että nämä eivät olisi hyvästit.



Olin iloinen kotiin pääsystä ja siitä että näin jälleen perheeni ja ystäväni. Sain myös ihailla kaunista suomen luontoa.  Siinä on perää kun sanotaan että pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle. Suomea osasi arvostaa jälleen aivan uudella tavalla.